Patikassa Grevenmacherissa

Emäntä päätti eilen viedä meidät Luxemburgin puolelle Grevenmacheriin ulkoilemaan. Menimme autolla Moselin rantaan ja nousimme siitä viininviljelysten sekaan merkitylle 5 kilometrin reitille. Taivas oli aivan kirkas ja oli lämmin päivä. 

Kapusimme koko ajan korkeammalle ja korkeammalle ja lopulta olimme niin ylhäällä, että näimme Moselin vastarannalla olevan Nittelin kylän kokonaan. 

Tietysti meistä otettiin paljon kuvia. 

Maisemat olivat huikaisevat. 

Välillä reitti meni metsän siimeksessä ja siellä oli ihanan varjoista. Menimme myös puron yli, ja siitä saimme juotavaa. Se tuli tarpeeseen, kun olimme jo aika kuumissamme. 

Reitillä ei ollut kovin paljon muita kulkijoita, mutta muutamia koiria tuli kyllä vastaan. Hiukan yllätyimme, että eräässä mutkassa tapasimme toiset kaksi valkoistapaimenkoiraa! Juttelimme hetken aikaa ja nauroimme tilanteelle, mutta emme sentään alkaneet leikkiä niiden kanssa. Vaikka olemmekin samannäköisiä, en silti luota jokaiseen vastaantulijaan. (Tai oikeastaan en luota juuri keneenkään.)

Kyllä näissä maisemissa kelpaa koiran patikoida. 

Retken loppupäässä oli pieni lähde, josta saimme raikasta vettä. Ja ennen kuin hyppäsimme autoon, kävimme vielä juomassa Moselin vettä. Minä kävin hiukan uimassakin, mutta Viki on hyvin tarkka siitä, ettei hän vain kastu. Toivon, että hän tänä kesänä oppii nauttimaan uimisesta, koska se on niin hyvä tapa viilentää turkki kesäpäivänä.

Isännän kanssa Römerpfadilla

Perjantaina saimme kivan yllätyksen, kun isäntä tuli tänne! Oli kaunis ja lämmin päivä, joten lähdimme katsomaan auringonlaskua Petersbergin kukkulalle. 

Pidimme taukoa viininviljelysten välissä ja lekottelimme lämpimällä nurmikolla. Hurmasimme samalla muutamia ohikulkijoita.

Seuraavana päivänä menimme taas Römerpfadille katsomaan luolaa. Oli lämmin päivä jälleen, joten joimme vettä kaikista puroista. Siellä on myös hauska lähde, josta pulppuaa kirkasta pohjavettä. Viki ei vieläkään ole ymmärtänyt, miten kivaa vedessä lotraaminen on, joten hän tyytyi vain maistamaan vettä. Minä sen sijaan kastelin tassut kunnolla ja varauduin kuumaan lenkkiin. 

Tällä kertaa kävimme linnanraunioilla sisällä. Viimeksi emme menneet raunioille, mutta kyllä olisi kannattanut. 

Sieltä oli hyvät näköalat ja paljon hyviä tuoksuja. Linnanraunioiden vieressä oli Biergarten, jossa pidimme takaisin tullessa tauon; isäntäväki otti kylmät juomat ja mekin saimme vettä. 

Kävimme tällä kertaa myös Genovevahöhlen näköalapaikalla ja minä hyppäsin vahingossa ensin tuonne kiven päälle. Emäntä melkein sai sydänkohtauksen kun hän säikähti niin paljon. Tuosta on kymmenien metrien pudotus maahan, mutta en minä tietenkään aikonut pudota sieltä. 

Sitten menimme vielä käymään Klausenhöhlenin luolassa. Ensin isäntäväki meni sinne itsekseen ja me odottelimme tässä ulkopuolella, mutta sitten mekin saimme mennä luolaan.

Emme kylläkään kiivenneet tikkaita, mutta muuten tutkimme kaikki paikat. Siellä oli ihanan viileää, kun oli niin lämmin päivä. 

Retki oli kaiken kaikkiaan onnistunut, ja erityisen kivaa oli se että isäntä oli mukana. 

Räjähtelevä peti

Emäntä on usein pitkään pois kotoa, ilmeisesti jossain työpaikalla. Ne ovat meille pitkiä päiviä, varsinkin Vikille. Meillä käy täällä kyllä koiranulkoiluttaja kaksi kertaa päivässä, mutta Vikillä riittäisi energiaa tehdä paljon enemmän. Joskus hän vähän riehaantuu, jos ei ole mitään kivaa tekemistä. Silloin hän keksii itse jotain hauskaa puuhaa. 

Aiemmin hän teki hampaillaan reikiä kämpän seiniin. Hän on kokeillut lähes jokaista tämän asunnon kulmaa ja tehnyt hampaanjälkiä niihin. Ihmeen pehmeät ne seinät onkin, kun niin pienestä tulee pahoja koloja. Sitten emäntä alkoi ruiskuttaa seiniin jotain pahanmakuista ainetta ja Viki on enimmäkseen jättänyt seinät rauhaan. 

Mutta sen jälkeen alkoi meidän pedin riepottelu. Tämä on se peti, joka ostettiin minulle kun olin aivan pieni pentu.

Näyttää siltä kuin peti olisi räjähtänyt aivan itsestään, mutta voin luottamuksellisesti kertoa, että Vikillä oli kyllä näppinsä pelissä. Vai pitäisikö sanoa hampaansa ja tassunsa. 

Samassa hötäkässä mattoon on tullut iso reikä ja asunnon toinenkin matto sai vähän osumaa. 

Nyt peti on niin riekaleina, että sitä ei voi enää käyttää, vaan se pitää heittää pois. Kaikki vetoketjut on revitty, kankaisiin on tehty isoja reikiä ja täytteet tulevat kokonaan ulos. 

Sen seurauksena emäntä osti eilen uuden (mahdollisimman halvan) pedin. Otin sen heti käyttöön.

Pitäkää tassut ristissä, että se kestää.

Pääsiäisseikkailu Rostockiin

Lähdimme keskiviikkona emännän työpäivän jälkeen ajamaan kohti Rostockia. Matka on niin pitkä, että on hyvä ajaa kahdessa pätkässä. Menimme hotelliin yöksi ja vihdoin mekin pääsimme sängylle nukkumaan. 

Viki nukkui koko yön emännän lähellä ja minä olin sängyn jalkopäässä. 

Aamulla ajoimme Hampurin lentokentälle ja otimme pääsiäisvieraat kyytiin. Perillä Rostockissa oli ihanaa tulla omaan kotiin! Lähdimmekin heti pitkän automatkan jälkeen peltolenkille verryttelemään tassuja. Viki oli aluksi vapaana vähän aikaa, mutta sitten pellonreunassa näkyi peuroja ja Vikikin joutui kytketyksi. 

Pitkäperjantaiaamuna lähdimme Warnemündeen rannalle. Aivan ensimmäiseksi meidät päästettiin vapaaksi, jotta saisimme riehua kunnolla pitkästä aikaa. Ja kyllä meillä riittikin energiaa! Pidimme sellaista meteliä, että kaikki katsoivat meitä. Juoksimme ja räyhäsimme ihan kunnolla. 

Viimein maltoimme rauhoittua ja meistä saatiin vähän parempi valokuvakin. 

Kiertelimme Warnemünden hiekkarannalla, kävimme aallonmurtajan majakalla ja sitten menimme vielä kahvilan terassille hetkeksi lepäämään. Siellä me käyttäydyimme melko hyvin, vaikka koko ajan kulki ihmisiä ja koiria meidän ohi.

Lauantaina teimme pitkän kävelylenkin Bad Doberanin pyökkimetsässä. Siellä oli kaikki muuten ennallaan, mutta kevät oli ottanut harppauksen eteenpäin sitten viime kerran. Oli mukavaa tehdä kunnon kävely tutussa paikassa. 

Pääsiäispäivänä menimme taas Bad Doberaniin, mutta tällä kertaa ihmiset kävivät ensin tutustumassa isoon luostariin ja me odottelimme sen aikaa autossa. 

Sitten kiertelimme luostarin pihassa ja mekin pääsimme mukaan. Siellä olimme myös hetken aikaa vapaana ja riehaannuimme. Toivottavasti kukaan ei pahoittanut siitä mieltään. 

Pääsiäisloma oli niin ohjelmantäytteinen, että sunnuntai-iltana menimme vielä Kühlungsbornin rannalle ihailemaan auringonlaskua. Se oli oikein mukavaa, vaikka siellä olikin aika paljon ihmisiä. 

Kun aurinko oli laskenut, menimme hiekalle ja siellä ei onneksi ollut juuri ketään ihmisiä ja saimme olla vapaina. 

Päivät menivät nopeasti ja maanantaina lähdimmekin aamulla ajamaan takaisin toiseen kotiin Trieriin. Matka tuntui pitkälle, mutta lopulta illalla olimme perillä. Täällä on jo puissa lehdet ja ilmassa lämpöä. Kevät on pitkällä. 

Retki Römerpfadilla

Kävimme kävelemässä pienen pätkän lähistöllä kulkevasta Römerpfadista. Ajoimme autolla Kordeliin, katsastimme ensin Burg Ramsteinin linnanrauniot ja sitten lähdimme kävelemään polkua. 

Alussa oli vähän matkaa tällaista kapeaa polkua, mutta sitten reitti oli ennemminkin metsätie. Joka tapauksessa oli mukavaa olla luonnossa. 

Kohteenamme tänään oli Klausenhöhle, joka on iso kallioluola. Siellä oli muitakin ihmisiä, joten me koirat pysyttelimme vähän kauempana. Emäntä kävi luolassa sisällä. 

Kyllä se aika komelta näytti. 

Jatkoimme reittiä vielä vähän matkaa eteenpäin, mutta sitten käännyimme ympäri ja menimme samaa tietä takaisin autolle. Koko lenkki olisi ollut yli 17 km, joten emme lähteneet kiertämään sitä tänään. 

Vikin juoksut ovat onneksi ohi, joten hän sai olla paljon vapaana. Minäkin olin hetken aikaa, mikä oli mukavaa. 

Uusi arki

Sunnuntaina isäntä lähti kotiin ja me jäimme emännän kanssa tänne. Se tuntui aika tylsälle. 

Maanantaina emäntä lähti töihin ja me jäimme vahtimaan asuntoa. Puolenpäivän maissa koiranulkoiluttaja tuli viemään meidät pienelle lenkille, ja se oli kyllä tosi hyvä juttu. Vikillä oli alkanut käydä aika pitkäksi ja hän oli tehnyt pieniä tihutöitä. Muun muassa sohvatyynyt oli heitetty lattialle, sohvalla oli hypitty ja eteisen seinään oli tehty pienillä hampailla vähän jälkiä.

Koko viikon koiranulkoiluttaja on vienyt meitä lenkille kaksi kertaa emännän työpäivän aikana. 

Torstaina minulle tuli vähän maha kipeäksi. Yöllä tunsin, että nyt on tosi kyseessä ja pyysin ulos kolme kertaa. Aamulla tilanne ei ollut paljon parempi. Perjantaina aamupäivällä minä en kerta kaikkiaan pystynyt pidättelemään enää, enkä pystynyt odottamaan, että koiranulkoiluttaja tulee. Jouduin vähän paniikkiin ja koitin päästä ovesta ulos. Lopulta minun oli pakko kakata matolle. 

Onneksi pahin meni sitten ohi ja paranin aika pian.

Täällä uudessa kämpässä on vähän tylsää, kun ikkunat ovat niin korkeat, ettemme näe ulos. Mutta sitten emäntä keksi tällaisen ratkaisun. Laatikot ovat kyllä vähän huterat, mutta silti minä istun tässä välillä katsomassa ohikulkijoita. 

Me saamme paljon erityishuomiota, kun kävelemme kadulla. Melkein joka lenkillä joku ohikulkija kommentoi, että olemme tosi kauniita. Tietysti me herätämme huomiota, kun meitä on kaksi ihan samanlaista. 

Päivä Luxemburgissa

Perjantaina lähdimme käymään Luxemburgissa. Ensin kävimme emännän uuden työpaikan lähellä, mutta oli niin kamalan kylmä ilma, että meidän piti mennä jonnekin lämmittelemään. Menimme lähistöllä olevaan kahvilaan, vaikka jouduimmekin olemaan terassilla. Isäntäväki joi lämpimiä juomia ja me hurmasimme ohikulkijoita. 

Sitten lähdimme käymään puistokävelyllä, kun sääkin näytti vähän paremmalta. 

Kävelimme kaunista puistoa edestakaisin ja välillä kiipesimme portaita ylös näköalatasanteille. Viki oli erittäin innoissaan tästä reitistä. 

Puistossa oli kivaa, mutta sitten alkoi sataa vettä, joten päätimme lähteä takaisin Trieriin.

Uusi alku Trierissä

Keskiviikkona ajoimme koko päivän Rostockista Trieriin. Onneksi isäntä oli mukana, on parempi että koko lauma on koossa. 

Torstaina aamulla menimme Palastgarteniin aamukävelylle. Siellä oli aika sumuista ja kylmää, mutta palatsi ja puutarha näyttivät silti ihan hienoilta.

Iltapäivällä kävimme Petrisbergillä kävelyllä. Kirsikkapuut kukkivat jo.

Korkeuserot ovat isoja ja näköalat kaupungille ja viininviljelyksille.

Katselimme uutta kotikaupunkia. Veikkaan, että tämä lenkkireitti tulee meille tutuksi seuraavien kuukausien aikana. 

 

Kotiinpaluu

Ennen muuttoa Trieriin palasimme vielä Rostockiin pariksi viikoksi. Kevät saapui ja alkoi olla lämmintä. Viki ei tietysti muista viime kesästä mitään, koska hän oli niin pieni silloin, joten kaikki perhoset ja pörriäiset ovat hänestä todella mielenkiintoisia. 

Vikin salaisuus paljastui muillekin, eli Vikin ensimmäiset juoksut alkoivat. Siitä syystä hänkin joutuu nyt olemaan talutusremmissä lenkeillä, ettei vaan tapahtuisi mitään odottamatonta. 

Valokuvia varten otamme joskus talutusremmit pois. On mukavaa, kun illat ovat valoisia ja voimme ulkoilla pidempään. Vikikin jaksaa jo aika pitkiä lenkkejä.

Reissu Rheinland-Pfalziin

Lähdimme maanantaina aamulla automatkalle. Arvasin, että olemme lähdössä matkalle, kun tavarat oli pakattu ja meidänkin ruuat ja ruokakupit otettiin mukaan.
Ennen lähtöä emäntä vei roskat ulos ja rappukäytävässä alakerran naapurin koira nappasi emäntää pohkeesta niin että siihen tuli kunnon haava.

Isäntä lähti omalle matkalleen ja sitten emäntä ja me ajoimme koko päivän Rheinland-Pfalziin asti. Matka kesti koko päivän ja olimme kyllä tosi poikki kun pääsimme perille hotelliin. Teimme pienen iltakävelyn Moselin rannassa ja sitten painuimme pehkuihin. Minä olisin halunnut emännän sänkyyn, niin kuin hotellissa on tapana, mutta tällä kertaa se ei onnistunut, koska sänky oli niin korkea ja lisäksi meillä oli aivan likaiset tassut iltalenkin jäljiltä.
Viki oli tosi levoton yöllä ja vaelteli ympäriinsä. Aamulla hän oksensi pienen kepinpalasen. 

Seuraavana päivänä kävimme tutustumassa Trieriin tarkemmin. Siellä oli aivan keväistä ja lämmintä jo. Emännällä oli mukana vain paksu ulkoilutakki, ja meilläkin on vielä nämä talviturkit. 

Moselin vesi oli tosi korkealla ja rannoilla oli paljon hanhia ja sorsia ja joutsenia. Viki olisi halunnut jahdata niitä, mutta hän ei saanut. 

Kävimme yhdessä asunnossa ja se vaikutti kivalle. Saimme olla siellä vapaana ja tutkia kaiken. En tiedä miksi kävimme siellä. 

Kävimme myös vähän keskustassa katsomassa mm. vanhaa tuomiokirkkoa ja muistomerkkejä. Minusta se oli aika tylsää. 

Sitten tapasimme yhden naisen, joka talutti meitä Moselin rannassa. Se piti meille kuria ja tottelimme kiltisti, vaikkemme ymmärräkään saksankielisiä komentoja. 

Illalla emäntä meni vielä jonnekin ja jätti meidät hotellihuoneeseen. Se ei haitannut yhtään, koska olimme aika poikki vilkkaan päivän jälkeen. 

Seuraavana päivänä kävimme Mariensäulella korkealla kukkulalla. Harmi vaan, että maisema oli aivan sumun peitossa, eikä näköala näkynyt ollenkaan. 

Menimme myös autolla Luxemburgiin ja kävimme jossain pienessä kylässä vähän kävelemässä. Sekin oli ihan hauskaa. Emme olleet koskaan ennen käyneet siellä. 

Saimme välillä olla hotellilla lepäämässäkin. Viki kertoi minulle salaisuuden, jota en voi tässä paljastaa. (Mutta sen verran voin sanoa, että se liittyy juoksuihin.) 

Iltapäivällä menimme taas sinne samaan asuntoon ja emäntä sanoi, että siitä tulee meidän koti vähäksi aikaa. 

Vikin vahinko

Viki on ollut sisäsiisti jo useamman kuukauden, mutta viime viikonloppuna kävi pieni vahinko. Meillä oli tosi hauska iltapäivä, ensin kävimme lenkillä ja sitten söimme päiväruuat. Ruuan jälkeen oli meidän kahden pieni pelituokio, joka ei kuitenkaan ollut kovin riehakas, koska olimme sisällä. 

Sitten isäntäväki teki meille etsintäradan, jossa pieniä herkkuja on piilotettu ympäri asuntoa ja me saamme etsiä niitä. Se on tosi hauskaa. Tämä leikki opetettiin Vikille silloin kun hänellä oli muutaman päivän jalka paketissa, eikä hän voinut kävellä kuin ihan pieniä lenkkejä.

Etsintäleikin jälkeen meni vielä aikaa, ennen kuin pääsimme iltakävelylle. Siinä välissä Vikille tuli kova hätä ja hän ei keksinyt muuta keinoa kuin käydä tyhjentämässä rakko emännän työhuoneen matolle. 

Kyllä meitä kaikkia ihmetytti, koska tämä oli ensimmäinen vahinko pitkään pitkään aikaan. Viki oli itsekin vähän ihmeissään, että miten näin pääsi käymään.

Aurinkoinen päivä Warnowissa

Pitkästä aikaa paistoi aurinko ja oli aivan upea ulkoilusää. Isäntä päätti viedä meidät retkelle Warnowiin. Siellä on hieno ulkoilualue, jossa emme olleet ennen käyneet. 

Aluksi emme löytäneet oikeaa parkkipaikkaa, mutta ei se haitannut. Pääsimme silti reitin varrelle ihan hyvin. Vastaan tuli paljon ihmisiä ja koiria, eikä ihme kun oli niin hyvä sää ja hyvä reitti. 

Välillä reitti meni pusikoiden keskellä, välillä joen rannassa ja välillä oli pätkä asfalttitietäkin. 

Taukopaikalla isäntäväki kaivoi repusta eväät, mutta tietenkin vain itselleen. Koirille ei taaskaan ollut mitään.

Minä olin enimmäkseen kytkettynä, koska olen menettänyt luottotiedot. Viki sen sijaan kekkuloi tuolla edempänä enimmäkseen vapaana. Hän onneksi tottelee aika hyvin ja tulee luokse kutsuttaessa. Tosin jos näköpiirissä on karkuun juokseva jänis, ei Vikikään malta olla aloillaan. 

Reitti oli poikkeuksellisen hyvin opastettu emmekä eksyneet kertaakaan.

Siltojen ylitys sujui meiltä hyvin. Vikikään ei jännitä mitään tällaisia. Hän on todella rohkea pentu, varmaan Sipiltä peritty ominaisuus. Minä itse olen vähän pelkuri joissakin tilanteissa, mutta en sentään siltojen ylityksissä.

Kotona meitä nukutti makeasti ja nukahdimme patjalle vierekkäin sen jälkeen, kun olimme ensin syöneet isot possunkorvat välipalaksi. 

Välillä Viki haluaa vieläkin tulla ihan minun lähelleni, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Tykkään kyllä olla pentuni lähellä, vaikkei se olekaan enää ihan pikkupentu eikä kaipaa hoivaani samalla tavalla kuin pienenä.

Toisena päivänä kävimme Bad Doberanissa taas ja siellä oli kivaa kuten aina. Maassa oli uutta lunta ja ilmassa muutama aste pakkasta. Aivan täydellistä.

Tuossa takanamme olevassa puussa näyttäisi olevan kysymysmerkki. Mikähän mysteeri sinne on haudattu?

Rantapäivä Heiligendammissa

Menimme viikonloppuna käymään rannalla. Sää oli suttuinen ja harmaa, mutta meillä oli kivaa siitä huolimatta. Rannalla ei ollut ihan älyttömästi ihmisiä, joten saimme olla vapaina melkein koko ajan. 

Keli oli loskainen ja märkä.

Ennen kuin pääsimme veden äärelle, meidän piti olla valokuvissa. 

Viki on onneksi oppinut tosi hyväksi tässä, joten kuvaustuokio ei kestänyt kauaa. 

Heiligendammissa oli hienoja huviloita ja pitkä laituri. Tietysti jouduimme taas valokuvaan siellä.

Tykkäsimme enemmän olla rannalla kuin laiturilla. Viki oli niin hurjalla tuulella, että hän joutui välillä flexiin ja minä sain olla vapaana. Joskus näinkin päin. 

Tapasimme muutamia ihan kivoja koiria ja Viki olisi halunnut juosta niiden perässä koko ajan. 

Kiva rantapäivä teki tehtävänsä ja olimme aika poikki loppupäivän. Kotona saimme vielä possunkorvat ja sitten nukuttikin makeasti.