Kavereiden kanssa lenkillä

Kävin tänään ulkoilemassa Haunisten altaalla Rekun, Bertan ja Urpon kanssa. Urpo parka on vielä niin säälittävä rukka, että sai koko ajan huutia meiltä vanhemmilta. Minä tietysti etunenässä olin ojentamassa Urpoa, kun kerrankin en ollut porukan nuorin.

On Urpo jo seitsemänkuukautinen, mutta kuitenkin ihan kakara vielä. Hän jaksoi juosta ihan täysillä koko lenkin, vaikka meiltä muilta alkoi jo loppumatkasta vähän puhti loppua. Bertta ja Rekku varsinkin himmasivat vauhtia heti alkuriehan jälkeen.

Minusta on kivaa, kun joku jaksaa riehua!

Vaikka sitten tietysti joudun muistuttamaan, kuka määrää.

Välillä me vain tuijotimme toisiamme ja otimme mittaa henkisestä kantista.

Pakollinen poseerauskuva. Urpoa ei huolittu isojen joukkoon.

Ehkä Urpo ajatteli hieman kokeilla rohkeuttaan, kun meni varastamaan keppiä Rekun suusta. Yleensä ainoastaan minä pystyn siihen, ja niin tälläkin kertaa. Urpo joutui luopumaan ajatuksesta, kun Rekku vähän murahti.

Hellänä

Tänään minulla on ollut hoivavietti korkealla. Ensiksi pesin aamurähmät pois Rekun molemmista silmistä hyvin huolellisesti. Sitten nuolin isännän tukan jakaukselle kun hän yritti lukea lehteä lattialla ja pesinpä siinä samalla myös hänen naamansa. Lenkille lähtiessämme nuolin kuratahrat pois emännän ulkoiluhousuista. Eihän sitä nyt sunnuntaina voi kuraisissa housuissa ulos lähteä!

Synttäreillä

Paras kaverini ja "isoveljeni" Rekku täytti myös vuosia äskettäin. Rekun synttäreitä juhlimme Kuhankuonon retkeilyreitistön Töykkälän laavulla, jossa riitti ohjelmaa ja herkkuja. Saimme pureskella siankorvia ja noutaa Rekun lahjaksi saamaa solmulelua suosta monta kertaa. Sade ei haitannut ja lähdimme kotiin vasta hämärän tullen.

Noudimme narulelun yhtä monta kertaa kuin synttärivieraat jaksoivat sen heittää.

Seuraavana päivänä menimme emännän kanssa kävelemään tutun luontopolun. Vaikka eilisten juhlien rasitukset tuntuivat vielä tassuissa, onnistuimme sentään viivyttämään kotiinpaluuta painimalla hieman.

Rekku olisi hyvä teline pukkihyppelyyn jos se ymmärtäisi pysyä paikallaan.

Harmi vain että Rekku pujahtaa aina sivulle kun olen pääsemässä kunnolla niskan päälle.

Painileikkimme on aina vain leikkiä, oikeasti olemme parhaita kavereita.

Syksy tuoksuu erilaiselta kuin mikään muu vuodenaika.

Täti

Minusta tuli eilen täti, kun siskoni Oikku synnytti 12 (!!!) pentua. Valtavan kokoisesta masusta tuli 9 uros- ja 3 narttupentua. Täytyy vaan todeta, että siinä riittää siskolla hoitamista ja vilskettä joksikin aikaa. Onnittelut perheenlisäyksestä!

Lihotuskuurilla

Muutama viikko sitten leirillä kasvattajani tuumasi, että olen vähän liian hoikka. Niinpä isäntäväki alkoi tarjoilemaan minulla energiapitoisempaa nappulaa. Aluksi sain sitä vain päivälliseksi, mutta koska siedin sitä niin hyvin (vatsa meni vain vähän kovalle aluksi) ja se maistuikin hyvältä (en nirsoillut yhtään), saan energianappuloita nykyään myös aamupalaksi. Lisäenergia uudessa ruoassa muodostuu suuremmasta osuudesta rasvaa ja proteiineja, joten eiköhän minulla kohta ala massa kasvaa.

Kolme vuotta!

Tänään on tarkalleen kolme vuotta siitä, kun ilmestyin maailmaan kaikkien elämää sulostuttamaan. Kolme vuotta on mennyt hurjan nopeasti. Tuntuu siltä kuin vasta ihan vähän aikaa sitten olisin ollut pieni pentu, joka ei osannut vielä yhtään mitään paitsi hurmata kaikki vastaantulijat. Nykyään osaan jo yhtä ja toista eikä hurmaavuuteni ei ole vuosien varrella kadonnut minnekään, mutta pennuksi minua ei taida enää oikein voida kutsua.

Riehakkaat onnentoivotukset kaikille sisaruksille ympäri Suomea ja Ruotsia, eli Oikulle, Onnille, Daikille, Everille ja Assille!!!

Suohullu

Tänään isäntä vei minut ja Rekun taas vähän pidemmälle lenkille. Kävelimme n. 19 kilometrin lenkin Vaskijärven luonnonpuistossa ja sen lähimaastoissa. Kesken lenkin kävimme ruskeavetisessä ojassa uimassa. Oja olikin syvempi kuin miltä se näytti joten kastuimme molemmat haisevaan suoveteen kaulaa myöten. Sen jälkeen suohulluus valtasi minut. Aloin juoksemaan ympyrää ja hyppimään edestakaisin. Hetkeä myöhemmin hepuli tarttui Rekkuunkin ja hän alkoi juoksemaan ympäriinsä. Onneksi suohulluuskohtaus meni melko nopeasti ohi niin että meille jäi vielä voimia kävellä takaisin autolle.

Kasvattajan leirillä

Viime viikonloppuna menimme kasvattajani Safe Guardian's kennelin leirille. Se on tarkoitettu vain valkoisillepaimenkoirille, joten Rekku ei päässyt mukaan. (Rekku pääsi sen sijaan hoitopaikkaan joka on hänen mielestä paljon kivempi kuin leiri , ja sitäpaitsi viime vuonna leirillä vieraili muitakin koiria kuin valkkareita, joten ei se niin tarkkaa taida olla.)

Leirillä oli huippuhauskaa! Meitä oli yhteensä 17 valkoistapaimenkoiraa. Tapasin paljon tuttuja, mm. emäni Minton, sisarukseni Oikun ja Daikin, Rontin, Biten, Chilin ja monta muuta kaveria. Ehkäpä hauskinta oli kuitenkin tavata vanha kaverini Rafu, sillä hänen kanssa leikkiessäni en malttanut olla kiljahtelematta toistuvasti.

Vaikka tuttujen tapaaminen, leikki ja riehuminen veivät suurimman osan ajasta, oli leirillä järjestetty monenlaista muutakin ohjelmaa: pääsin valokuvaukseen, tottelevaisuusharjoituksiin ja näyttelyharjoituksiin. Näyttelyharjoitus, josta käytettiin nimeä "mätsäri" (eli Match Show) meni minulta niin hyvin, että voitin koko näyttelyn! Sain merkiksi kauneudestani asiaankuuluvan pokaalin ja BIS-ruusukkeen (Best In Show), joka on nyt kiinnitetty häkkiini sinisen nauhan viereen. Hauskanpidon ja treenaamisen lisäksi sain leirillä myös uida Keravanjärvessä ja syödä hyvin (mm. makkaraa, spagettikastiketta ja vanilijakiisseliä!)

Kiitokset kasvattajalle hyvin järjestetystä ja huippuhauskasta leiristä! Tässä muutamia tuokiokuvia viikonlopun ajalta:


Jälleennäkemisen riemua kavereiden kanssa. Miksi minä jään yleensä aina aluksi alakynteen?


Rontille on parasta varmuuden vuoksi mielistellä vähän myöhäisemmässäkin vaiheessa.


Muistatkos minua Minto-emä? Olen se pinkkiä pantaa käyttänyt pentu sieltä pentulaatikosta.


Rafu bongasi minut sviittinsä ikkunasta. (Hän ei päässyt minua heti tervehtimään, kun pihalla oli muita uroksia vapaana.)


Nyt on sinun vuorosi ajaa minua takaa, Rafu!

Takaa-ajon jälkeen vaihdoimme Rafun kanssa kuulumiset

Emäntä ohjasi minua mätsärikehässä.


Tällä kertaa tuomari arvioi minut kaikkein sievimmäksi valkkariksi!


Tässä treenaan seuraamista isännän kanssa. Kyllä se kohta oppii seuraamaan minua!


Majoituksessa päätin omin luvin mennä sänkyyn nukkumaan. Aluksi isäntä komensi minut omaan häkkiin, mutta hän luovutti kolmannen kerran jälkeen.


Tässä poseeraamme kaikki kiltisti ryhmäkuvassa. Tai yritämme poseerata, sillä ei ole niin helppoa saada seitsemäätoista koiraa pysymään paikallaan ja katsomaan samaan suuntaan.

Kolmen päivän lenkki

Nyt väsyttää. Palasimme juuri isännän ja Rekun kanssa kolmen päivän lenkiltä. Saimme maanantaina autokyydin Pöytyälle, mistä kävelimme koko matkan kotiin Raisioon. Matkalla yövyimme kahdella eri laavulla. Kävelimme arviolta n. 50 kilometriä (tosin osan matkasta myös juoksimme, loikimme ja uimme). Välillä satoi rankasti mutta toisinaan paistoi. Yölläkin oli välillä kuutamo ja välillä sumua. Reitin varrella minä säntäilin erilaisten jälkien perässä ja pörhistelin oudoille esineille. Toisena yönä nostin kamalan mekkalan kun metsästä kuului jotain epäilyttävää, vaikka eihän siellä oikeasti mitään ollut. Kolmen päivän lenkki oli niin hauska, että loppumatkasta jaksoimme Rekun kanssa vain kulkea jonossa isännän perässä. Nyt menen omaan häkkiin enkä lähde vähän aikaan ulos ollenkaan.

Kesäpainit

Keskiviikkona olimme isäntäväen mukana hoitamassa asioita isännän työpaikalla. Meistä oli aika tylsää odotella auton luona, joten päätimme taas pistää pystyyn pienet kesäpainit. Ainahan paini piristää päivää!