tiistai 6. tammikuuta 2009

Tottistreenit!

Tänään kävin elämäni ensimmäistä kertaa oikeissa treeneissä! Paikalla oli useita virkakoiria ja muutamia epävirallisiakin. Useimmat olivat saksanpaimenkoiria, mutta paikalla oli yksi malinois ja yksi valkoinenpaimenkoira, siis minun lisäkseni. Odottelin autossa kärsivällisesti, kunnes tuli minun vuoroni harjoitella. Ensin kävin pissalla ja sitten menimme isännän kanssa kentälle. Siellä sain harjoitella seuraamista, kontaktin ottamista sekä luoksetuloa ohjaajan opastuksella. Ohjaaja kehui minua oikein lupaavaksi pennuksi!

Sitten odottelin taas autossa kun muut treenasivat. Lopuksi sain riehua vapaana. Leikkikavereina minulla oli nuori narttu ja uroksista yksi kerrallaan. Vapaana juokseminen lumisella nurmikentällä oli kaikkein hauskinta. Treenien jälkeen olin aivan poikki. En jaksanut yhtään tähystää autosta kuten tein treeneihin mennessämme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti