keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Juhannuksen vietto

Meillä ei ole mitään juhannusperinteitä, emmekä tänäkään vuonna siis tehneet mitään, mitä olisimme jo aikaisemmin tehneet. Ajelimme nimittäin Säkylään viettämään keskikesän juhlaa.
Meitä oli paikalla monta ihmistä ja me kolme koiraa. Sipin juoksut eivät onneksi Rekkua juurikaan kiinnostaneet, joten voimme olla kaikki yhdessä.
Juhannusaattoa vietimme pihalla syöden ja juoden, tosin me koirat keskityimme lähinnä torkkumiseen ja tarkkailuun. Koskaan ei voinut tietää, putoaisiko pöydältä jotain syömäkelpoista. Kävimme iltalenkillä pururadalla ja emäntä oli ihan varma, että siellä oli tuoreet sudenjäljet. Me emme kyllä huomanneet niitä.
Juhannuspäivänä kävelimme järven rantaan saunalle. Koko päivä meni saunan pihalla vartioidessa ja pelatessa. Välillä joku koitti ottaa meitä sisälle tupaan lepäämään, mutta heti kun ovi kävi, me livahdimme takaisin ulos. Siellä oli niin paljon kivempaa! Kävimme uimassa ihmisten kanssa ja ilman. Rekku käväisi myös saunassa.
Kun illalla kävelimme takaisin majoitukseemme, olimme melko väsyneitä. Juuri ja juuri jaksoimme kävellä takaisin ja sitten simahdimme. Kylläpä nukutti makeasti tuollaisen toiminnantäytteisen päivän jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti