Synttäreillä

Kävin eilen Kankaanpäässä erään mukavan pikkutytön kaksivuotissynttäreillä. Siellä tapasin taas Bertan! Bertta on niin iso ja mukava, että minä fanitan häntä ihan koko tarmollani. Bertta on sentään saksanpaimenkoira, jollaisia minullakin on suvussani.


Aluksi hieman arastelin vanhaa rouvaa, eikä hänkään oikein innostunut leikkimään...


...mutta kuten on aiemminkin nähty, ei juuri kukaan pysty vastustamaan MINUN leikkiinkutsuani. Ei kukaan.

Huomatkaa kauniit luomet Bertan kielessä.

Erikoislähikuvia

Olenko muuten jo maininnut, että viiksikarvani kasvavat suorissa riveissä...


...ja että kirsuni on päältä vienosti vaaleanpunainen?

Kasvukipuja?

Tuli tässä mieleeni, että voisikohan ne minun selittämättömät uikutukseni johtua vain yksinkertaisista kasvukivuista? Minähän venyn ja laajenen joka suuntaan aivan mykistävällä nopeudella: painan nyt jo melkein kuusitoista kiloa. Hampaatkin alkavat välillä uhkaavasti narskua suussani ja saattavat aiheuttaa itkuista oloa. Kasvamisessa on toki hyviäkin puolia: yletyn jo juomaan Rekun kupista. Kasvuni ei toki ole pelkästään fyysistä sorttia, vaan myös henkinen kehitys on varsin nopeaa. Saatan jo (halutessani) mennä oikealla hetkellä istumaan tai maahan. Osaan katsoa silmiin, koskea tassulla ja seurata (ainakin lihapullaa). Osaan myös olla hoidettavana sekä kynsiä leikattaessa että korvia putsattaessa.

Ensi viikon tiistaina saan toiset rokotukseni. Siitä syystä sain tällä viikolla matolääkettä, jonka söin kiltisti, vaikka se saattaa laittaa vatsan vähän sekaisin.

Tottistreenit!

Tänään kävin elämäni ensimmäistä kertaa oikeissa treeneissä! Paikalla oli useita virkakoiria ja muutamia epävirallisiakin. Useimmat olivat saksanpaimenkoiria, mutta paikalla oli yksi malinois ja yksi valkoinenpaimenkoira, siis minun lisäkseni. Odottelin autossa kärsivällisesti, kunnes tuli minun vuoroni harjoitella. Ensin kävin pissalla ja sitten menimme isännän kanssa kentälle. Siellä sain harjoitella seuraamista, kontaktin ottamista sekä luoksetuloa ohjaajan opastuksella. Ohjaaja kehui minua oikein lupaavaksi pennuksi!

Sitten odottelin taas autossa kun muut treenasivat. Lopuksi sain riehua vapaana. Leikkikavereina minulla oli nuori narttu ja uroksista yksi kerrallaan. Vapaana juokseminen lumisella nurmikentällä oli kaikkein hauskinta. Treenien jälkeen olin aivan poikki. En jaksanut yhtään tähystää autosta kuten tein treeneihin mennessämme.

Pilli kurkussa?

Jostain kumman syystä minua itketyttää aika usein. Piippaan pienen hetken aina syötyäni, ja myöskin tultuani lenkiltä. Sitten kyllä heti rauhoitun ja käyn leikkimään tai nukkumaan. Mutta ensin pitää vinkua muutaman kerran.

Talvilenkillä

Pakkassäällä on erityisen mukava käydä lenkillä. Lumessa ja pakkasessa taitaa olla jotain, mikä saa kaikki koirat hyvälle tuulelle. Ja silloin tekee mieli riehua!


En päästä Rekkua enää kovinkaan helpolla. Olenhan jo (ainakin omasta mielestäni) melkein yhtä iso!


Joskus rekku hermostuu ja antaa minulle palautetta.


Kehityskeskustelumme muuttuvat kuitenkin pian leikiksi. Se johtuu varmasti siitä, ettei kukaan voi olla minulle pitkään vihainen, koska olen niin äärimmäisen suloinen.


Pian olemmekin taas parhaita kavereita.


Lumen alla on aina paljon mielenkiintoisia hajuja.


Kova pakkanen saa viiksikarvatkin huurtumaan.

Nukkumaanmenoaika

Iltaisin kun minua alkaa väsyttää, menen parvekkeen oven eteen nukkumaan. Siinä on mukavan viileää ja rauhallista.

Yöllä saatan myös mennä kolinalla omaan häkkiini.

Villa

Hyvää Uutta Vuotta!

Minulla oli oikein mukavat uudenvuodenjuhlat. Meille tuli vieraita (mm. ihana kummitätini) ja saimme Rekun kanssa herkkuja. Kävimme myös ulkona monta kertaa sekä yksin että yhdessä ja samalla totuttauduimme ilotulitteiden ääniin. Rekku ei pelkää niitä ollenkaan, enkä minäkään viitsinyt niitä sen enempää ihmetellä.

Yksi raketti, joka laukaistiin melko läheltä, sai kylläkin kaikki selkäkarvani nousemaan pystyyn ja häntäni menemään tuuheaksi. Silloin kiiruhdin äkkiä takaisin sisälle. Sisälle meneminen on nyt pakkassäällä erityisen helppoa, koska minua ei tarvitse pyyhkiä, pesemisestä (hyi!) puhumattakaan. Tosin viime aikoina olemme Rekun kanssa joutuneet opettelemaan, että emme aina ryntäisi kaikista ovista ensimmäisenä. Sen asian opettelu on vielä kesken.

Uudenvuodenaattona, eli eilen, minulta katkesi toinenkin yläkulmahammas. Se toinen katkesi jo viikkoja sitten eikä sitä löytynyt koskaan. Toinen hammas katkesi, tai oikeastaan lohkesi ihan samalla tavalla. Kumman heikkoa tekoa näyttäisivät olevan. Nolointa koko tapauksessa kuitenkin on, että hammas löytyi Rekun turkista! (Sieltä turkista löytyy kuulemma joka päivä kauhean isoja rupia. Outoa.) No, joka tapauksessa maitokulmahampaani ovat nyt loppuunkäytetyt. Eläinlääkäri katsoi pari viikkoa sitten rokotuskäynnin yhteydessä sitä ensin katkennutta kulmahammastani ja sanoi, ettei siitä tarvitse olla huolissaan. Ovathan ne katkenneet torahampaat kuitenkin sen verran tehottomat, että toivon rautahampaiden tulevan mahdollisimman pian.

Uudenvuodenlupaukseni on, että tänä vuonna lupaan opetella istumaan, menemään maahan, tulemaan sivulle ja pysymään paikallani käskystä (((tai siis jos minua juuri sillä hetkellä huvittaa tehdä niin, tai jos satun kuulemaan käskyn, eikä minulla mahdollisesti ole mitään muuta tärkeää projektia käynnissä))). Käskystä luokse tulemista en valitettavasti pysty ihan 100 % varmuudella lupaamaan, mutta lupaan yrittää sitäkin. Ihan totta.

Minusta tuntuu, että tästä tulee kiva vuosi. Ainakin se on alkanut iloisissa merkeissä.

Tervetuloa kotiin!

Olemme Rekun kanssa taas järjestelleet tavaroita koko poissaolosi ajan. Eikös niitä leluja näin kuulunut säilyttää? Ai ei vai? No en se minä ollut! Tai siis minä vain autoin siirtelemään niitä, Rekku suunnitteli kaiken. Ja tuo matto oli tuolla lailla kun lähdit! Etkö muka muista? (Minä taidankin häipyä tästä sopivasti pois kuvasta, vaikka kylpyhuoneeseen juomaan. On vähän pölyinen tuo matto, jäi tomua kurkkuun.)

Kuvasatoa saariston joulusta

Olen palannut Raisioon ja kerrostaloelämään, liukkaille lattioille, hissikyyteihin ja liikenteen meluun. Mutta kyllä minulla olikin hauska joululoma! Sitä muistellessa jaksaa kyllä kaupungissa asumisen nurjat puolet. Toisaalta taas: onhan täällä paljon enemmän vastaantulijoita. Saaristossa en neljän päivän aikana tavannut yhtään ketään! Silti siellä riitti paljon tekemistä ja uutta opittavaa. Minä...


...venytin isännän vanhaa sukkaa yhteistyössä Rekun kanssa


...vaanin Rekkua ulkona ollessamme melkein koko ajan


...roikuin ärsyttävästi Rekun kyljessä kiinni kesken noutoharjoitusten


...lämmittelin takkatulen ääressä ulkoilun jälkeen


...ihmettelin joutsenta, jonka säikytimme rannasta kauemmaksi uimaan


...odotin joulupukkia turvassa viltin alla


...pidin taukoa isännän takin suojissa, kun paistoimme makkaraa rannalla


...tähystin merelle auringon laskiessa.

Ja paljon, paljon muuta.