Olemme käyneet parina edellisenä viikonloppuna verijäljellä. Meidän mukana on ollut molemmilla kerroilla Sipin sisko Kuutti.
Ensin odottelemme autossa pienen ikuisuuden, kun ihmiset käyvät metsässä tekemässä meille jokaiselle oman jäljen. Ensimmäisellä kerralla viikko sitten jäljet olivat aivan liian lyhyitä ja ihmiset myös innostuksissaan unohtivat kokonaan antaa jälkien vanheta. Lähdimme siis ihan tuoreille, liian lyhyille jäljille. Tehtävä oli tietysti hirmu helppo meille kaikille. Minä menin ensin (tietenkin, kun olen vanhin ja paras) ja löysin jäljen alun pienen etsimisen jälkeen. Sitten vaan seurasin hajua, kunnes erään puun juurella oli minun palkkani: muutama verenmakuinen nappula purkissa.
Seuraavaksi Kuutti lähti omalle jäljelleen. Se meni hienosti, vaikka se oli Kuutin ihan ensimmäinen kerta ikinä. Lopuksi Sipi pääsi jäljestämään. Ensin Sipi vähän haki tukea emännästä, koska onhan se tuore verijälki melko pelottava asia. Hyvin se kuitenkin meni, kun jälki oli niin lyhytkin.
Eilen olimme toista kertaa, tällä kertaa eri metsässä. Minä menin taas ensin ja löysin jäljen hyvin. Seurasin hajua ja menin melkein koko ajan ihan oikeassa kohdassa enkä hukannut jälkeä. Jälki oli tällä kertaa vähän vaikeampi kuin viimeksi, koska ensinnäkin se oli pidempi, toiseksi verta oli laimennettu vedellä ja kolmanneksi jälki oli saanut vanheta noin tunnin. Lopussa koitti minun palkkani, samaa verinappulaherkkua kuin viime kerralla.
Kuutin jälki meni myös hienosti, mutta kaikkein parhaiten keskittyi tällä kertaa Sipi. Hänen jäljestämisensä meni paljon paremmin kuin viimeksi, maavainulla palkalle asti nuuskutellen.
Jäljestäminen on meistä ollut tosi hauskaa, vaikka se onkin vähän sellaista veren maku suussa puuhastelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti