Salaisia treenejä

Isäntäväki on viimein ymmärtänyt antaa meille vähän omaa aikaa päivisin. Olemme olleet pari viikkoa päivät ihan keskenämme kotona, kun emäntä ja isäntä käyvät ihan täysipäiväisesti töissä.
Nyt Rekulla ja minulla on ollut hyvä tilaisuus kouluttaa Sipiä. Tähän mennessä olemme käyneet läpi  käskystä istumista ja maahanmenoa. Niinpä emäntä ilahtui ja yllättyi todenteolla, kun keskiviikon tottelevaisuustreeneissä Sipi muina pentuina osasikin kaikki temput! Istuminen ja maahanmeno onnistuu jo melkein kuin konkarilta ja perusasentokin alkaa olla kunnossa. Seuraamista vielä täytyy hieman hioa, mutta kyllä se siitä. Sipistä taitaa sittenkin tulla yhteiskuntakelpoinen.

Valtion kyydillä

Sipin uintireissu

Viikonloppuna Sipi pääsi poikain kanssa ihanalle kesäretkelle. Mukana olivat Oiva ja Reno sekä Sipi. Ilma oli lämmin ja tarkoitus oli päästää koirat järveen polskimaan. Oiva tietysti konkarina kävi tekemässä monta uintilenkkiä ja haki keppiä ja lelua vedestä. Renokin uskaltautui kahlailemaan ja melkein kastautumaankin. Sipille riitti rannalta räksyttäminen. Varpaat kastuivat ja se oli ihan tarpeeksi Sipin mielestä.

Rannan lähellä oli iso tukki, jonka päälle Sipi loikki, jotta olisi päässyt lähemmäs vettä kastumatta.

Tukin päällä oli hyvä myös istuskella ja leikkiä olevansa vedessä. 

Sitten Reno keksi, että tukin päälle mahtuisi varmaan kahdestaankin. 

Sipi ei kuitenkaan lämmennyt ajatukselle.

Sipi yritti häätää Renoa kauemmas, mutta sepäs ei ollutkaan niin helppoa. 

Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi ottaa iso loikka rantaan ja luopua tukkipaikasta. Ja niin alkoi taas hirmuinen takaa-ajo ja paini. 

Keväinen metsälenkki

Kävimme eilen koko laumani voimin kävelemässä pitkän lenkin Särkijärvellä. Aluksi kahlasimme ja uimme, jotta jaksaisimme kävellä lämpimässä kevätsäässä. Aurinko paistoi ja meillä oli niin mukavaa.
Välillä joudumme ottamaan korkeita loikkia tai ryömimään matalina, sillä polun päälle on kaatunut puita. Erään puunrungon kohdalla me ryömimme ali, mutta siitä olisi päässyt hyppäämäänkin jos olisi halunnut. Emäntä päätti harjoitella Sipin kanssa hyppäämistä. Samalla hetkellä minä olin päättänyt ryömiä rungon ali takaisinpäin. Ette arvaa kuinka säikähdin, kun Sipi hyppäsi puunrungon yli suoraan minun selkääni takaapäin! Kiljahdin säikähdyksestä, sillä en ollenkaan arvannut että pentu oli tulossa ilmasta kimppuuni.
No siitä selvittiin, kun tajusin että se oli vahinko. Hetkeä myöhemmin meidän piti ylittää mutainen oja. Sipi halusi jäädä nuuhkimaan kuravelliä ja kahlaamaan polviaan myöten viilentävässä mudassa. Minä en jaksanut jäädä sellaista katsomaan, joten halusin ohittaa Sipin. Hän kuitenkin seisoi tukkona ojan yli menevän lankun edessä. Päätin, että nyt on takaisinmaksun aika. Hyppäsin Sipin yli niin että nilkkani hipoivat pennun selkää. Hahhah, siitäs sai mokoma säikyttelijä!
Loppumatka meni leppoisissa tunnelmissa. Keräsimme monta punkkia, mutta punkkipantojen ansiosta ne eivät kiinnity iholle. Kotona lepäsimme reporankoina vielä monta tuntia muistellen mukavaa metsälenkkiä.

Tylsä viikonloppu

Viime viikonloppu oli todella tylsä. Lauantaiaamuna herätyskello herätti meidät aikaisin. Lähdimme tihkusateeseen kiertämään Peltolammia. Koko lenkkiin menee vajaa tunti. Minä pyöritin Sipiä taas kurassa ja mudassa, mutta en liannut omaa turkkiani (tietenkään).
Aamupalan jälkeen isäntäväki häippäsi. Puolenpäivän maissa isäntä kävi kotona lenkittämässä meitä reilun puolen tunnin lenkin, mutta lähti sitten taas. Ja sitten vain odotimme. Ja odotimme. Ruoka-aika tuli ja meni, ketään ei kuulunut. Vatsassa alkoi kurnia ja ulkonakin olisi pitänyt käydä, mutta kukaan ei tullut viemään meitä.
Oli jo melkein hämärää, eli kellon on täytynyt olla lähemmäs kymmenen illalla, ennen kuin emäntä tuli kotiin ja vei meidät ulos. Olimme urheasti odottaneet melkein koko päivän, jopa pikku Sipi jaksoi pidättää. (Isäntä kertoi minulle myöhemmin, että heillä oli ollut teknisiä ongelmia, eikä tarkoitus ollut pitää meitä keskenämme kotona niin pitkään.)
Sunnuntaina aamupäivällä saimme telmiä ulkona normaaliin sunnuntaiaikatauluun, mutta iltapäivällä isäntäväki häippäsi taas. Ottivat tällä kertaa Rekun mukaan. Sipi ja minä odottelimme ja taas meinasi tulla ilta, ennen kuin pääsimme ulos ja saimme iltapalaa. Emme sentään joutuneet ihan yhtä monta tuntia odottamaan kuin lauantaina, mutta aika kauan kuitenkin.
Todella omituista, että jouduimme olemaan niin kauan keskenämme. Yleensä viikonloput on pyhitetty koko lauman yhteiseloon ja hauskanpitoon. Tällä kertaa kävi kuitenkin näin.

Mejää ja kimppalenkkeilyä

Lauantaina meillä oli oikein mahtava päivä. Aamupäivällä tuli vieraita kylään ja se olikin mukavaa kun saimme taas kauheasti huomiota ja leikittäjän. Iltapäivällä pääsimme metsään, jonne menimme autolla. Ensin isäntäväki jätti meidät autoon ja kävivät jossain ihan kahdestaan. Sitten ajoimme autolla vähän kauemmas ja pääsimme kaikki hieman jalottelemaan ja riehumaan. Ja sen jälkeen alkoikin hauskuus: ensin minä pääsin autosta yksin isäntäväen kanssa metsään. Kävelimme autolta hieman syvemmälle metsään ja kas, haistoin verta! Sammaleella oli melko tuore verijälki ja lähdin seuraamaan sitä. Välillä eksyin hieman jäljeltä, mutta pian löysin sen taas. Ja lopuksi löysin purkin, jossa oli minun päivälliseni! Nappuloita, kanaa ja verta. Nam.

Seuraavaksi Rekku pääsi metsään. Hän löysi myös verijäljen, joka oli toisessa suunnassa kuin minun jälkeni. Rekku pysyi jäljellä koko ajan ja rauhallisesti ja päättäväisesti jäljesti koko matkan omalle ruokapurkilleen. 

Viimeiseksi Sipi pääsi jäljestämään oman pienen verijäljen. Mutta Sipiä alkoikin jännittämään! Kun metsästä löytyi melko tuore verijälki, Sipi kääntyi emännän puoleen ja meinasi, että nyt lähdetään takaisin sinne mistä tultiin. Emäntä kuitenkin halusi, että Sipi jatkaa jäljestystä. Ja niin Sipi jatkoi matkaa, ei kuitenkaan kovin halukkaasti. Jälki oli melko tuore ja Sipi on vielä niin nuori, että tehtävä oli aika vaikea. Erään kannon takana oli kuitenkin verinen sieni ja Sipin ruokapurkki. Ihan hyvin se sitten meni, Sipi sai pitää sientä suussa ja "tappaa" sen ja sen jälkeen syödä päivällisensä. 

Mukavaa!

Sunnuntaina lähdimme aikaisin ajamaan kohti Kirkkonummea. Perillä meitä odotti veljeni Everi sekä Justus. Lähdimme yhdessä lenkille maaseudun rauhaan. Minua ja Sipiä aluksi ärsytti huomattavasti Everi ja Justus, mutta mitä pidempään kävelimme, sitä mukavampaa meillä oli. Kun pääsimme takaisin Everin ja Justuksen kotiin, päätimme vähän riehaantua pihalla. Jahtasimme toisiamme ja juoksimme kuin päättömät kanat. Menimme aivan kuraan, mutta ei se haitannut. Oli kivaa juosta poikien kanssa ja Sipikin antoi minun leikkiä muiden kanssa. Kotimatkalla olimme aika poikki.

Jää lähtee, lumet sulaa

Kukapa olisi uskonut, että kevään ensimmäiselle uintiretkelle ehtii Sipi - siis pentu, joka ei vielä koskaan elämässään ole ollut veden varassa! Ei varmasti kukaan. Mutta niin siinä vain kävi, että Sipi pulahti. Homma kävi niin, että minä ja Rekku menimme sulaan rantaveteen kahlaamaan. Siinä on ihan matalaa, ei edes mahakarvat kastu. Sipi halusi tulla mukaan, mutta ei halunnut edes tassujen kastuvan. Niinpä Sipi otti pitkän loikan kohti jään reunaa, mikä ei tietenkään kestänyt edes pennun painoa. Kuului vain kräts ja molskis, ja siinä Sipi räpiköi hetken etutassut ja pää jään reunalla. Sinnikkäänä pentuna Sipi pääsi kapuamaan jäälle (kyllä siinä taisi takatassut yltää pohjaan), mutta hölmönä hän käveli heti uudestaan jään reunalle arvattavin seurauksin: kräts ja molskis. No, se on vaan vettä, joskin kylmää sellasita. Ei vaikuta siltä, että kokemus olisi jättänyt Sipiin pysyviä traumoja.

 Tässä Sipi on juuri tokenemassa kylmästä ensikylvystään.

Hangen alta paljastuu myös todistusaineistoa talven aikana tehdyistä kolttosista. Tämä kotimme läheltä löytynyt kikkareen muotoinen pötkylä puuvillalankaa muistuttaa väreiltään erehdyttävän paljon tuttua narulelua, joka talven mittaan mystisesti hupeni pennun käsittelyssä.

Oppia ikävä kaikki

Minä jo neljä vuotta täyttäneenä tiedän paljon asioita, joita pikku Sipi vasta joutuu opettelemaan, usein kantapään, tai siis kannuksen, kautta. Tiedän esimerkiksi, että hangen alta paljastunutta märkää hanskaa ei kannata syödä, sillä silloin emäntä hätääntyy ja antaa oksennuslääkettä. Myöskään leluja ei kannata syödä, ainakaan suuria määriä.

Tiedän myös, että metsäpolulla ei tähän aikaan vuodesta kannata kiihdyttää täyteen laukkaan polun sulalla osuudella, koska seuraava mutka on taatusti jäinen. Siinä ei rivakatkaan sivuttaisliikkeet auta suuntaa muuttamaan, koska jää on liukasta keväälläkin vaikka siinä olisi kuinka paljon havunneulasia päällä. Ja metsäpolun mutkissa on puita, joihin suunnanmuutoksiin kykenemätön kiitävä pentu voi helposti muksahtaa.

Lisäksi tiedän, että kevätjää on hyvin heikkoa ihan rannassa, ja että mahakarvojen kastuminen jäiseen veteen on epämiellyttävää.

Muun muuassa tällaisia asioita, jotka minä siis jo tiedän, Sipi vasta opiskelee.

Herkkuluut

Aamulenkillä tänään olimme riehakkaalla päällä. Varsinkin Sipi. Me juoksimme ja telmimme innoissamme ja iloitsimme siitä, että kevät on sulattanut paljon lunta metsälenkkimme poluilta. Kun tulimme kotiin aamupalalle, ihmettelimme kun isäntä oli laittanut meille hieman tavallista vähemmän ruokaa. "Hetkinen, hetkinen", mietimme, mutta pian unohdimme koko asian. Pieni nälkä jäi kuitenkin vatsaan.
Nälkä palkittiin pian, kun saimme herkulliset ydinluut! Meidät käskettiin häkkeihimme (jonne Sipikin osaa kipittää esimerkillisesti ensimmäisellä komennolla) ja sitten emäntä jakoi jokaiselle yhden luun. Sipi ei ollut moista herkkua aiemmin nähnytkään, ja repi nahkaa irti luusta kuin pienen apinan raivolla. Minäkin pistelin menemään hyvällä ruokahalulla, sillä ydinluusta irtoava nahka ja varsinkin se itse ydin siellä luun sisällä on aivan taivaallisen hyvää.
Rekku siirtyi valtakorokkeelleen syömään, jotta hänen ei tarvitsisi olla ihan meidän vieressä, ja irrotti huonoilla hampaillaan isoja paloja luusta ja nautiskeli herkusta.
Nyt sitten vaan odotellaan, alkaako Sipin massu kuplia. Sitä kun ei voi koskaan tietää.

PS. Onnittelut Sipin siskolle Pihkalle upeasta menestyksestä Tallinnan näyttelystä! Safe Guardian's Love At First Bite "Pihka" JUN ERI/1 SA JUNSERT ROP JUN PN2 TALLINNA JUNIOR WINNER 2013!

Yksinoloharjoitus

Eilen suoritimme pidemmän yksinoloharjoituksen. Isäntäväki häipyi aamupäivällä juhlatamineissa matkaan, ja me jäimme vahtimaan taloa. Yhteensä vahtimista tuli noin 7 tuntia, mikä sujui ihan leppoisasti. Rekulle ja minullehan tuo ei ollut temppu eikä mikään, sillä olemme olleet aikaisemminkin joka päivä pitkiä aikoja yksin kotona. Sipille sen sijaan tämä oli ensimmäisiä pidempiä harjoituksia.
Meillä kului aika täällä ihan mukavasti, jaksoimme hyvin odotella. Sipi yritti vähän leikkiä leluilla, mutta pääosin käytimme ajan lepäillen ja torkkuen.
Kun isäntäväki saapui kotiin, ilostuimme valtavasti. Pääsimme heti pitkälle lenkille jäälle ja metsään. Taitaa olla viimeisiä viikkoja, kun voimme käydä jäällä kävelemässä. Kevät tulee kohisten.