Vihdoin helleaalto hellitti ja pääsimme taas ulkoilemaan ja elämään vähän normaalimmin.
Viki hakeutui monena hetkenä minun viereeni nukkumaan. Tässä olemme eteisessä Vikin käsittelemällä matolla. Maton keskelle on tullut iso reikä.
Oikeastaan en välittäisi olla näin lähekkäin, mutta en tohdi ajaa häntä pois.
Onhan se tavallaan kivaa, että meitä on kaksi ja voimme tukeutua toisiimme.
Kesäillat ovat valoisia täälläkin, vaikkeivät sentään niin valoisia kuin koti-Suomessa. Iltaisin on rauhallisempaa, valo on pehmeämpää, ulkona ei ole niin paljon ihmisiä eikä autoja, eikä meillä ole kiire minnekään.
Täällä ei vietetä juhannusta, mutta menimme kahdestaan silti käymään Moselin rannassa ja pulahdimme pikkuisen. Vikihän ei ole koskaan viettänytkään juhannusta. Vuosi sitten hän oli vielä minun mahassani sisarustensa kanssa ja minulla alkoi olla aika tukalat oltavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti