maanantai 22. maaliskuuta 2010

Treenikuulumiset

Eiliset treenit sujui oikein hyvin. Aluksi tosin meinasin olla ihan sekaisin, kun treenikenttä oli kuin jääkenttä, eikä siinä oikein pystynyt kävelemäänkään. Kentän takareunassa oli kuitenkin lumisempi kohta, niin päästiin harjoittelemaan.
PK-treenit alkaa aina ilmoittautumisella, sirun lukemisella (leikisti) ja juoksujen/pallien tarkastuksella. Sen jälkeen tehdään henkilöryhmä (jossa minä sekoilin kun olisin vain halunnut haistella maata).
Sitten jakauduttiin ryhmiin. Me pääsimme taas kahden koirakon ryhmään ja saatiin hyvää opetusta. Toinen koira oli aina paikallaanolossa samaan tapaan kuin BH-kokeessa. Se meni minulta ihan hyvin, paitsi kerran nousin istumaan.
Harjoittelimme myös seuraamista ja liikkeestä maahanmenoa. Tällä kertaa lumen nuuhkiminen ei ollut sallittua, ja minä hiffasinkin sen aika pian. Tästä emäntä ilostui niin, että treeneistä jäi hyvä mieli.
Lopuksi otimme vielä liikkeestä maahanmenosta luoksetulon, ja emäntä (torvi!) palkkasi minut vinosta luoksetulosta. No, täytyy se antaa hänelle anteeksi. Pikkuhiljaa emäntäkin oppii miten koiria koulutetaan!

3 kommenttia:

  1. Joo meidänkin mamma sekoilee välillä ja palkkaa kun vähän oikaistaan asioissa..:) Sitten se jupisee jotain itsekseen eikä enää seuraavalla kerralla annakkaan palkkaa yhtä helposti.:)T: Erkki, Hookkani ja Akkis from Vihti

    VastaaPoista
  2. "No missä ne kuvat oikein luuraa? Minun emäntä kirjoitti helpot kuvausohjeetkin minun blogiini - kuulemma. Siis Magin Blogiin. Läjäytti se samalla Facebookiinkin kuviani. Siellä on myös muutama edesmenneen siskosi Lumin kuva"

    VastaaPoista
  3. Olen kyllä punaisine kirsuineni ja toffeenvärisine selkälinjoineni varsin valokuvauksellinen, pitää paikkansa. Täytyykin tästä patistaa emäntää ottamaan taas kamera kauniiseen käteen.

    VastaaPoista