Eilen vietettiin kuulemma itsenäisyyspäivää. Viime vuonna olin niin pieni, etten vielä tajunnut tällaisista juhlapäivistä mitään. Nyt tiesin heti aamusta, että tänään tapahtuu jotain hauskaa! Tiesin sen siitä, että isäntäväki järjesteli tavaroita ja teki ruokaa tavallista pidempään. Yleensä se tarkoittaa jotain hauskaa.
Ilo oli ylimmillään, kun pihaan kurvasivat Urpo ja Kärsä sekä heidän isäntäväkensä! Me menimme haukkuen pihalle vastaan ja näytimme heti vieraille, mistä pääsee nopeasti sisälle lämpimään. Ulkona oli nimittäin tosi kylmä pakkanen.
Sisällä Sipi ei meinannut lopettaa haukkumista, ennen kuin isäntä joutui suuttumaan hänelle. Sipistä on aina niin järkyttävää, kun meille tulee koiravieraita. Hän on huolissaan kaikista meidän leluista ja ruuista. Huoli oli turha - tulimme tosi hyvin toimeen kuten aina. Minä mielistelin taas Urpolle ja hakeuduin aina hänen lähelle.
Kun ihmiset olivat syöneet, lähdimme ulkoilemaan meren rantaan Ramsholmeniin.
Pakkanen oli jo hellittänyt vähän, mutta pojat laittoivat silti takit, koska he palelevat helposti.
Tässä tuomaroimme ohikulkijoita. (Leikisti vaan!)
Ilma oli mitä parhain ja teimmekin aika pitkän lenkin. Puistossa ei ollut kauheasti muita kulkijoita eikä edes juurikaan muita koiria. Metelöimme sen verran, ettei peurojakaan näkynyt.
Kun tulimme takaisin kotiin, Urpo meni minun petiini nukkumaan ja pikkuihminen laittoi kaikki tyynyt ja peitot Urpon päälle. Urpo nukkui tyytyväisenä lämpimässä pesässä, eikä meinannut tulla sieltä ulos edes silloin kun koko hänen laumansa oli lähdössä kotiin. Minä en ensin huomannut, että Urpo on siellä pesässä ja melkein säikähdin, kun huomasin että siellä kaikkien vällyjen alla on Urpo! Hänestä näkyivät vain kulmakarvat.
Kotiinlähdön hetkellä annoin Urpolle vielä viimeiset pusut ovensuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti