maanantai 9. helmikuuta 2026
Rantapäivä Heiligendammissa
torstai 5. helmikuuta 2026
Ajatuksia talvesta
Talvi on ollut aika pimeä ja kylmä. Ei olisi uskonut, että täällä Rostockissa on näin pitkään talvista. Viki näki ensimmäisenä talvenaan oikeita pakkasia ja lunta. Nyt on ollut tosi liukasta niin pitkään, että toivoisimme jo vähän kevättä ja aurinkoa.
Lumisessa maisemassa on se hyvä puoli, että me maastoudumme tosi hyvin. Illalla meille laitetaan heijastinliivit, ettemme ole ihan kokonaan näkymättömiä.
maanantai 12. tammikuuta 2026
Vikin ja Kodin leikkitreffit
Lauantaina Viki lähti isäntäväen kanssa tapaamaan Kodia. Kodi on valkkarin ja tšekkoslovakiansusikoiran sekoitus, mutta hän näyttää ihan valkkarille. Aluksi Viki oli hiukan peloissaan, koska Kodi on selvästi isompi ja vähän vanhempikin, jo vuoden ikäinen poika. Mutta hyvin nopeasti he löysivät yhteisen sävelen ja aloittivat kauhean takaa-ajon ja leikin. Kodi on tosi kiltti ja hyväluonteinen uros.
Minun oli tarkoitus lähteä mukaan, mutta harmillisesti minulla on juuri nyt juoksut. Toisaalta tekee hyvää Vikin itsetunnolle olla itsenäisesti muiden koirien kanssa.
Lenkin jälkeen kaikki menivät sisälle kahville. Ensin Kodi ja Viki meinasivat jatkaa riehumista sisälläkin, mutta aika pian heitä alkoi väsyttää. Ystävykset kävivät nukkumaan kuonot vastakkain ja se oli kaikkien mielestä tosi suloista.
Viki näki Kodin luona myös kissan ensimmäistä kertaa. Siellä oli 14-vuotias kissavanhus, joka ei juossut karkuun, vaan antoi Vikin haistella ja tehdä tuttavuutta. Viki oli kissasta kovin ihmeissään, mutta kaikki meni ihan hyvin.
perjantai 9. tammikuuta 2026
Talvi tuli!
Meille tuli sittenkin oikea talvi tänne Rostockiin edes vähäksi aikaa.
torstai 1. tammikuuta 2026
Hyvää uutta vuotta!
Me vietimme uudenvuodenaattoa kotona rauhassa, koska Viki on vielä niin pieni eikä kukaan oikein tiennyt, miten hän reagoisi paukkeeseen. Eikä kukaan meistä myöskään tiennyt, miten paljon täällä uudessa kodissa kuuluu pauketta.
Kävimme päivällä taas Bad Doberanissa pitkällä lenkillä. Siellä oli paljon koiria ulkoilemassa, varmaan kaikilla oli sama tavoite: juoksuttaa koirat niin ilta sujuu rauhallisemmin. Metsässä ei kuulunut pauketta kuin jostain kaukaa vaimeasti. Viki sai olla vapaana ja minäkin hetken aikaa.
Lenkkipolku oli paikoitellen tosi kurainen ja jouduimme pesulle kotona.
Illalla kävimme vielä pikkulenkillä ennen ruokaa ja se meni ihan hyvin. Muutama paukahdus tuli aika lähellä, mutta selvisimme ihan hyvin. Vikikään ei mennyt mitenkään paniikkiin. Minähän olen tottunut paukkeeseen, kun asuin aiemmin ampumaradan lähellä.
Puolenyön aikaan kuului tosi paljon paukkuja ulkoa, mutta me emme siitä hermostuneet. Nukuimme tyytyväisinä, ja kun heräsimme aamulla, oli vuosi 2026.
Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni!
sunnuntai 28. joulukuuta 2025
Viki puolivuotias
Tänään on kulunut puoli vuotta siitä, kun putkautin 8 pentua maailmaan. Yksi niistä on Viki. Juhlimme merkkipäivää pitkällä metsäkävelyllä Bad Doberanissa.
Löysimme sieltä huikean hienon pyökkimetsäalueen, jossa menee paljon kivoja lenkkipolkuja. Varmasti käymme siellä vielä monta kertaa.
lauantai 27. joulukuuta 2025
Joulunviettoa
Vietimme Vikin ensimmäisen ja minun kuudennen joulun kotona Saksassa.
Aattona kävimme eläintarhan takana metsäkävelyllä. Minulle se on tuttu reitti, mutta Viki oli siellä ensimmäistä kertaa. Menimme sinne autolla, jottei lenkistä olisi tullut Vikille liian pitkä. Metsässä oli kiva juosta ja telmiä.
Joulupäivänä oli pilvetön taivas ja mahtava ulkoilusää. Päätimme lähteä Warnemündeen rantakävelylle. Siellä oli hirveästi ihmisiä! Kun kävelimme riittävän kauas, pääsimme sentään juoksemaan vapaina, kun ihmisiä ja koiria oli vähemmän. Lenkistä tuli vahingossa aika pitkä, mutta se ei meitä haitannut.
Joulupukkia ei tänä vuonna meillä näkynyt. Näimme kyllä ikkunasta, kun se käveli meidän kadulla, mutta ehkä olemme olleet tuhmia kun se ei tullut meille. Saimme sentään isäntäväeltä eläinkaupasta ostetut koirille tarkoitetut juustotikut. Minä hotkaisin omani alta aikayksikön.
Oli kiva viettää erilainen joulu Saksassa. Viime vuonna olimme Kuusamossa ja siellä oli paljon lunta ja pakkasta. Sipikin oli vielä mukana. Minulla on vieläkin kova ikävä laumanjohtajaa.
keskiviikko 17. joulukuuta 2025
Jouluretki Stralsundiin
Isäntäväellä oli lomapäivä, joten päätimme yksissä tuumin lähteä käymään pienellä jouluretkellä. Matkakohteeksi valikoitui Stralsund.
Perille päästyämme oli sää mitä parhain. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta eikä ollut kovin kylmäkään.
maanantai 15. joulukuuta 2025
Vikin tassuhaava
maanantai 8. joulukuuta 2025
Itsenäisyyspäivä Berliinissä
Lähdimme viettämään itsenäisyyspäivää Berliiniin. Tämä oli minulle toinen kerta Berliinissä ja Vikille myös. Ensimmäisellä kerralla minä olin Vikiä vastassa lentokentällä, kun hän saapui Suomesta Saksaan.
Nyt matkustimme yhdessä autolla ja olimme Tiergartenin vieressä hotellissa yötä. Lähdimmekin heti vähän verryttelemään ja haukkaamaan happea pitkän automatkan jälkeen.

































