Viikonloppuna reissasimme taas. Hyppäsimme autoon lauantaina aamulla ja ajoimme Lahteen. Siellä meitä oli vastassa monta ihmistä ja muutama ihmislapsi. Meitä paijattiin ja juoksutettiin niin paljon, että olimme ihan läkähtyneitä.
Illalla paikalle saapui vielä ystävämme Miska, jonka kanssa meillä on asiallisen viileät välit. Emme oikein välitä toisistamme, mutta emme myöskään ole millään tavalla riidoissa. Sellaiset suhteet ovat mielestäni ihan kivoja; ei tarvitse miettiä välienselvittelyä, kun kaikki on ihan selvää.
Sunnuntaina kävimme aamulenkillä Miskan kanssa ja haistelimme samoja pusikoita ja ojanpenkkoja.
Iltapäivällä, kun oli kotiinlähdön aika, meitä väsytti aika paljon. Olimme aika iloisia, kun pääsimme omiin häkkeihimme nukkumaan.
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
sunnuntai 15. marraskuuta 2015
Kiitos hyvää!
Minulle kuuluu nykyään todella hyvää. Olen saanut ehtaa sianhaimaa nyt melkein viikon jokaisella aterialla, ja se tekee minulle niin hyvää! Syön sen aina erittäin hyvällä ruokahalulla. Toki syön nappulat ja lihapullakin, ruokahaluni on lähes pohjaton.
Se, mihin sianhaima on eniten vaikuttanut, on minun suolentoimintani. Nykyään käyn ulostamassa vain noin 2-3 kertaa päivässä, kun aikaisemmin 4-7 kertaa päivässä oli ihan normaalia minulle. Tästä on seurannut se, että olen pikkuhiljaa alkanut saada massaa takaisin. Olen vielä melko laiha, mutta kylkiluut ovat taas piilossa.
Kaikkein eniten minä kuitenkin iloitsen siitä, että minulla on energiaa! Jaksan juosta ja pelmuta kuin nuori koira! Ulkona haluan koko ajan kirmata edestakaisin ja hyökkäillä Sipin kimppuun ja ottaa spurtteja.
Tänään kävin emännän kanssa juoksemassa noin 6 kilometrin lenkin ja olin koko ajan vapaana. Ensin juoksin emännän rinnalla, sitten edellä. Aina välillä jättäydyin haistelemaan jotain mielenkiintoista hajua, ja sitten laitoin korvat menemään päätä myöten ja juoksin niin kovaa kuin pystyin ja otin emännän kiinni. Tein tätä monta kertaa ja voi että se tuntui minusta kivalle!
Olen niin iloinen kun voin näin hyvin!

lauantai 14. marraskuuta 2015
Sipin pieni seikkailu
Sipi lähti viime keskiviikkona illalla kasvattajamme luokse yökylään. Illalla hyppäsimme kaikki autoon ja ajoimme kasvattajan luokse. Pihalla minä ja Sipi tutustuimme mielenkiintoisiin hajuihin ja juttelimme kasvattajan kanssa mm. minun haimaongelmistani.
Sitten minä hyppäsin takaisin autoon ja Sipi ja emäntä lähtivät sisälle kasvattajan kanssa. Eteisessä tuli heti ainakin kolme tai neljä koiraa tervehtimään ja pian loputkin. Yhteensä kasvattajan laumassa on 7 narttukoiraa. Sipi oli aluksi hieman hätää kärsimässä ja joutui muutaman kerran näyttämään hampaitakin, kun muut olivat niin kamalan kiinnostuneita vieraasta. Kun emäntä lähti kotiin, oli tilanne rauhoittunut nopeasti ja Sipi oli sopeutunut laumaan.
Yö sujui rauhallisesti ja aamulenkki meni muuten ihan hyvin, mutta Sipi ei suostunut kulkemaan samassa reunassa muiden kanssa. Hassua!
Iltapäivällä Sipi kävi kasvattajan kanssa eläinlääkärissä antamassa verinäytteen dna-testiä varten. Tulokset kuulemme muutaman päivän päästä.
Sillä välin minä nautin täysin siemauksin ainoan koiran elämästä! Aamulenkillä kuljin vapaana. Kukaan ei joutunut komentamaan koko ajan ja sain nuuhkia ja tepastella omaan tahtiini. Kävimme emännän kanssa katsomassa kaunista auringonnousua ja teimme vähän tavallista pidemmän aamukävelyn.
Iltapäivällä pääsin taas yksin lenkille. Se oli niin kivaa! Minä nautin kyllä paljon siitä, kun saan kaiken huomion.
Illalla emäntä kävi hakemassa Sipin kotiin. Kasvattajan luona Sipi meinasi seota kun hän huomasi, kuka ovelle tuli. Sipin laulu oli niin kovaäänistä, ettei ihmisten keskustelusta meinannut tulla mitään!
Kyllä minusta oli ihan kivaa, kun Sipi tuli kotiin ja koko lauma on taas koossa. Haistelin Sipiä aika tarkkaan, kun hän tuli kotiin. Häneen oli tarttunut kaikkia outoja hajuja.
Sipi oli tästä seikkaulusta niin uupunut, että meni heti nukkumaan ja oli vielä seuraavanakin päivänä aika poikki.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015
Haimavamma
Eilen emännälle soitettiin eläinlääkäristä: viime viikolla otetun verikokeeni analyysi oli valmistunut. Siitä näkyi aivan kuten olimme oireiden perusteella epäilleetkin, että minulla on haiman vajaatoiminta. Haimani ei tuota suolistoon riittävästi entsyymejä, mistä seuraa se, että ruoka ei suolessani pilkkoonnu kunnolla eivätkä sen sisältämät ravintoaineet imeydy elimistön käyttöön. Vaiva on melko harvinainen, mutta eniten sitä esiintyy saksanpaimenkoirilla. Minun isäni molemmat vanhemmathan olivat saksanpaimenkoiria, joten ehkä sillä voi olla jotain vaikutusta asiaan.
Hyvä että tulokset saatiin, sillä nyt ei kenenkään tarvitse enää ihmetellä melko vilkasta suolentoimintaani eikä hiljattaista selittämätöntä laihtumistani. Minulta on tässä syksyn mittaan nimittäin jäänyt jo kolme kiloa jonnekin. Se ei ehkä kuulosta paljolta, mutta n. 28-kiloiselta koiralta se on yli 10 % ruumiinpainosta! Haiman vajaatoiminta on onneksi helppo hoitaa: ravintoon lisätään vain puuttuvia entsyymejä, ja ruuan pitäisi alkaa pilkkoontumaan ja imeytymään normaalisti. Entsyymiä voi ostaa joko jauheena purkissa, tai sitten ihan luonnontuotteena sianhaiman muodossa. Minä valitsin tietenkin sianhaiman, jota emäntä tilasi eilen varastoon 5 kg. Toimitus saapuu ensi viikolla, minkä jälkeen saan joka ikisen ruuan yhteydessä n. 50 grammaa ihanaa, raakaa possunhaimaa!
En kyllä millään malttaisi odottaa ensi viikkoon. Minulla on laihtumisen jälkeen nykyään koko ajan aivan kauhea nälkä! Syön hirvittävällä ruokahalulla kaiken mikä vähänkin vaikuttaa syötävältä. Nolottaa tunnustaa, mutta tänään söin lattialta löytämäni koivunlehden ja langanpätkän. Toivottavasti lisäravinto auttaa ja saan nopeasti kadonneet kilot takaisin. Tahtoisin mieluusti ensi kesäksi taas takaisin rantakuntoon sekä myös normaalin, sivistyneen koiran ruokahalun.

lauantai 31. lokakuuta 2015
Urpon ja Kärsän vierailu
Meillä kävi tänään taas vieraita. Paljon on käynyt kylässä porukkaa sen jälkeen kun muutettiin tänne Helsinkiin, melkein joka viikko on joku käynyt. Meidän mielestä se on pelkästään hauskaa!
Tänään kylään tuli Urpo ja Kärsä. Tapasimme heidät pihalla heti kun he saapuivat ja lähdimme siitä porukalla vähän jalottelemaan. Pojat olivat matkustaneet pari tuntia autossa ja pieni ulkoilu teki hyvää kaikille. Kävimme paikallisessa koirapuistossa ja teimme yhteensä hyvin monta kakkaa.
Koirapuistossa peuhasimme vapaina ja Sipi ja minä rökitimme Kärsää ihan olan takaa.
Sitten lähdimme kävelemään pienen lenkin, jotta rauhoittuisimme vähän.
Sisällä meininki oli leppoisaa. Sipiä vähän ärsytti kun Kärsä järsi meidän luita, mutta minua se ei haitannut.
Iltapäivällä kävimme pidemmällä kävelylenkillä merenrannassa ja nautimme raikkaasta meri-ilmastosta.
Olipa mukava lenkki! Muutenkin kiva kun käy vieraita, varsinkin koiravieraita. Kun vieraat lähtivät, olimme aivan uupuneita. Mikäs sen onnellisempaa kuin väsynyt koira.

![]() |
| Poseeraus merenrannassa kallioilla. |
![]() |
| Sipi harjoitteli halloween-ilmeitä. |
tiistai 27. lokakuuta 2015
Sipin luonnetesti
Sipi kävi lauantaina Lempäälässä testauttamassa luonteensa. Ennen luonnetestin alkua emäntää jännitti kauheasti, emmekä voineet Sipin kanssa olla huomaamatta sitä. Ihmettelimme vähän, mitä oikein on tapahtumassa.
Testin alkaessa minä jäin autoon ja Sipi meni sirunlukuun.
Sitten alkoi varsinainen testi. Ensin tuomari jututti emäntää ja leikitti Sipiä. Se meni ihan hyvin, Sipi lähti leikkiin mukaan ja veti keppiä tuomarin kanssa.
Seuraavaksi tuli "mörkö" eli kelkka. Sipi koitti aluksi katsella muualle ja unohtaa koko mörön, mutta kun kelkka tuli vaan koko ajan lähemmäksi, ei sitä voinut enää olla huomaamatta. Sipi alkoi rähisemään ja koitti lähteä lipettiin. Lopulta mörkö pysähtyi emännän viereen ja Sipi olisi voinut mennä katsomaan sitä läheltä. Mörkö oli niin kamala, että Sipi ei meinannut uskaltaa millään mennä lähelle, vaan jäi muka haistelemaan nurmikkoa vähän kauemmas. Lopulta Sipi kuitenkin meni lähelle ja huomasi, että ei ollut mitään vaaraa.
Kun mörörstä oli selvitty, meinasi emäntä joutua hyökkäyksen uhriksi. Onneksi Sipi oli urhea ja puolusti emäntää hampaat irvessä!
Sitten oli vuorossa pelästys eli nurkan takaa aukeava sateenvarjo. Sipi säikähti sitä aivan hirveästi! Se hyppäsi ilmaan ja päästi kauhean kiljahduksen. Emäntä käänsi heti suuntaa ja sateenvarjo jäi maahan makaamaan. Sen jälkeen emäntä ja Sipi kävelivät uudestaan samaan kohtaan, mutta sateenvarjo ei auennut toista kertaa. Sipiä näytti vähän mietityttävän, onkohan siellä taas se kauhea peläytys.
Eikä tarvinnut kävellä kuin muutama metri niin emännän ja Sipin takaa tuli koliseva tynnyri. Siitäkin Sipi selvisi ihan hyvin.
Testin seuraava osa-alue oli pimeä huone. Emäntä meni pimeän huoneen nurkaaan istumaan tuolille ihan hiljaa. Sipin oli tarkoitus etsiä emäntä sokkeloisesta huoneesta. Se meni ihan hyvin, vaikka aluksi toinen tuomareista seisoi Sipin "reitillä" eikä Sipi halunnut kulkea siitä ohi. Kun tuomari siirtyi, Sipi uskalsi mennä huoneen perälle, josta emäntä löytyi.
Pimeän huoneen jälkeen Sipi kytkettiin seinään kiinni ja emäntä meni nurkan taakse. Silloin Sipin kimppuun meinasi taas käydä se kamala hyökkääjä. Tällä kertaa Sipi oli aivan hiljaa ja olisi mieluiten kadonnut maan rakoon. Kasvattaja sanoi, että Sipillä ei ollut kanttia puolustautua.
Lopuksi testattiin vielä paukkuarkuus, mutta sehän ei ole meille kummallekaan ongelma.
Loppuarvostelu meni näin:
Toimintakyky/ capacity to function:
+1b Kohtuullisen pieni/ Reasonably small
Terävyys/ tendency to agressive behaviour:
+1b koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä/ A dog that shows no tendency
Puolustushalu/ desire for defence action:
+3 kohtuullinen, hillitty/ reasonable, controlled
Taisteluhalu/ desire for fight:
+2a kohtuullinen/ reasonable
Hermorakenne/ nervestructure:
+1a hieman rauhaton/ slightly restless
Temperamentti/ temperament:
+3 vilkas/ lively
Kovuus/ mental hardness:
+1 hieman pehmeä/ slightly soft
Luoksepäästävyys/ accessibility:
+2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen/ accessible, slightly reserved
Laukausvarma/ secure with shots
Yhteensä +157 pistettä, laukausvarma
Hyvä Sipi! Jos haluatte muistella minun luonnetestiäni, niin sehän löytyy täältä.
Kaikki kuvat T.J.

tiistai 20. lokakuuta 2015
Laiheliini-Villa
Isäntäväki on edelleen huolissaan minusta. Näytän tosi laihalle ja ruokaa tulee läpi. Syön kuin hevonen, mutta kakkaa tulee myöskin yhtä paljon kuin hevoselta.
Pitääkö tässä kohta lähteä eläinlääkäriin taas.
No, viime viikolla kävimme auringonpaisteessa kävelyllä. Tässä pari kuvaa.

torstai 15. lokakuuta 2015
Senio-Riitta
Sain viime viikonloppuna uuden lempinimen Senio-Riitta.
Kaikki alkoi kakkaamisesta.
Isäntäväki huolestui, kun minä olen viime aikoina alkanut ulostamaan melko isoja määriä monta kertaa päivässä. Välillä tavaraa tuli niin paljon, että sitä oli vaikea kerätä kakkapussiin. Ja minun oli päästävä ulos(tamaan) jopa 5-6 kertaa päivässä.
Huippu oli se, että Sipi on muutaman kerran maistellut minun jätöksiäni.
Kasvattaja kertoi, että minusta on alkanut tulla seniori. Tavallinen ruoka on niin tuhtia, että minun vanheneva elimistöni ei pysty hyödyntämään kaikkea, ja ruoka tulee niin sanotusti läpi. Siksi minun kakkani on myös maistunut Sipille, kun siinä on vielä niin paljon ihan käyttökelpoista materiaalia.
Kävin näyttäytymässä kasvattajalle ja hän sanoi heti, että olen hyvässä kunnossa oleva vanheneva koira. Lihakseni ovat alkaneet surkastumaan ja siksi näytän hieman laihemmalta kuin ennen. Esimerkiksi selkärankani näkyy nyt selässä, kun aiemmin se oli isojen lihasten ympäröimä. Myös kasvoni ovat alkaneet roikkua ja harmaantua.
Tämä ei tarkoita sitä, että olisin nyt vanha ja että elämäni olisi ehtoopuolella, vaan sitä että olen arvokas ja hyväkuntoinen. Saan nyt senioriruokaa, joka on muuten ihan yhtä hyvänmakuista kuin "tavallinen" ruoka. Sen pitäisi auttaa tuohon ulostamisongelmaan. Olenkin ollut huomaavinani, että jo näiden muutaman päivän jälkeen kakka on ollut kiinteämpää (huh helpotus).
Minusta on ihan kivaa tulla senioriksi. Saan respektiä nuoremmilta koirilta ja voin kukkoilla aika huoletta. Voin ulkoilla ja liikkua ihan normaalisti kuten ennenkin. Voin huudella kadun toiselta puolelta muille koirille.
Isäntäväen mielestä on hassua, että olen alkanut vanhentua. Minä olen kuitenkin se sama nappisilmä kuin pentuna, vähän viisaampi ja arvokkaampi vain.

lauantai 3. lokakuuta 2015
Aurinkoinen syyslenkki
Kyllä meidän kelpaa asua täällä saaressa. Sipin mielestä koko saari kuuluu hänelle eikä kenellekään muulle. Hän kulkee täällä kuin mikäkin keikari, häntä pystyssä ja kaikille haukkuen. Onneksi suurin osa vastaantulijoista on ihan ymmärtäväisiä. Minä olen yleensä ihan hyväkäytöksinen enkä välitä muista liikkujista.
Tänään teimme pitkän päivälenkin aurinkoisessa syyssäässä. Metsässä oli muutama muukin ulkoilija ja kyllähän sen näillä keleillä ymmärtää. Menomatkalla emäntä piilotti meille patukat, jotka saimme palatessa noutaa. Sipi otti varaslähdön ja meni noutamaan oman muistipatukkansa ilman lupaa. Ei sille kuitenkaan voinut olla vihainen kun se oli niin onnellinen. Minä hain omani luvan kanssa ja olin yhtä onnellinen!![]() |
| Maltoimme poseerata eräällä kivalla kivellä. Herkkupalkalla tietysti! |
![]() |
| Kävimme myös kahlaamassa meressä. Aika harvoin on enää lokakuussa uintikelit, mutta tänä vuonna on. |
![]() |
| Minua ärysttää kun Sipi koittaa liehitellä minua juoksupyllyinensä. Olen muutaman kerran joutunut ärähtämään kun ei se muuten ymmärrä. Katsokaa nyt tätäkin. |
![]() | ||
Metsässä on mukavaa!
|
torstai 24. syyskuuta 2015
Rokotuksilla
Kävin tänään rokotuksilla Herttoniemen eläinlääkäriasemalla. Kaikki meni hyvin, sain kehuja nuorekkaasta ja sutjakkaasta olemuksestani. Ei kuulemma uskoisi, että olen jo 7-vuotias.
Kävin myös puntarilla ja painoni on nyt 27,6 kg.
Rokotukset ovat nyt voimassa taas 3 vuotta, eli 10-vuotiaana minulla on seuraavat rokotukset!
Sipi päätti tehdä minun synttäripäivänä sellaisen tempun, että aloitti juoksut. Olipa hyvä lahja.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)