sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Saaristossa taas!

Viime viikonloppuna päätimme taas lähteä saaristoon matkailemaan. Kokemuksesta voin sanoa, että saaristossa on mukavaa. Sipi ei vielä ollutkaan käynyt Kälössä, sillä edellisestä kerrasta on jo kaksi vuotta, ja silloin seuranani oli Rekku (jo edesmennyt "isoveljeni").

Tässä olemme yhteysaluksen kannella. Kuva taitaa olla tulomatkalta, jolloin oli aurinkoista ja kovin kuuma sää.

Ensimmäisenä päivänä oli sumuista. Kävimme tutustumassa saareen ja sitä ympäröivään viileään ja kirkkaaseen suolaveteen.

Isäntä heitti veteen kepin joka upposi. Sukeltaminen ei ole minun juttuni, joten jäin odottamaan parempaa keppiä.

Uimalahteemme tuli ranskalainen purjevene. Päätimme naapurisovun hengessä siirtyä vähän kauemmas uimaan, sillä Sipillä on tapana haukkua kovin äänekkäästi uimahommien yhteydessä.

Tältä kalliolta kelpasi mennä po(do)lskimaan. Sipi tyytyi aluksi katselemaan vierestä, kun minä hain keppiä isosta altaasta.

Viimein Sipikin uskaltautui kastautumaan.

Mutta minä olen kuitenkin meistä se rohkeampi, ja paljon, paljon parempi uimari.

Saaressa oli hirvittävän paljon punkkeja. Tässä punkkipariskunta on lähtenyt kävelylle poskeani pitkin. Onneksi isäntä nyppi ne pois.

Pihanurmikolla on tilaa painia.

Selkävoitto.

Oviverhon ansiosta saimme tulla ja mennä kuten lystäsimme. Ainakin melkein.

Jalkapallopelin jälkeen kävimme keskiyön uinnilla venevajan luona.

Varjossa on viileämpää poseerata.

Lähtöpäivänä yhteysvenettä odotellessa emme malttaneet pysytellä poissa vedestä. Karkasimme siis uimaan ilman lupaa kaulapannat kaulassa!

Lupa heltisi, kunhan nahkaiset kaulaimet oli poistettu. Olipa mukava loma.

2 kommenttia:

  1. Näytti kyllä aivan ihanalta lomalta! Punkit on kylläkin ikävää seuraa.. :/

    VastaaPoista
  2. Mufastakin oli tosi mukava saada nähdä teidän saaristoriemua.
    Te olitte hyviä vahtimaan laumaanne - te melkein hyppäsitte veteen korkealta laiturilta kun Ilo oli aamuuinnilla.

    Mufa

    VastaaPoista