sunnuntai 23. elokuuta 2020

Seurakoira

Minusta on vanhemmiten tullut paljon seurallisempi kuin ennen. Nuorempana halusin aina olla vain parhaassa seurassa eli yksin. Menin yleensä eri huoneeseen kuin muut enkä ole koskaan tykännyt esimerkiksi nukkua toisten lähellä. 
Mutta nyt kun olen jo vanha ja vähän epävarma, koska aistini eivät ole yhtä herkät kuin ennen, haluan usein olla muiden seurassa. En pidä siitä, että minut yllätetään, joten on hyvä että joku vahtii minun puolestani. Sipi aina hälyttää jos joku tulee kotiin ja muutenkin pitää huolen meidän turvallisuudesta. 


Silloin kun isäntäväki syö, olen mielellään pöydän alla. Tietenkin siksi, etten olisi yksin, mutta onhan siinä sekin hyvä puoli että olen sitten heti paikalla jos jotain sattuisi tippumaan ruokapöydältä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti