torstai 15. joulukuuta 2011

Villis villitsee

Kuten tiedätte, minulla riittää paljon faneja. Olen erittäin suosittu sekä oikeassa elämässä että virtuaalimaailmassa. Nyt se on huomattu myös laajemmin kotikaupungissani.
Raisio tiedottaa -lehti otsikoi etusivullaan viimeisimmässä numerossa näin:


Ehkä minun olisi syytä perustaa fanikerho, jotta kaikki halukkaat voisivat fanittaa minua. Tällä hetkellähän fanilaumaani kuuluu paitsi isäntäväki, myös Rekku, Urpo, Bertta sekä ystäväni lähialueella: Emma, Tyyne, Roni, Santtu, naapurin mopsit sekä monet muut, joiden nimiä en nyt muista.

2 kommenttia:

  1. Ilta-Sanomissa on tänään tällainen otsikko: "Tiukille menee - ehtiikö leikattu Villa EM-kisoihin?" Mihin kisoihin olet menossa?

    VastaaPoista
  2. Niin, minuthan on tosiaan leikattu (Ilta-Sanomien toimittaja lienee lukenut blogiani.) Kyse on tietenkin luimistelun EM-kisoista, jonne minut kutsuttiin heti luimistelun SM-kisat ylivoimaisesti voitettuani. Erityisesti vapaaohjelmani oli lyömätön, sillä yhdistin siinä syvään luimisteluun sopivasti kikkailua, pahuutta ja villitsemistä. EM-kisat pidetään muistaakseni Sveitsissä, mutta en taida ehtiä sinne, kun minulla on juuri nyt muita vähän tärkeämpiä hommia.

    VastaaPoista