Punasipulia

Voi kurjaa, Sipi aloitti juoksut maanantaina. Toisaalta niitä on odotettu jo muutama kuukausi, sillä edelliset juoksut olivat juhannuksena. Minä olin kyllä sanonut Sipille, että ei kannata tehdä juoksuja ollenkaan, niin ei tarvitse pitää niitä typeriä juoksuhousuja. Mutta minkäs se Sipi luonnolle voi. Oikeastaan olen vähän kateellinen; minulle kun ei enää juoksuja tule. Hieman haikeana haistelen Sipin pyllyä vähän väliä. Ollapa vielä nuori neito!

Talvitunnelmointia Haunisten altaalla

Kävimme juuri Haunisten altaalla iltalenkillä. Siellä oli ihanan talvista: pakkasta oli noin 15 astetta ja taivaalla loistivat tähdet. Vain Sipin ja minun riehumisen äänet rikkoivat täydellisen tunnelman. Tai no, jos meiltä kysytään niin juuri meidän äänet tekivät tunnelmasta täydellisen. Eihän mikään ulkoilulenkki ole tärkeä, jollei koirat olet mukana.
Haunisten allas oli jäätynyt umpeen. Näimme jäällä otsalamppujen valossa liikkuvia pyöräilijöitä ja luistelijoita. Mekin kävimme jäällä hieman painimassa ja kävelemässä. Kyllä talvi on mukavaa aikaa!

Talvikuvia

Vihdoin tuli talvi ja pakkanen! Minua alkoi jo masentaa ainainen syksy ja olinkin vähän allapäin vielä pari viikkoa sitten, kun meillä oli vaan kuraa ja mustaa ja synkkää.
Pienen piristyksen saimme toissaviikolla, kun kävimme Urpon kanssa treenamassa vähän tottelevaisuutta Koivuluodon koirakentällä. Minun treenini meni ihan hyvin, mutta Sipi oli taas hieman liian innokas eikä aluksi pystynyt tekemään muuta kuin huutamaan. Sipi pantiin välillä autoon jäähylle ja toisella yrityksellä meni jo vähän paremmin.
Parasta oli kuitenkin se, kun pääsimme kolmestaan painimaan Koivuluotoon! Kurapyykkiä siitä taas seurasi, mutta ei se haitannut.

Nyt meillä on kunnon pakkaset. Tassuja vähän kipristelee, mutta se ei haittaa. Tänään kävimme Naantalissa Aurinkopolulla ulkoilemassa. Meillä ei Sipin kanssa ole mitään pahaa sanottavaa Naantalista, päin vastoin. Siellä on aina ollut tosi kivaa.

Sipi poseeraa.

Poseeraamme yhdessä auringonlaskussa. 

Isäntä, heitä minulle keppi!

Sipi lähti huitelemaan. Onneksi minä olen niin kiltti että en häippäse.

Sipi näyttää minulle kieltä kun koitan antaa sille palautetta.

Pieni paini on aina paikallaan.

Aurinko painui metsän taakse ja meidän oli aika lähteä kotiin. 

Uusi vuosi 2014

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoilleni! Meidän vuodenvaihde sujui leppoisasti laavulla. Saavuimme Töykkälän laavulle juuri ennen pimeän tuloa. Sipi ja minä hullaannuimme aivan totaalisesti, kun saimme olla vapaina ja nauttia metsästä ja suosta. Isäntäväki teki tulet nuotioon ja alkoi paistaa ruokaa. Me saimme vuoden viimeisen päivän kunniaksi poron luut, jotka olivat odottaneet kaapissa sopivan juhlallista hetkeä noin kolme vuotta. Ne olivat niiiin herkulliset, että vieläkin tulee vesi kielelle pelkästä ajatuksesta. Saimme myös maistaa makkaraa. Lisäksi Sipi varasti palan kanannahkaa, kun se oli jäänyt vartiomatta penkille.
Illalla laavulla kävi kaksi mukavanoloista belgialaista poikakoiraa, mutta emme saaneet tutustua niihin. Sipi nosti kamalan metakan, kun ne alkoivat lähestyä laavua metsästä. Kaikki luulivat, että Sipi näkee taas mörköjä, mutta pian huomasimme, että lapsi olikin tällä kertaa oikeassa. Ei siellä tietenkään mörköjä ollut, mutta kaksi ihmistä ja kaksi koiraa. Kaikesta epäilyttävästä on hyvä varoittaa laumaa.
Yö meni mukavasti, tosin minulla oli vähän kylmä. Yritin mennä peiton alle, mutta aina se putosi kun piti käydä laavun ulkopuolella tarkkailemassa metsää. Sipiä ei palellut.
Puolenyön aikaan kuului kauheaa pauketta metsän toisesta reunasta, siellä oli varmaan jotkut uudenvuodenjuhlat. Onneksi meitä ei pelottanut, sillä olemme paukkuvarmoja ja äänet tulivat sen verran kaukaa.
Aamulla minä hukkasin kaulapantani metsään, mutta myöhemmin se löytyi. En olisi kyllä pannut pahakseni, vaikka se olisi hävinnyt lopullisesti. Olisin varmaan saanut olla aina ihan nakuna jos sitä ei olisi löytynyt enää.