lauantai 4. tammikuuta 2020

Uudenvuodenjuhlat

Vietimme uudenvuodenaattoa Urpon ja Kärsän kanssa, kuten viime vuonnakin. Kävimme ensin kävelemässä Paimion luontopolun ja se oli jälleen mukavaa.



Tällä kertaa otimme mukaan eväät, ja pysähdyimme laavulle paistamaan makkaraa.


Meistä oli erittäin mielenkiintoista seurata, kun isäntä valmisteli makkaroita.

Laavuretki kesti aika kauan, mutta lopulta menimme Urpon ja Kärsän kotiin valmistautumaan iltaan. Emme me koirat tosin jaksaneet enää oikein innostua mistään, kun olimme niin poikki. Enimmäkseen makasimme koirien patjoilla ja sohvilla. Kyllä meistäkin huomaa, ettemme ole ihan nuoria enää. Kärsä on nuorin ja hänkin on jo melkein 6-vuotias.

Uusi vuosi alkoi hyvin. Ei ole ollut myrskyjä tai muutakaan kamalaa vielä. Olemme ulkoilleet ja nauttineet muutamista pakkaspäivistäkin. Yhtenä päivänä kävimme lenkillä uudessa paikassa nimeltä Pomponrahka. Mutta koska minulla oli päällä pomppa, nimesimme paikan Pompanrahkaksi!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti