Treeneissä pitkästä aikaa

Kävimme eilen treenaamassa pitkästä aikaa. Harjoittelimme aluksi kokeeseen ilmoittautumista, sirun lukemista ja henkilöryhmää kuten aina.
Minä treenasin paikallaoloa, kun treenikaverini harjoitteli luoksetuloa. Se oli aika vaikeaa, sillä myös minun teki mieli rynnätä liikkeelle kun kuulin "tänne!".
Sitten teimme seuraamista ja liikkeestä istumaan jäämistä. Minulla on selkeästi ongelma: minä haluaisin aina mennä maahan, enkä ollenkaan istumaan. Saimme ohjeeksi olla harjoittelematta maahanmenoa ollenkaan, nyt siis pelkkää istumista. Minä kun tykkäisin perusasennossakin mennä maahan... Siitä tulee tuomareilta auttamatta miinusta ja virhepisteitä.
Muuta emme harjoitelleetkaan, koska vietän vielä toipilasviikkoa. Treeneistä jäi kuitenkin tosi hyvä mieli, sillä minä olin kaikesta huolimatta taitava. Ja minun kanssani on kuulemma tosi kiva treenata, kun olen niin skarppi ja nopea oppimaan.
Kiersimme taas Haunisten altaan, kun oli niin kaunis iltakin.

Kuulumiset

Minulla on jo paljon parempi olla. Omasta mielestäni olen täysin terve! Emännän mielestä pitää vielä himmata muutama päivä. Rekku tulee huomenna kotiin, ja sitten elämä palaa pikkuhiljaa normaaliksi. Toivon, että pääsen mukaan pisimmillekin lenkeille, sillä minä en enää jaksaisi vain olla sisällä tai kotipihalla.
Eilen kävimme ulkoilemassa moottoritien toisella puolella, ja siellä sain olla vähän aikaa vapaana. Löysin heti ihania mutaojia! Katsokaa, miten hienon jääpalan löysin. Voitte myös ihailla hoikkaa olemustani.

Hyvä olla

Kannattaa näköjään vähän valittaa joskus, niin saa paljon herkkuja. Minä syön nykyään vain naudan vatsaa, kanaa, riisiä ja raejuustoa. Ai että kun on hyvää! Vatsa tykkää ja minulla on hyvä olla. Ulkona tekee mieli vaan laukata edestakaisin, enkä voi ymmärtää miksei minua päästetä remmistä vapaaksi riehumaan. Tulisipa Rekku pian kotiin niin päästäisiin leikkimään.

Päivän menu

Ruokalistalla tänään: riisiä, raejuustoa, kanaa ja naudan vatsalaukkua. Nam-nam, kyllä maistuu! Puhdistin ruokakupin viimeistä riisinjyvää myöten. Minulle taisi iskeä riisinjyväneuroosi.
Aurinko paistaa ja koiralla hyvä mieli. Elämä maistuu taas!

Vatsan tilannekatsaus

On ollut yhtä vuoristorataa koko viikko. Yhtenä päivänä vatsa on sekaisin, seuraavana se toimii. Tänään vatsa ei ole toiminut taas yhtään. Yöllä jo piti päästä ulos kakkimaan, ja löysäähän se oli. Aamulla sama juttu.

Söin aamulla vähän kanaa ja raejuustoa ja join vettä. Emännän työpäivän ajaksi jäin kotiin kauluri päässä, ja sen kanssa en suostu syömään enkä juomaan. Iltapäivällä minulla olikin aikamoinen nestehukka, ikenet olivat menneet valkoisiksi. Ajoimme siis taas eläinlääkärille, josko siellä osattaisiin auttaa. Harmi vaan, että eläinlääkäriasema oli juuri sulkeutumassa ja kaikki eläinlääkärit olivat jo lähteneet kotiin. Minua katsoi pieneläinhoitaja, joka sanoi että pitää vaan koittaa juoda paljon ja syödä vähän. Sain myös maitohappotabletteja sekä elektrolyyttivalmistetta, jota sekoitetaan juomaveteen. Siitä minä onneksi tykkäsin, ja joinkin aika paljon kun tulimme kotiin. Söin myös lisää raejuustoa, mutta kana on loppu eikä kaupasta kuulemma saa kun on joku lakko.
Voi minua parkaa! Kyllä minä yritän juoda tarpeeksi, ja kun emäntä tarkisti ikenet äsken, tilanne näytti jo paljon paremmalta. Minulla onkin itseasiassa vähän parempi olo jo. Täytyy vaan toivoa, että vatsa rauhoittuu ja pääsen lopullisesti eroon tästä ripulista.

Kohti parempaa

Tänään on ollut parempi päivä. Aamulla tuli ripulia, mutta iltapäivällä vatsa oli taas kunnossa. Syöminen on ollut vähän heikkoa, ei minulle ruoka meinaa maistua millään. Paitsi tänään kun emäntä laittoi kanaa! Kylläpä kananpalat katosivat nappuloiden seasta nopeasti suuhun!


Kävimme myös ulkoilemassa hieman. Minun ulkoiluni on nykyään vain kukkien haistelua ja luonnon tutkimista.


Kuvista voitte nähdä, että olen hyvin hoikassa kunnossa. Bertalta nimittäin kuulin, että narttukoirat saattavat lihoa steriloinnin jälkeen. Minä en halua pullistua ja niinpä olen tarkkana figuuristani.

Takapakkia

Minun ripulini ei meinannut loppua ollenkaan. Eilen en syönyt aamulla mitään ja kakkailin vain vetistä ripulia. Päivällä Bertan isäntä kävi minun kanssani ulkona ja taas tuli vain ripulia. Iltapäivällä emäntä jo huolestui ja vei minut takaisin eläinlääkäriin.
Siellä minusta otettiin verinäyte, jotta saatiin selville, oliko minulla sisäistä verenvuotoa leikkauksesta. Onneksi ei ollut, vaan ilmeisesti kipulääke aiheutti rajun ripulin.
Sain puoli litraa nestettä ihon alle. Se oli aika inhottavaa kun pistettiin iso neula kylkeen ja siitä nestettä sisään. Kylkeen kertyi iso kyttyrä kuin kamelilla! Sitten rimpuilin niin että neula irtosi, ja se jouduttiin laittamaan uudestaan toiseen kylkeen. Minulla oli siis molemmissa kyljissä kyttyrät! Kyllä ne aika pian imeytyivät, illalla ei kummallakaan puolella ollut enää mitään havaittavissa.
Sain myös pahoinvointilääkettä pistoksena lääkärissä. Nyt on paljon parempi olo, ja eilen illalla söin jo hyvän annoksen riisiä ja nappuloita ja join paljon vettä.
Tänään aamulla tuli ensimmäinen kunnon kakka leikkauksen jälkeen! Emäntä melkein rupesi nauramaan kun se oli niin iloinen.

Vatsa kuralla

Eilen iltapäivällä olimme aika pitkään ulkona, tosin vain takapihalla (emäntä mylläsi multaa ja minä nuuhkin ilmaa ja seurailin ohikulkijoita). Söin päiväruuan hyvällä ruokahalulla, mutta muutaman tunnin päästä alkoi vatsaan koskea. Ruuat tuli ylös ja yökkäilin vielä senkin jälkeen limaa. Kuljeskelin rauhattomana ympäri olohuonetta, ja emäntä jo huolissaan soitti kasvattajallekin. Oksensin taas, ja sen jälkeen olo helpotti.
Yöllä oksensin vielä pari kertaa. Aamulenkillä pyllystä suihkusi ruskeaa vettä.
Aamuruoka kuitenkin maistui, ja nyt toivotaan että ruoka pysyy sisällä. En saanut kipulääkettä aamulla, koska voi olla että se on niin tujua että vatsani ei kestä.

Leikkauksessa

Minulla oli eilen todella kummallinen päivä. Aamulenkin jälkeen emäntä antoi aamupalan vain Rekulle ja minä jäin ilman! Se oli todella outoa, sillä en muista että niin olisi käynyt koskaan aikaisemmin. Sitten me lähdimme emännän kanssa autolla eläinlääkäriin. Minut punnittiin (vaaka näytti 26,8 kg) ja eläinlääkäri kehui minua. Olen kuulemma reipas tyttö ja sydämeni sykkii kuin "sporttipumppu"! Peppuuni pistettiin piikki, ja kummallisesti alkoi väsyttää.
Kun olin unessa, minun vatsani avattiin ja sieltä otettiin pennuntekovehkeet pois. Minulla oli kuulemma juoksutkin alkamassa taas, joten vuosin aika paljon verta leikkauksessa.
Kun heräsin, oli krapulainen olo. Ei tuntunut kivalle ollenkaan, vatsassa oli outo tunne ja päässä ihmeellinen kauluri.
Kotona Rekku oli riehakkaalla päällä, ja minua hävetti se kamala kauluri enkä osannut liikkua sen kanssa ollenkaan. Pistin vain hännän koipien väliin ja seistä jökötin paikoillani. Onneksi Rekku siitä lähtikin jonnekin hoitoon, niin ei tarvitse hävetä sen edessä.
Illalla uikutin aika paljon, kun koski joka paikkaan.

Yöllä opettelin vähän liikkumaan kauluri päässä, mutta törmäilin sen kanssa koko ajan seiniin ja huonekaluihin. Aamulenkillä olisin halunnut riehua vähän, mutta emäntä ei päästänyt minua remmistä vapaaksi. Ruoka ei kyllä maistunut yhtään. Pikkaisen maistelin vain.
Nyt nukuttaa vain.

Onneksi tämä leikkaus on nyt hoidettu, niin ei tule juoksuja enää. Minulla olikin hormonit vähän sekaisin, kun juoksuja pukkaa vähän väliä. Eläinlääkäri sanoi, että minulle voi tulla valeraskaus viikon tai parin kuluttua.

Hivuttautuja

Minä en oikeastaan saisi tulla makuuhuoneen puolelle ollenkaan. Joskus se on hyvin vaikeaa - esimerkiksi silloin kun isäntä jää sänkyyn laiskottelemaan kun me voisimme Rekun kanssa jo aivan hyvin lähteä toiselle aamulenkille. Silloin saatan unohtaa säännön, jonka mukaan tassu ei saa tulla makuuhuoneen kynnyksen toiselle puolelle. Vähitellen hivuttaudun vaivihkaa lähemmäs ja toivon ettei kukaan huomaa (huomaamattomuutta ei tosin edesauta se, että saatan piipata samalla hieman). Sitäpaitsi jos aivan tarkkoja ollaan, eivät minun tassuni ole makuuhuoneen lattialla - nehän ovat makuuhuoneen seinällä, tai siis oikeastaan sen ovea vasten! Eikä säännöissä sanottu mitään koiran muista ruumiinosista kuten kuonosta.

Paimenkoira

Toisinaan ihmisiltä unohtuu, että minä olen valkoinenpaimenkoira. Elämäntehtäväkseni on siis ainakin joskus kaukaisessa menneisyydessä suunniteltu paimennushommia. Harjoittelen paimentamista melkein päivittäin Rekun kanssa, mutta se on aika vaikeaa, koska Rekku ei mielellään suostu olemaan paimennettava. Siksi oli mukavaa kun pääsiäisenä saimme vauvoja vieraaksi. Niiden kanssa on helppo harjoitella paimentamista sekä sisällä että ulkosalla. Isäntäväki ei vaan anna minun paimentaa napsimalla, mikä tekee tehtävästä hiukan hankalemman, mutta onnistuu se paimentaminen kai lipaisemallakin (lampaat kuulemma tosin tottelevat vain näykkäyksiä).


Kas niin, nyt kiltisti matonreunan suuntaisesti eteenpäin!