keskiviikko 17. elokuuta 2011

Kolmen päivän lenkki

Nyt väsyttää. Palasimme juuri isännän ja Rekun kanssa kolmen päivän lenkiltä. Saimme maanantaina autokyydin Pöytyälle, mistä kävelimme koko matkan kotiin Raisioon. Matkalla yövyimme kahdella eri laavulla. Kävelimme arviolta n. 50 kilometriä (tosin osan matkasta myös juoksimme, loikimme ja uimme). Välillä satoi rankasti mutta toisinaan paistoi. Yölläkin oli välillä kuutamo ja välillä sumua. Reitin varrella minä säntäilin erilaisten jälkien perässä ja pörhistelin oudoille esineille. Toisena yönä nostin kamalan mekkalan kun metsästä kuului jotain epäilyttävää, vaikka eihän siellä oikeasti mitään ollut. Kolmen päivän lenkki oli niin hauska, että loppumatkasta jaksoimme Rekun kanssa vain kulkea jonossa isännän perässä. Nyt menen omaan häkkiin enkä lähde vähän aikaan ulos ollenkaan.

2 kommenttia:

  1. Olittepas te reippaita isännän kanssa :o minulla reppanalla koiralla olisi varmaan kunto loppunut :D mutta rupeanpa seurailemaan usein toistenkin tassukansalaisten bloggailua!

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa blogini lukijaksi! Minulla onkin todella paljon innokkaita ihailijoita, sekä koiria että ihmisiä.

    VastaaPoista