lauantai 24. joulukuuta 2011

Pahaa joulua

Olen tällä viikolla tehnyt kaikenlaista hauskaa. Sunnuntaina olin Kaarinassa tapaamassa veljeäni Everiä sekä Hallia. Aluksi minä tietysti pistin Everin ojennukseen rähisemällä hänelle aivan suotta. Hän onneksi on lauhkea tapaus, ja tämän pienen välikohtauksen jälkeen meillä olikin ihan kivaa. Hallin kanssa myös leikin jahtaamisleikkiä useamman kerran.


Koska koko treffien ajan satoi ihan kaatamalla vettä, emme viipyneet kovin kauaa.

Kotona minua odotti kuitenkin seuraava yllätys: Bertta tuli meille! Alkuhässäkän jälkeen rupesimme kaikki nukkumaan. Minua väsytti jo ihan oikeasti. Mutta kovin pitkään en ehtinyt loikoilla, kun Urpo liittyi seuraamme! Urpon kanssa piti tietysti painia ja riehua ihan vallattomasti. Bertta ja Rekku vain katsoivat toisiaan sen näköisinä, että pitäisiköhän tuohon puuttua vai ei. Onneksi he antoivat meidän leikkiä.


Tällä viikolla olen myös käynyt töissä. Eilen olin joulun kunniaksi isännän kanssa hänen työpaikallaan koko työpäivän. Minä hurmasin koko päivän työihmisiä. Kävin erään työkaverin kanssa pihalla tupakkatauolla ihan ilman isäntää! Isännän mielestä en olisi saanut maistaa joulupiparia, maistoin kuitenkin erään toisen mukavan työkaverin joulupiparista palasen, kun isäntä katsoi muualle.

Tänään on jouluaatto ja kohta Urpo tulee meille joulun viettoon. Sitä ennen käymme kävelyllä Karevansuolla.

Toivotan kaikille blogini lukijoille mahdollisimman pahaa ja villiä joulua (niin totta kuin nimeni on Safe Keeper's Evil Power eli Villa)!

4 kommenttia:

  1. Ihanaa Joulua Sulle Villa! Ja kepposten teko kuuluu Jouluun niinkuin joka arkipäivään meidän valkkarien elämässä.

    VastaaPoista
  2. Siis terkut ikuiselta faniltasi Rafulta, vuf vuf Keravalta!

    VastaaPoista
  3. Hei Villa

    Jouluajan alku näkyy sinulla olevan melko tiivisohjelmainen. Täällä meillä päin ovat vanhat tuttusi Miska ja Helmi jouluvieraina.
    Siellä näkyy olevan melko vihreää luonnossa, kun taas täälläpäin on vähän lunta ja aamulla jopa muutama aste pakkasta.
    Kerroyha terveisiä Rekulle ja muillekin.

    Mufa

    VastaaPoista
  4. Terve Rafu ja Mufa (kylläpäs teillä on samanlaiset nimet)! Minä välitän terveiset Rekulle - välittäkää te minun terveiseni Marille ja Tumpille sekä Miskalle ja Helmille. Olisi mukava kirjoittaa pidemmin, mutta nyt minun täytyy mennä jatkamaan joulun viettoa, kepposten merkeissä tietenkin.

    VastaaPoista