Hotellissa

Perjantaina matkustimme Tampereelle hotelliin. Me pääsimme ensin Pyynikille ulkoilemaan ja sen jälkeen söimme hotellihuoneen kylppärissä. Sitten hyppäsimmekin puhtaisiin valkeisiin lakanoihin koisimaan. Lakanat eivät sen jälkeen olleet enää kovin puhtaat. 

Isäntäväki häippäsi jonnekin, mutta meillä oli kaikki hyvin hotellilla. Nukuimme makeasti pehmeällä sängyllä. Myöhään illalla kävimme vielä uudestaan Pyynikillä pienellä happihyppelyllä. 

Kyllä hotelleissa on aina kivaa!

Joulun viettoa

Joulumme alkoi kotona Turussa, kun katsoimme telkkarista joulurauhanjulistuksen. Pakollisen perinteen jälkeen kävimme Koivuluodossa pitkällä lenkillä ja kuraistimme itsemme. Koko Etelä-Suomessa ei ole vielä lunta. Jouduimme siis joulupyykkiin.
Oli jo pimeä, kun lähdimme reissuun. Ensimmäinen pysähdys oli Bertan luona. Siellä meitä oli yhteensä neljä joulukoiraa, kun paikalla oli myös Urpo.

Pidämme hieman hajurakoa Urpoon ja Berttaan. 

Meillä kävi myös joulupukki ja joulumuori, mutta jotain mätää siinä hommassa oli, sillä ne vaikuttivat epäilyttävän tutuilta!

Bertta ei jaksanut välittää lahjojen avaamisesta, vaan torkkui takan vieressä lämmöstä nauttien.

Joulupäivänä tapasimme lenkillä Bingo-koiran, jonka kanssa otimme riehakkaat painit.

Jatkoimme matkaa Tuusulaan, jossa jouduimme odottamaan autossa kun isäntäväki kävi sukuloimassa.

Matka jatkui vielä Lahteen. Täällä meillä on seurana Miska-koira. Miskan kanssa on ihan kivaa, vaikka emme ole vielä päässeet ulos telmimään kunnolla.

Kävimme isäntäväen kanssa kinkunsulatuslenkillä Takkulassa. Sipillä ja minulla oli aivan hirveä vauhti päällä ja onneksi metsässä oli tilaa juosta.

Minä leikin luolakoiraa ja työnsin pääni kallionkoloon. 

Rannassa oli isoja jäälohkareita, joita oli mukava järsiä. 

Sipi paineli menemään suolla. 

Maisemista päätelleen ei voinut tietää, että on tapaninpäivä, mutta onneksi se ei meitä koiria haittaa.

Nuotiolla Everin kanssa

Veljeni Everi tuli eilen kylään. Aluksi se oli minusta todella ärsyttävä; tuli tänne meille ja oli kuin kotonaan. Minun piti muutaman kerran ärähtää sille, vaikka muiden mielestä Everi oli ihan kiltisti ja minä räyhäsin suotta.
Sitten menimme ulos metsään. Patikoimme laavulle ja teimme nuotioon tulet. Minä hieman rentouduin ja muistin, että se Everihän on oikeastaan ihan mukava tyyppi. Kuin minä, mutta vähän isompi. Meillä olikin oikein hauskaa. Sipi ei tykännyt, kun minä en huomioinut sitä ja roikkui ärsyttävästi niskassa koko ajan kun yritin painia Everin kanssa. Ihan hyvin tulimme kuitenkin toimeen kolmestaan. Olimme ulkona pimeän tuloon asti (eli noin puoli neljään, eilen oli vuoden lyhyin päivä) ja sitten lähdimme takaisin kotiin.
Loppuillan olimme Sipin kanssa aivan poikki. Eväkään ei liikahtanut, kun olimme saaneet ruuat ja pääsimme lepäämään.
Minulla vähän massussa kiersi, kun olimme syöneet aamulla piparkakkuja(!), joita pienet sukulaispojat meille syötti aamulla, ja nuotiolla saimme vielä makkaraakin. Iltalenkin jälkeen vatsa rauhoittui ja nukuin sikeästi 12 tuntia aamuun asti.

Kaikki oli paremmin ennen

Minua on alkanut vaivaamaan, kun emme enää pääse ollenkaan päivälenkille. Aina kun menemme ulos, on sysimusta yö. Miksi aina on yö? Minä haluaisin ulos valoisalla.

Itsenäinen

Itsenäisyyspäiväkin tuli ja meni. Minä pidän itsenäisyyspäivästä, sillä olenhan tunnetusti älykäs ja itsenäinen. Me kävimme itsenäisyyspäivänä pitkällä kävelyllä ja sain kulkea vapaana suurimman osan matkaa, sillä minä en käytä itsenäisyyttäni väärin toisin kuin Sipi, jolla on toisinaan tapana lähteä liian kauas ja kauaksi aikaa omille teilleen. Sipi kyllä tietää ettei niin saisi tehdä ja katuu aina palattuaan syvästi, mutta ei vielä toistaiseksi ole voinut luonnolleen mitään. Silloin kun vainu vie menevät Sipin korvat täysin lukkoon.

Muuten Sipistä on tullut mukava kaveri. Yhteinen harrastuksemme on meksikolainen showpaini, jota harjoittelemme kaikenlaisilla alustoilla. Sipin hahmo vapaapainiotteluissa on "El Hambo", kun minä taas käytän taiteilijanimeä "Villalobos".

Kotona on usein voimakkaampi painovoimakenttä kuin ulkona, tai ainakin lattialta on joskus TODELLA vaikea nousta. Varsinkin ruoan jälkeen.

Täällä oli vähän lunta itsenäisyyspäivänä, mutta nyt se on valitettavasti jo sulanut pois. Kuvassa on tyylinäyte itsenäisyyspäivän itsenäisestä askelluksestani Kullaanvuoren metsissä.

Toissapäivänä loikoillessamme Sipi asentoa vaihtaessaan vahingossa kierähti suoraan eteeni, jolloin välisemme etäisyys jäi hetkeksi epätavallisen lyhyeksi. Voisi jopa todeta, että tilanteessa koeteltiin yksityisyyden rajoja. Sipin ilme oli aika pöllämystynyt, kun minä taas pysyin jännittävästä tilanteesta huolimatta täysin coolina.