torstai 4. elokuuta 2022

Kesäuinnit

Näin kesäaikaan myös isäntäväki tykkää käydä uimassa. Joskus menemme sellaisiin uimapaikkoihin, jossa voimme kaikki uida yhdessä. Se on ihan hauskaa minusta, lähden aina mukaan kun ihmiset uivat vähän kauemmas rannasta. Osaan myös lähteä käskystä takaisin rantaa päin, jos ihmiset aikovat uida niin kauas, etten minä jaksaisi.

Olemme käyneet esimerkiksi Ramsholmenissa uimassa. Emäntä on yllättäen muistanut ottaa uikkarit mukaan muutaman kerran. 


Uimapaikalle mennään tällaista pitkää siltaa pitkin, ja Sipillä on aina kauhea kiire. Hän haluaa nopeasti veteen! 


Yleensä uimme kallion toisella puolella, jossa ei ole näin paljon kaislikkoa. Mutta joskus siellä on jo porukkaa, joten joudumme tulemaan tähän. Kerran siellä oli vihainen joutsen poikasten kanssa. Emme päässeet lähellekään rantaa, kun se jo alkoi kiljumaan meille. Kyllä se sitten lähti muualle ihan sopuisasti ja oma-aloitteisesti.

Toinen kiva uimapaikka on Vitsjö. Se on järvi ja siellä uimme aina kun menemme siitä ohi. Kerran samalle paikalle tuli muutama saksalainen turisti. Ne ihmettelivät kovasti, että uimme siellä yhdessä emännän kanssa. Vesi oli aivan ihanan pehmeää ja sopivan lämmintä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti