Kun ilta pimeni, menimme sisätiloihin ja valmistauduimme vuoden viimeisiin tunteihin. Me koirat emme tosin jaksaneet juhlia kovinkaan railakkaasti - enimmäkseen makasimme sohvalla vuorotellen ja ihmettelimme, miten paljon ihmiset oikein jaksavat syödä.
Myöhään illalla kävimme vielä pienellä kävelyllä tekemässä isot tarpeet, ja siinä pihalla pomppiessamme Kärsä onnistui paukauttamaan hännällään Sipiä suoraan silmään. Sipi kiljui kivusta ja silmänympärys alkoi turvota. Vuoden ensimmäiset tunnit Sipi oli silmäpuoli, kun kipeä silmä oli koko ajan sikkurassa.
Aamulla Sipi vielä varoi Urpoa ja Kärsää ja aristeli silmää. Nyt se on jo selvästi parempi, kun on pari päivää kulunut. Tapahtunut oli puhdas vahinko tietysti eikä sitä oikein olisi voinut estää, kun Sipi ja Kärsä ovat tuollaisia toheloita. Sitä paitsi silmävammathan jollain tavalla kuuluvat uudenvuodenaattoon.
Viime yönä oli minun vuoroni olla tohelo. Varsinais-Suomessa riehui yöllä kova myrsky, ja minä en voi sietää sitä, että tuuli vinkuu nurkissa. Olin todella hermostunut. Kuljin ympäri taloa ja läähätin. Menin isäntäväen makuuhuoneseenkin monta kertaa, vaikka tiedän että se on kiellettyä. Koitin vain hakea turvaa, koska olin niin kamalan huolissani. Jossain vaiheessa hyppäsin jopa vierashuoneen pöydälle (!!) ja yritin etsiä pakotietä pihalle. Siinä rytäkässä kaadoin pöytälampun ja heittelin emännän kokoaman palapelin paloja lattialle. (Oikeasti koitin auttaa emäntää palapelin kanssa, mutta kukaan ei usko tätä tarinaa.)
Lopulta sekä emäntä että isäntä tulivat takkahuoneeseen nukkumaan meidän kanssa ja pääsin peiton alle turvaan. Sielläkin läähätin ja hermoilin, mutta lopulta taisimme kaikki nukahtaa.
En oikein tiedä, miksi pelkäsin sitä myrskyä niin paljon. Se on vaan kamala tunne, kun tuuli humisee ja ilmanpaineenvaihtelut tuntuvat korvissa.
En minä nuorempana pelännyt yhtään mitään, mutta nyt minusta on tullut epävarma mummo.
Toivon, että vältymme näin pahoilta myrskyiltä jatkossa niin saamme kaikki nukuttua paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti