keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Villan arkea

Ajattelin nyt kertoa teille mitä minulle kuuluu, koska edellisestä kerrasta on jo kulunut vähän aikaa. Olen kotiutunut ihan hyvin tänne Saksaan. Vaikka minulla on välillä ikävä suomalaisten metsien rauhaan ja järvien jäälle, on Saksassa hyvätkin puolensa: koirat saavat enimmäkseen kulkea vapaana, kaupungissakin, ja tästä johtuen paikalliset koirat ovat varsin hyväkäytöksisiä. Minä tosin usein varmistan asian haukkumalla niille kumeasti muutaman kerran ja nostamalla selkäkarvat pystyyn. Osaavatpa sitten varmasti käyttäytyä!

Vaikka ulkoilumaastot tässä lähettyvillä ihan täysin vastaa sitä mihin sain Suomessa tottua, on uusi koti sentään aika kiva. Siellä on lattialämmitys, mukava Oma Peti, ja mikä parasta, monta lattiaan asti ulottuvaa ikkunaa, josta voi tarkkailla kadulla kulkevia ihmisiä ja koiria. Kunhan isäntäväki aina välillä muistaisi putsata ikkunoiden alaosat, sillä niihin tulee joka päivä aika monta uutta kirsunjälkeä.

Minä jakselen ihan hyvin jo kahdeksan vuoden iästäni huolimatta. Pakastetun sianhaiman asemesta saan haimavaivoihini täällä Petzym-nimistä ruoansulatusentsyymivalmistetta. Sen ansiosta vatsani toimii normaalisti. Salskeimmat vuoteni taitavat kuitenkin olla jo takanapäin, sillä vanhuuden vuoksi lihakseni ovat jo hieman surkastuneet. Olen silti kaikin tavoin reipas ja vetreä, mutta ihan kaikkiin Sipin hullutuksiin tai sämpläilyihin en tietenkään viitsi lähteä mukaan. Vaikka olemme Sipin kanssa parhaita kavereita, on Sipi on luonteeltaan kuitenkin loppujen lopuksi aika erilainen kuin minä.

Toivotan kaikille blogini lukijoille rauhallista lopputalvea! Pahimmat pakkaset ovat jo taitaneet hellittää, ainakin Sipi luopui talviturkistaan jo viime viikolla (ei uimalla, vaan ihan konkreettisesti!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti