maanantai 26. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!

Tämän joulun vietämme siis ulkomailla ensimmäistä kertaa elämässämme.

Osaakohan joulupukki reitin tänne Hampuriin? Tonttuja ei ole vielä kovin montaa näkynyt, vaikka pidämme tarkkaa vahtia - yleensä vuorotellen, mutta tarpeen vaatiessa myös parivartiossa.

Isäntäväki paistoi jouluruuaksi hanhen. Sen mukana tuli sisälmyksiä, jotka he kypsensivät meille nappuloiden kanssa syötäväksi. Raakana hanhenmaksa ei kelvannut meille kummallekaan. Joillekin se on kuulemma suurinta herkkua, mutta tuskin se heillekään raakana maistuu.



Joululahjaksi saimme kunnon luut. Niissä riittää kaluamista moneksi illaksi. Sipi aluksi vähän jännitti omansa aloittamista, mutta hän on oikeastaan minua tehokkaampi järsijä kun vauhtiin pääsee. (Minulla on jo vähän kuluneet hampaat.) Taustalla näkyy olohuoneeseen tuotu kuusi, jota kuulemma ei saa käyttää sisävessana.

P.S.: Joulu on paikallisella kielellä kuulemma Weihnachten tai jotain sinnepäin. Saksanopintomme ovat vasta alkuvaiheessa, mutta onneksi koirat täälläpäin tuntuvat ymmärtävän myös suomea.

2 kommenttia:

  1. Omat valkkarihaaveet ja pentukuume toivat minut tänne teidän blogiin ;) Hyvää Uutta vuotta! -Satu

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin, ja tervetuloa blogini lukijaksi! Valkkari on aina oikea valinta, sekä koiraksi että juomaksi (ihmisille)! Valkkarinpennut ovat siitä pahoja, että ne tosiaankin aiheuttavat kuumetta (ihmisille). Minä en juurikaan välitä pennuista - paitsi jos ne eivät jätä minua rauhaan.

    VastaaPoista