Kerjäämisen jatkokurssi

Olen käynyt tänä keväänä kerjäämisen jatkokurssia. Kurssi on intensiivikurssi, ja se on jatkoa aiemmin suorittamalleni kerjäämisen peruskurssille. Peruskurssi meni minulta vähän penkin alle, koska en ole ollut kovin kiinnostunut kerjäämisestä aiemmin. Nyt jatkokursilla olen oppinut vähän paremmaksi ja tietysti olen opettanut näitä taitoja myös Sipille vaivihkaa.

Kurssilla olemme opiskelleet mm. kerjäämistä olohuoneessa tv:n katselun ohessa, kerjäämistä keittiössä sekä kerjäämistä leikin lomassa. Teemme inspiroivia harjoituksia ja etsimme omaa tapaamme kerjätä. Opimme, mitä kannattaa kerjätä milläkin tavalla. Esimerkiksi juustovoileipää voi kerjätä eri tavalla keittössä kuin popcorneja olohuoneessa. Opettelemme myös erilaisia tekniikoita. Minä olen huomannut olevani aika hyvä tekemään vetoavia katseita ja sääliä herättäviä huokailuja. Sipi on joskus kokeillut kuolaamista, mutta siitä isäntäväki ei tunnu tykkäävän yhtään.

Kurssilla on ollut paljon käytännönläheistä harjoittelua aidoissa tilanteissa sekä pari luentoa. Luennoilla olemme saaneet pohtia kahta tärkeää kysymystä:
- Mitä juuri minun kannattaa kerjätä ja
- Miten pääsen tavoitteeseeni tehokkaasti.

Sipi ja Paavo

Sipi kävi viime viikolla "pikkuserkkumme" Paavon kanssa lenkillä Hallilassa. Emäntä törmäsi Paavoon sattumalta toissaviikolla ja kun kävi ilmi, että Paavo on saman kasvattajan pentuja, piti tietenkin järjestää treffit. Minä en lähtenyt mukaan tällä kertaa, koska me Sipin kanssa usein liittoudumme kaksi yhtä vastaan, eikä se olisi ollut reilua pientä Paavoa kohtaan. Paavohan täytti juuri vasta tasan vuoden, joten emme viitsi vielä pelotella häntä liikaa.

Sipin ja Paavon kohtaaminen sujui mukavasti. Ensin alkoi takaa-ajo, Sipi jahtasi Paavoa haukkuen ajohaukkua, mutta pian jo haisteltiin hännänalusia. Kaikki sujui hyvin! Paavolla oli sama tapa kuin meillä, että hän hyppäsi isojen kivien päälle. Ja niinpä Sipi ja Paavo kävivät lenkillä kaikkien isojen kivien päällä yhdessä.

Olen iloinen, että Sipillä on muitakin kavereita kuin minä, koska en minä aina jaksa viihdyttää sitä.

Pääsiäisenvietossa

Tänä vuonna vietimme pääsiäistä Lahdessa. Siellä oli vielä vähän lunta, mikä oli tietysti mukavaa.
Olimme paljon ulkona pihalla kun ihmiset tekivät pihatöitä. Me autoimme parhaamme mukaan karsimaan keppejä pienemmiksi ja siirtelemällä niitä.

Saimme tällaisen paksun puunpalasen, josta Sipi tykkäsi paljon. 

Minäkin olin ahkerana keppien kimpussa.

Lenkilläkin leikimme kepeillä, eikä meille tullut niistä riitaa. Metsässä niitä onneksi oli riittävästi.

Ja tietenkin nuolimme jugurttiastiat aamulla, sehän kuuluu rutiineihin Lahdessa. 

Pääsiäisenä ihmiset söivät tietenkin lammasta ja me saimme lampaan luun. Se jaettiin sahalla kahteen yhtä suureen osaan, jotta saimme molemmat siitä yhtä paljon iloa. Voi veljet se oli hyvää!

Tassuterapeutit

Olimme viime viikolla yhtenä päivänä taas antamassa tassuterapiaa Vartsalassa. (Oikeasti sekä isäntä että emäntä olivat reissussa ja me olimme hoidossa. Mutta on kivempi kuvitella olevansa tärkeä tassuterapeutti kuin hoitoa vaativa koira.)

Mehän olemme monesti olleet kylässä eri paikoissa isäntäväen kanssa ja keskenämmekin. Olemme tällaisia sopeutuvaisia ja asetumme kodiksi uusiinkin paikkoihin nopeasti.

Näin mukavat oltavat  meillä oli Vartsalassa:

Minä otin rennosti ruokailutilan pehmeällä matolla. 

Sipi nukkui työhuoneessa, samassa huoneessa jossa nukumme yöt. Sipi varmaan ajatteli, että emännän laukkua pitää vahtia.
(Kuvat E.M.)

Lauantaisauna

Isäntäväellä on tapana saunoa noin kerran viikossa. Muutaman kerran mekin olemme pääässeet nauttimaan jälkilöylyistä. Kun sauna on viilentynyt noin 50 asteeseen, me menemme hetkeksi ylälauteille. Ensin emäntä houkutteli Sipin saunomaan, ja koska se oli Sipin mielestä kivaa, niin minäkin pääsin kokeilemaan.

Saunassa me makoilemme ihan rauhallisina ja annamme lämmön mennä luihin ja ytimiin. Emme koskaan sauno niin kauan, että alkaisi ahdistamaan. Ja me pääsemme kyllä heti pois kun haluamme. Muutaman minuutin saunominen on meidän mielestä ihan kivaa!

Reissuviikonlopun ulkoilut

Kävimme taas vähän reissussa viikonloppuna, nimittäin Vartsalassa yökylässä. Emme ikävä kyllä päässeet juhlimaan Urpon synttäreitä Sipin juoksujen vuoksi.

Lauantaina oli lämmin ja aurinkoinen päivä ja meistä oli kiva ulkoilla. Ensin kävimme Rekun haudalla katsomassa, että kaikki oli kunnossa. Kevät oli tullut haudallekin, joten viemme kynttilän pois.

Tarkkailemme parkkipaikkaa; siellä on jotain mielenkiintoista.

Sen jälkeen kiersimme tuttua metsälenkkiä ja nautimme linnunlaulusta. Emäntä halusi, että olisimme poseeranneet kyltin edessä, mutta ei meitä huvittanut yhtään.

Sovimme, ettei kumpikaan katso kameraan.

Iltapäivällä kävimme Vartsalassa lenkillä, mutta emäntä sekosi reitissä ja hölkkäsimmekin hieman pidemmän lenkin kuin oli tarkoitus. Minusta lyhyempikin lenkki olisi riittänyt, mutta Sipin mielestä oli hauskaa ravata auringonlaskussa. 

Iltapissan jälkeen olimme niin poikki, että Sipi käveli suoraan makkariin omalle peitolleen ja kävi yöunille. Minä kävelin ruokapöydän alle pehmeälle matolle ja kävin myös nukkumaan. Kevätväsymystä varmaan.

Sunnuntaina emäntä vei meidät vain pienelle kävelylle, kun olimme niin kauheasti riehuneet lauantaina. Kävimme venerannassa ja siellä otamme aina pienet painit. Sipi meinasi juosta jäälle, mutta ei se olisi varmaan enää kestänyt.

Minun täytyy koko ajan pitää Sipiä silmällä.

Automatkalla kotiin isäntä ajoi meidän perässä moottoripyörällä. Me valvoimme takaikkunasta, että kaikki meni hyvin. 

Kevät tuli

Meidän talon pihalta on sulaneet kaikki lumet, onkin aika hauskaa nähdä, millainen piha meillä on. Emme ole nähneet sitä sulana ollenkaan, sillä kun muutimme tammikuussa, olivat lumet jo maassa.
Kevät saa meidätkin iloisemmiksi, minä ainakin olen ihan villinä kun pääsen ulos. Meidän on pakko riehua koko ajan! Eilenkin kun isäntä koitti furminoida meidän turkkeja, me keskeytimme harjauksen monta kertaa, kun oli vaan ihan hirveä tarve riehua.

Nyt Sipi ei pääse riehumaan vapaana vähään aikaan, sillä hänellä alkoivat eilen juoksut. Meidän oli tarkoitus mennä juhlimaan Urpon synttäreitä viikonloppuna, mutta katsotaan nyt pääseekö Sipi juhliin ollenkaan.

Retkellä

Talvi alkaa muuttua kevääksi, sillä lumet sulavat kovaa vauhtia ja ilma tuntuu lämpimälle. Talviturkkejakaan ei enää kauaa tarvita. (Juuri kun Sipi sai kasvatettua omat pohjavillansa takaisin!)
Kävimme vielä talvisella retkellä Lempäälässä sunnuntaina.

Polulla oli ahdasta, kaksisuuntainen liikenne ei onnistunut. 

Sipi joutui valitsemaan ohituskaistan.

Pieni paini on aina paikallaan. Tässä Sipi lempiasennossaan: etutassut ojossa ja suu ammollaan.

Tilanne oli täysin hallinnassani, Sipin ilmeestä huolimatta.

Aurinkokin paistoi hetken ja minun silmiä alkoi särkeä. Minä en pidä liian kirkkaasta auringonpaisteesta, se käy minun silmiini.

Sipi kaivoi kuoppaa.

Laavulle tuli pieni koira nimeltä Lilli. Me olimme hyvin kiinnostuneita toisistamme.

Tutustuimme alkujärkytyksen jälkeen ihan ystävällisissä merkeissä. Lilli käveli minun altani pari kertaa. Outoa!

Sipin tervehdys

Terve lukijat, tässä Sipi. Lainaan vähän Villan blogia ja kerron teille mietteitäni. Tai no, jos isäntäväeltä kysytään, niin minun päässäni ei liiku mitään. Ei edes pieniä mietteitä. Mutta kyllä minä aina välillä yllätän keksimällä ratkaisuja nopeammin kuin Villa. Esimerkiksi pullonpyörityspelissä, jota Villa ei tajua ollenkaan.

Minusta on alkanut viime aikoina tuntua siltä, että minun kuuluisi olla laumanjohtaja. Minähän tässä olen se nuori ja kaunis narttu, minunhan tätä laumaa kuuluisi johtaa eikä Villan. Olen meinannut muutaman kerran näyttää Villalle mistä kana pissii. Mutta aina se Villa pistää hanttiin, eikä anna yhtään periksi. Ja jos Villa ei halua alkaa rähisemään, isäntäväki tulee meidän väliin ennen kuin mitään ehtii tapahtuakaan. Emmekä me oikeasti koskaan rähise tosissaan, minun on aina pakko alistua ennen kuin tilanne menee vakavaksi, koska Villa on vaan niin kova luu.

Mutta pitäisikö tähän tilanteeseen nyt tulla muutos? Minun mielestäni pitäisi.

Pari viikkoa sitten minä löysin lenkkipolulta erään penkin takaa kanannahkaa ja luita. Niitä en olisi millään halunnut jakaa Villan kanssa, ja koska minä löysin ne ensin, päätin että ne kuuluvat kokonaan minulle. Villa ei edes ensin huomannut, mitä siellä penkin takana oli, ja kun hän yritti tulla lähemmäs, minä näytin hampaita ja murisin Villalle. Emäntä huomasi sen ja komensi minut pois kanaherkkujen luota. Niin siinä kävi, ettemme kumpikaan saaneet niitä herkkuja sillä kertaa.

Muutama päivä sitten, kun olimme saamassa ruokaa, minä ajattelin että syönpä tällä kertaa Villan ruuat. Kävelin ihan muina koirina Villan kupille ja meinasin juuri alkaa syömään, kun isäntä havahtui ja komensi minut omalle kupilleni.

Kyllä minä joku päivä vielä sen Villan päihitän, sitten kun isäntäväki ei huomaa.

Vaikka oikeasti olen vähän nössö ja tykkään olla Villan tassun alla. (Älkää kertoko sille, että sanoin noin.)

No, minä hävisin tämän erän, mutta kyllä minä vielä näytän!

Terveisin ystävänne Sipi.

Vatsavaivoja

Isäntäväki päätti vaihtaa meidän ruuan toiseen merkkiin (joka muuten on paljon kalliimpikin) muutama viikko sitten. Minusta se oli oikein kiva ajatus, sillä vaihtelu virkistää. Saimme samalla myös naudanmahapullia ja lihapullia ja vaikka mitä. Ne olivat herkullisia annoksia!
Viime viikolla minun massuni alkoi kuitenkin käyttäytyä oudosti. Minulle tuli muutaman kerran kauhea kakkahätä aivan yllättäen. Silloin kiemurtelin ja vinguin ja minun oli pakko päästä ulos, kerran jopa keskellä yötä. Maha ei kuitenkaan ollut löysällä, vaan ihan normaalia tavaraa äkistin.
Isäntä ja emäntä vähän ihmettelivät tätä ja miettivät, voiko se johtua uudesta ruuasta. Minua on myös janottanut aika paljon viime aikoina, mutta se ei ilmeisesti liity uuteen ruokamerkkiin.
Nyt olen taas vaihtanut takaisin vanhaan ruokaan, jospa se auttaisi. Eihän se ole kiva lähteä keskellä yötä kakalle (vaikka Sipin mielestä se oli hauskaa, kun pääsimme yöllä pienelle lenkille).
Testaamme tämän viikon, mitä vatsani sanoo kun ruokamerkki taas vaihdetaan. Minun mielestäni paras ruoka tähän mennessä oli sunnuntai-illan possunkorvat. Niitä minä voisin syödä vaikka joka päivä.