perjantai 6. helmikuuta 2015

Massahurmaajat

Eilen ja toissapäivänä olimme Sipin kanssa Lahdessa hoidossa, kun isäntä ja emäntä ovat jossain reissussa. Lahdessa on aina mukavaa. Lahdessa oli myös paljon lunta, ehkä jopa vähän enemmän kuin Tampereella, ja varmasti paljon enemmän kuin Turussa. Pääsimme molempina päivinä jäälle kirmaamaan, tosin lunta oli niin paljon, että juoksemisesta ei oikeastaan voi puhua, pikemminkin loikkimisesta. Hoitopaikan pihalla osallistuimme aina lumitöihin levittämällä lunta kasoista takaisin sinne, mistä se oli juuri kolattu. Aamulla saimme tietenkin nuolla jugurttilautaset ennen kuin ne laitettiin tiskikoneeseen. Sijaisisäntäväki oli erityisesti minuun ja käytökseeni hyvin tyytyväinen. Sipi sen sijaan sai moitteita, koska ei olisi halunnut tulla jäältä ollenkaan takaisin autoon, eikä suostunut päästämään kepistä irti vaikka käskettiin.

Tampereelle palaamisen jälkeisenä päivänä menimme pitkälle lenkille. Lenkki oli muuten tavanomainen tarpeineen, nuuhkimisineen ja lumessa kiereskelemisineen, mutta hurmasimme poikkeuksellisen monta vastaantulijaa: peräti kolme sivullista pysähtyi kehumaan ulkonäköämme ja käytöstämme (niin, myös Sipin). Tavanomaisella lenkillä saamme kehuja yleensä vain yhdeltä tai kahdelta vastaantulijalta.

2 kommenttia:

  1. Kiva kun olit Lahdessa ja otit Sipinkin mukaan, että oppii vähän talon tavoille!!

    VastaaPoista
  2. Sipiä on syytä koulia vähän joka välissä, mutta kyllä siitä vielä koira tulee.

    VastaaPoista