lauantai 25. marraskuuta 2023

Paimion koirametsässä

Lähdimme reippailemaan Paimion koirametsään pitkästä aikaa. Sattui vaan tosi kylmä sää, pakkasta oli noin 10 astetta. Me pärjäsimme hyvin, kun pidimme takkeja autossa. Sipi piti toppatakkia vielä ulkonakin eikä se ollut mummolle yhtään liikaa. Myös Urpo ja Kärsä pitivät takkeja päällä. Vain minä pärjäsin ihan tällä omalla aidolla turkiksellani. 


Ihmislapsi yritti leikkiä meidän kanssa vetoleikkiä, mutta kyllähän sen tietää että me voitamme aina. Varsinkin kun pelaamme kaksi yhtä vastaan. Lopulta aikuiset joutuivat puhaltamaan pelin poikki, koska me emme luovuta ikinä. 
Kärsä parka kyyhötti tuolla puun alla ja tärisi vilusta. 


Grillailuiden ja eväidensyönnin jälkeen oli valokuvauksen aika. Minua alkoi laulattaa kun hassu ihmislapsi meni minun taakseni piiloon. 
Oli niin kylmää, että Kärsän hengitys höyrysi vaikka hän vain istuskeli tuossa. 

Lopulta saimme otettua kunnon kuvat ja pääsimme lähtemään koirametsästä kotiin. 

Meillä oli niin hauska reissu! Kunpa asuisimme lähempänä ja voisimme nähdä poikia useammin. 

perjantai 17. marraskuuta 2023

Sipin takapäävaivat

Sipillä oli taas takapäävaivoja tällä viikolla. Ei sitä oikein muusta huomannut kuin siitä että hän teki muutaman päivän ajan useita pieniä kakkoja. Jossain vaiheessa emäntä tajusi, että Sipillä on varmaan taas anaalirauhaset tulehtuneet. Siispä Sipi joutui eläinlääkäriin, jossa todettiin että tukossa olivat molemmat puolet. Toinen vain vähän, mutta toinen ihan kunnolla. 
Molemmat puolet tyhjennettiin ja Sipin olo helpottui. 

Seuraavana päivänä olo oli kuitenkin vähän huonompi ja emäntä sai neuvon antaa Sipille kipulääkettä. Takapäätä myös suositeltiin huuhtelemaan lämpimällä vedellä.
Siitä se vointi sitten lähti kohenemaan. Nyt täytyy toivoa, että takapää rauhoittuu eikä anaalirauhaset tulehdu taas. Edellinen kertahan oli elokuun lopussa, eli noin 3 kk sitten. 

lauantai 11. marraskuuta 2023

Aurinkoinen marraskuun pakkaspäivä

On marraskuu, mutta tänään oli aurinkoista ja pakkasta. 


Jo aamulenkillä aurinko nousi värikkäälle taivaalle.


Me lähdimme käymään Peikkometsässä Västerbyssä. Meidän suosikkijärvi oli jäätymässä, emmekä päässeet edes kahlaamaan. Sammalmättäätkin olivat jäässä. 
Minä kokeilin vähän aikaa olla vapaana ja ihan hyvin se meni. Kunnes emäntä ei enää jaksanut pelätä, että häippäsen jonnekin, ja hän kytki minut taas remmiin. 

Se oli niin hauska retki ja illalla nukutti makeasti. Tämä koirapeti on siirretty takan läheisyyteen ja tässä on ihanaa nukkua, kun takka hohkaa lämpöä vielä myöhään yöllä. Tästä on myös suora näköyhteys isäntäväkeen ja heitä voi vahtia yölläkin. Aamulla näkee heti, koska ihmiset heräävät ja voi heti hakea jonkun lelun suuhun ja riemuita siitä, että on taas uusi päivä.


keskiviikko 25. lokakuuta 2023

3-vuotias Nukka!

Nyt minä olen 3-vuotias! Kylläpä vuodet vierii nopeasti.


Juhlapäivä sujui rauhallisissa merkeissä kotosalla. Isäntä vei meidät lounastauolla kävelylle ja näimme peuroja. Se oli varmaankin päivän paras tapahtuma. 



maanantai 23. lokakuuta 2023

Luonnetestissä

Viime viikonloppu oli todella erikoinen. Ensin autoon pakattiin viikonlopputarvikkeet ihmisille ja koirille ja ajoimme Lahteen. Siellä pidimme pienen tauon, mutta kun matka jatkui, kyydissä olivatkin vain emäntä ja minä! Isäntä ja Sipi jäivät Lahteen. 

Me ajoimme melkein koko päivän, kunnes vihdoin olimme perillä Siilinjärvellä. Siellä menimme sukulaisten luokse yöksi. Minusta se oli hiukan outo paikka, eikä Sipi edes ollut mukana. Katselin ikkunasta takapihalla hyppelevää jänöä.

Sunnuntaiaamuna heräsimme aikaisin ja lähdimme koko porukalla Maaningalle. Siellä tapasin kasvattajani Tiinan sekä muutaman muun. Odottelin autossa vuoroani, ja sitten pääsin tekemään outoja juttuja. 


Ensin leikin vieraan tädin kanssa vetoleikkiä. Sitten menimme katsomaan jotain outoa kelkkaa, joka lähestyi minua todella uhkaavasti. Tapahtui kaikkea muutakin erikoista, esimerkiksi vihainen mies meinasi hyökätä meidän kimppuun. Minä menin emännän selän taakse piiloon.

Sitten kävelimme eteenpäin, mutta yhtäkkiä minun eteeni hyökkäsi ihmisen kokoinen haalari. Se oli aivan kammottavan pelästyttävää. 

Kuvat: E.M.

Sitten tuo sininen tynnyri lähti tulemaan meitä kohti, juuri kun kävelimme sen ohi. Säikähdin valtavasti!

Kävin myös pimeässä huoneessa etsimässä emäntää ja sitten minut kytkettiin vajan seinään ja joku hyökkääjä yritti käydä minun kimppuuni. 

Viimeinen numero oli helpoin: laukaus. Minua ei haitannut yhtään, että siellä ammuttiin pari laukausta. 

Sain tulokseksi +155 p laukausvarma. Kaipa se on ihan hyvä tulos, kun kasvattajakin oli tyytyväinen.

Onneksi lähdimme pian ajamaan kotiin. Pysähdyimme Lahdessa, ja siellä isäntä ja Sipi jo odottelivat minua. Oli aivan ihanaa tulla takaisin kotiin ja mennä omaan petiin nukkumaan ja prosessoimaan viikonlopun tapahtumia.

maanantai 2. lokakuuta 2023

Sunnuntaivisiitti Saloon

Sunnuntaina teimme pienen visiitin Vartsalaan. Siellä olivat myös Urpo ja Kärsä sekä paljon ihmisiä. 

Ensin olimme sisällä sen aikaa, että ihmiset saivat syötyä, ja sitten lähdimme ulkoilemaan rantaan. 


Vesi oli korkealla, mutta pitkospuilla tassut pysyivät kuivina. 


Tietysti jouduimme valokuvaan, mutta ei se minua haitannut, kun sain olla kaikkien kivojen ympäröimänä. 

Venerannassa menimme tietysti kahlaamaan. Vesi oli aivan sopivaa kahlailuun.
Olipa kiva päivä kivassa seurassa!

torstai 28. syyskuuta 2023

Päivä kansallispuistossa

Emäntä oli syyslomalla ja päätti yhtenä päivänä viedä meidät retkelle Teijon kansallisuistoon. Ilma oli hieno, ei liian kuuma eikä liian kylmä. 

Kallion päällä pidimme pienen tauon ja ihailimme maisemia. Minä jätin kepin tuohon viereen ja valvoin sitä, ettei kukaan olisi varastanut sitä tauon aikana.

Kävimme kahlaamassakin Matildajärvessä, mutta emme sentään enää uineet. Sipillä on aivan mahdoton hinku päästä aina kahlaamaan ja tietysti minäkin sitten menen seuraksi.


Reitillä ei ollut juurikaan muita, joten saimme kulkea rauhassa. 

Ihmiset pitivät pitkän evästauon saaressa, ja me saimme tutkia kaikki rannat omin päin. Se oli ihanaa. 
Hiukan kyllä harmitti, ettei meille ollut mitään evästä mukana. 

Mukava retkipäivä kuitenkin ja ihanasti nukutti kotona. 

maanantai 25. syyskuuta 2023

Koirahoitolassa ja retkellä

Viikonloppuna jouduimme taas koirahoitolaan. Se oli sama paikka kuin viimeksi, eli paikka ja tavat olivat meille jo tutut. Tällä kertaa meidän ei tarvinnut onneksi olla hoidossa kuin yksi yö. 

Kun isäntäväki tuli hakemaan meitä, olimme todella iloisia! Kotona menimme heti pihalle ja nautimme omasta rauhasta. 

Sitten hyppäsimme taas autoon ja menimme retkelle Dagmarin puistoon. Ilma oli upea ja siellä oli paljon sienestäjiä. 


Me emme ehtineet etsiä sieniä, kun oli kiire rantaan. 


Emme varsinaisesti uineet, mutta kahlasimme syvällä.


Ohiajavat moottoriveneet aiheuttivat pieniä aaltoja, joita minä koitin ottaa kiinni. Sipi tietysti on jo oppinut, ettei aaltoja kannata jahdata. 


Teimme rantahiekkaan tassunkuvia. Kaivoimme myös isoja kuoppia hiekkaan, se oli hauskaa. Sipikin oli oikein hyvällä tuulella, mutta kyllä hän sitten vähän väsähti loppumatkasta. 




maanantai 18. syyskuuta 2023

Metsäretki uudella reitillä

Eilen emäntä yritti viedä meitä uudelle metsäretkelle, mutta emme päätyneetkään järven rantaan kuten oli tarkoitus. 


Sen sijaan menimme hienolle kalliolle pitämään evästaukoa. Se hyvä puoli siinä oli, ettei siellä ollut ketään muita. 


Meidän mukana olivat Urpon ja Kärsän emäntä sekä heidän "pikkuveljensä". Urpo ja Kärsä itse olivat metsätysreissussa isäntänsä kanssa. Heillä oli vähän hienompi reissu kuin meillä, mutta oli meilläkin ihan kivaa. 

Sipin mielestä parasta oli tauon pitäminen ja lauman tarkkaileminen. 

lauantai 16. syyskuuta 2023

Uusi tuttavuus

 Olimme hiljattain taas Lahdessa käymässä. Siellä on aina mukavaa: saa haistella uusia hajuja, kulkea uusia polkuja ja joskus maistaa joitain ihan uusia herkkujakin. Myös piha on meidän suosikkimme, sillä siellä on tilaa temmeltää nurmikolla.

Tällä kertaa Lahdessa oli myös ihan uusi tuttavuus: pieni koiranpentu nimeltään Haru. Se muistutti kovasti vanhaa ystäväämme Miskaa (jota kuulemma ei enää näillä mailla nähdä). Tulimme heti alusta asti Harun kanssa hyvin toimeen, joskin Sipi käyttäytyi enemmänkin välinpitämättömästi pentua kohtaan, kuten mummoilla, tarkoitan siis varttuneemmilla koirilla, on usein tapana. Minulla ja Harulla oli sen sijaan enemmän yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Valitettavasti Haru oli vielä niin pieni, että leikkimisyritykset loppuivat usein lyhyeen Harun hakeutuessa turvaan. Uskoisin kuitenkin, että meille löytyy pian yhteinen sävel myöhemmissä tapaamisissa.