keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Törkeä aamulenkki

Tänä aamuna oli satanut vähän lunta. Se on minusta ja Rekusta aina mukavaa ja aamulenkin aluksi päädyimmekin painimaan hetken, kun Rekun piti piehtaroida lumessa. Vähän myöhemmin tein kuitenkin jotain tosi törkeää, jollaista en juuri koskaan aikaisemmin ole tehnyt. Metsässä lähdin omille teilleni, enkä tullut takaisin vaikka isäntä kutsui. (Rekku arvasi minun olevan pahanteossa, koska hän tuli heti kiltisti isännän luo.) Kun sitten kohta suvaitsin tulla isännän luo, tulin aivan eri suunnasta kuin missä isäntä oletti minun olevan. Mutta se ei ollut vielä kovin törkeää. Kaikkein törkeintä oli se, että olin syönyt kakkaa, ja vieläpä hieronut sitä leukaani ja kaulaani! Isännällä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hieroa kaulaani ja leukaani lumella, kunnes lumi ei enää värjäytynyt ruskeaksi. En tiedä mikä minuun meni, sillä yleensä en ikinä koskaan tee mitään noin törkeää.

1 kommentti:

  1. Voihan sinua Villa. Olisikohan Sipin taloon tulo vähän sotkenut sinunkin ympyröitäsi??

    VastaaPoista