maanantai 25. syyskuuta 2023

Koirahoitolassa ja retkellä

Viikonloppuna jouduimme taas koirahoitolaan. Se oli sama paikka kuin viimeksi, eli paikka ja tavat olivat meille jo tutut. Tällä kertaa meidän ei tarvinnut onneksi olla hoidossa kuin yksi yö. 

Kun isäntäväki tuli hakemaan meitä, olimme todella iloisia! Kotona menimme heti pihalle ja nautimme omasta rauhasta. 

Sitten hyppäsimme taas autoon ja menimme retkelle Dagmarin puistoon. Ilma oli upea ja siellä oli paljon sienestäjiä. 


Me emme ehtineet etsiä sieniä, kun oli kiire rantaan. 


Emme varsinaisesti uineet, mutta kahlasimme syvällä.


Ohiajavat moottoriveneet aiheuttivat pieniä aaltoja, joita minä koitin ottaa kiinni. Sipi tietysti on jo oppinut, ettei aaltoja kannata jahdata. 


Teimme rantahiekkaan tassunkuvia. Kaivoimme myös isoja kuoppia hiekkaan, se oli hauskaa. Sipikin oli oikein hyvällä tuulella, mutta kyllä hän sitten vähän väsähti loppumatkasta. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti