keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Koirakoulussa

Olen aloittanut tottelevaisuusopinnot. Pikkuisena kävin pentukoulussa, mutta nyt olen aloittanut tokon alkeiskurssin. 
Keskiviikkoisin hyppäämme emännän kanssa autoon ja viemme ensin Sipin isännän työpaikalle, josta Sipi ja isäntä kävelevät kahdestaan kotiin. Sipi nauttii niin siitä, kun saa olla kahdenkesken isännän kanssa. 
Minä matkaan autolla emännän kanssa Lohjalle isoon halliin, jossa opettelemme tottelevaisuutta. 


Tähän mennessä olemme opetelleet perusasentoa eli sivulla olemista, maahanmenoa, vähän seuraamista, luoksetuloa ja paikallaanoloa. 
Tärkeää on tietenkin myös osata rauhoittua uudessa paikassa, eikä vaan touhottaa koko ajan. 

Minulle kävi hassu juttu viimeksi, kun harjoittelimme luoksetuloa. 
Emäntä jätti minut istumaan paikalle ja meni itse hallin toiseen päähän ja kutsui minua. Minä olin aivan varma, että koska minut on käsketty paikkaan, en saa liikahtaakaan. Joten en liikahtanut! En liikkunut mihinkään, vaikka emäntä koitti monta kertaa kutsua minua luokse. 
Lopulta emäntä otti lelun esiin ja heilutti sitä, joten lähdin kauhealla vauhdilla liikkeelle. 
Ensi kerralla pitää heti muistaa se lelu. 


Koirakoulun jälkeen olen aina aivan rätti, joten loppuilta menee uusia asioita prosessoidessa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti