torstai 26. joulukuuta 2013

Joulun viettoa

Joulumme alkoi kotona Turussa, kun katsoimme telkkarista joulurauhanjulistuksen. Pakollisen perinteen jälkeen kävimme Koivuluodossa pitkällä lenkillä ja kuraistimme itsemme. Koko Etelä-Suomessa ei ole vielä lunta. Jouduimme siis joulupyykkiin.
Oli jo pimeä, kun lähdimme reissuun. Ensimmäinen pysähdys oli Bertan luona. Siellä meitä oli yhteensä neljä joulukoiraa, kun paikalla oli myös Urpo.


Pidämme hieman hajurakoa Urpoon ja Berttaan. 

Meillä kävi myös joulupukki ja joulumuori, mutta jotain mätää siinä hommassa oli, sillä ne vaikuttivat epäilyttävän tutuilta!

Bertta ei jaksanut välittää lahjojen avaamisesta, vaan torkkui takan vieressä lämmöstä nauttien.



Joulupäivänä tapasimme lenkillä Bingo-koiran, jonka kanssa otimme riehakkaat painit.

Jatkoimme matkaa Tuusulaan, jossa jouduimme odottamaan autossa kun isäntäväki kävi sukuloimassa.

Matka jatkui vielä Lahteen. Täällä meillä on seurana Miska-koira. Miskan kanssa on ihan kivaa, vaikka emme ole vielä päässeet ulos telmimään kunnolla.

Kävimme isäntäväen kanssa kinkunsulatuslenkillä Takkulassa. Sipillä ja minulla oli aivan hirveä vauhti päällä ja onneksi metsässä oli tilaa juosta.


Minä leikin luolakoiraa ja työnsin pääni kallionkoloon. 


Rannassa oli isoja jäälohkareita, joita oli mukava järsiä. 


Sipi paineli menemään suolla. 


Maisemista päätelleen ei voinut tietää, että on tapaninpäivä, mutta onneksi se ei meitä koiria haittaa.


3 kommenttia:

  1. Oli kiva tavata Villa ja Sipi. Kinkun rasvojakaan ei tarvinnut heittää pois.

    VastaaPoista
  2. Meidän kanssa ei koskaan tarvitse heittää ruokaa pois. Varsinkaan liharuokia.

    VastaaPoista
  3. Oli kiva joulu, kun te tulitte ja Urpokin oli meitä naaraita viihdyttämässä! Minua alkoi vähän väsyttämään silloin jouluna, mutta niin minua väsyttää muulloinkin. Teidän kanssanne oli kuitenkin kivaa ja vielä se Urpo-uros. Vot!

    VastaaPoista