Lumipesu

Yöllä oli satanut uutta lunta monta senttiä! Aamulenkillä otin kunnon lumipesun.

Punainen joulu

Joulun kunniaksi päätin aloittaa juoksut. Minulla on nyt siis kolmatta kertaa alle vuoden sisällä kiima. Emäntä ei meinannut uskoa silmiään, vaikka olenhan minä jo pitkään antanut merkkejä: karvanlähtöä, merkkailua, väsymystä, Rekun hellyyskohtauksia ja viimeisenä tortun turpoaminen. Eilen alkoi näkyä punaisia merkkejä lattialla. Rekku ei nyt sitten saa viettää joulua meidän kanssa, mutta onneksi hänelle löytyi hyvä hoitopaikka.
Ilmankos Rekku onkin ollut minulle viime aikoina niin lempeä: sain jopa nukkua Rekun kyljessä yhtenä iltana!


Nyt minulle ostettiin tällaiset nöyryyttävät housut, jotta en sotke lattioita. Olemme nääs menossa Bertan luokse jouluksi!


Toivotan kaikille valkoisillepaimenkoirille, heidän omistajilleen sekä kaikille blogini lukijoille oikein mukavaa ja rauhaisaa joulua!

Tapaaminen Everin kanssa!

Tänään olimme veljeni Everin ja hänen "pikkuveljensä" Hallin kanssa riehumassa Tikanmaalla.
Oli huippuhauskaa riehua veljen kanssa; hän ymmärtää miten paimenkoirat leikkivät! Pikku Halli-pentu ei vielä ihan pysynyt meidän vauhdissa, vaikka hän olikin jo melkein minun kokoiseni.



Välillä jouduin taipumaan ihmeellisiin asentoihin, kun Everi retuutti minua.


Everin kylki oli punaisena verestä, kun Halli puri koko ajan kylkeen ja Hallilta irtosi hammas!


Minulla oli hirmu hauskaa!

Sisustusintoilija

Meidän emäntä on ihan kiva, mutta ei se kyllä osaa yhtään sisustaa. Meillä on esimerkiksi sellainen sievä pieni matto, jonka emäntä on laittanut eteiseen kynnysmatoksi! Minun mielestäni sen paikka on ehdottomasti keskellä olohuoneen lattiaa. Olenkin hienovaraisesti koittanut vihjailla emännälle, ja siirtänyt maton olohuoneeseen jo monena päivänä. Mutta aina kun emäntä tulee kotiin, se siirtää maton takaisin eteiseen.
Myös olohuoneen matto on usein mytyssä, kun minä saan päättää. Se on paljon kauniimpi niin!

Viimeiset treenit ennen joulua

Tänään olin viimeistä kertaa treeneissä ennen joulua. Harjoittelimme taas ohittamista, liikkeestä maahanmenoa, luoksetuloa ja seuraamista. Huomasimme, että minä olen jatkuvasti hieman vinossa, kun seuraan sivulla. Ihmettelimme, miksi olen aina vinossa kun menen liikkeestä maahan, mutta sehän johtuu vain siitä että kävelen vinossa.
Teimme myös yhden kauko-ohjauksen, nimittäin istumasta maahan. Se onnistui hienosti!

Treenien jälkeen oli luvassa Haunisten altaan kierto. Näimme myös noin 15 westieä, jotka räkyttivät meille.

Kuvaukset

Eilinen oli minun elämässäni tärkeä päivä: Tapasin sisaruksia ensimmäistä kertaa pentulaatikon jälkeen. Ja minun luuni kuvattiin röntgenillä.
Tapasin eläinlääkäriasema Mevetin edessä veljeni Onnin, Everin ja Daikin, sekä siskoni Oikun. Paikalla oli myös "ottoveli" Mosse (joka muuten vieraili meillä ennen minua!).
Onnista oli kasvanut hurjan komea! Hän muistutti ulkonäöltä edesmennyttä "enoani" Rommia.
Minun silmiini laitettiin jotain tippoja, mutta ei se menoa haitannut. Minä olin täynnä energiaa kahden tunnin automatkan jälkeen!
Peuhasin Onnin kanssa, mutta vähän kuitenkin hirvitti Onnin suuruus. Aina kun hän vähän hipaisi minua, minä kiljuin. Olo oli kuitenkin turvallinen, sillä Onni siunasi minut monta kertaa!
Peuhasin myös Oikun kanssa, mutta Mossen, Daikin ja Everin kanssa en juuri ehtinyt vaihtaa kuulumisia.
Jouduin ensimmäisenä lääkärisedän vastaanotolle. Lääkäri katsoi silmiini hyvin pitkään jonkun lasin läpi, ja minua alkoi vähän ahdistaa. Lopulta minulle sanottiin, että silmät ovat terveet.
Sitten minun tassuuni laitettiin piikki, ja sain kävellä röntgenhuoneeseen. Sitten sumeni. Muistan, että kävin makaamaan maahan ja sen jälkeen olinkin ihan kanttuvei. Minua siirreltiin ja käänneltiin, ja yritin vähän pistää hanttiin, mutta eihän siitä mitään tullut.
Kaikille sisaruksille tehtiin samoin, ja lopulta me kaikki valkkarit makasimme eläinlääkärin lattialla kieli poskella. Olimme kuulemma huvittava näky!
Kun heräilin, olivat Mossen varpaat melkein minun suussa. Kuulin vain kun emäntä komensi "Villa!", ja sitten piti nousta ja lähteä autolle. Minä hoipertelin ulos, ja kynnet vain rapisivat asfalttia vasten, kun en jaksanut nostaa tassuja kunnolla. Emäntä onneksi kantoi minut autolle, vaikkei matka ollutkaan pitkä. Autossa lepäsin, ja Kivihovin kohdalla pidimme tauon ja minä jaksoin jo ihan hyvin kävellä itse. Salossa autoon hyppäsi myös Rekku.
Loppuilta sujui rauhallisissa merkeissä.

Oli hauska tavata sisaruksia! Minä olin porukan pienin! Jopa Oikku oli minua ehkä vähän isompi, ja valkoisempi. Sovittiin Everin kanssa, että tavataan uudestaan ja sitten riehutaan!!

Ainiin, ne tulokset. Alustavat arviot: Lonkat A/A, kyynärät 0/0. Selkäkin kuvattiin ja sekin on terve.

Itsenäisyyspäivän treenit

Rekku on nyt hoidossa, ja minulla on vähän tylsää yksin kotona. Olimme kuitenkin treeneissä aamulla, ja kylläpä oli mukavaa! Minä olen edistynyt huimasti! Harjoittelimme liikkeestä maahanmenoa ja siitä oikeaoppista luoksetuloa. Minähän menen ihan mielelläni maahan, vaikka treenikentän nurmi onkin märkä ja kylmä. Paikallaolo maassa ei myöskään ole vaikeaa. Siitä luoksetuloa treenasimme tällä kertaa niin, että en saanutkaan heti riehua patukan kanssa, vaan aluksi piti istua nätisti ja ottaa hyvä katsekontati (siitä palkattiin Frolicilla) ja vasta hetken päästä sain patukan. Se oli aika vaikeaa ensin, mutta lopulta oivalsin mistä on kysymys.
Teimme myös ohitusharjoituksia kuten aina. Lopuksi tehtiin koirakuja ja siitä paikallaolo maassa ja luoksetulo. Aika vaikeaa, kun molemmilla puolilla on kivoja kavereita, mutta hyvin minä osasin.
Treenien loputtua emäntä jätti minut paikalle istumaan, enkä saanut hievahtaakaan vaikka kaikki muut ympäriltä lähti kotiin. Minun piti istua siinä vaikka kuinka kauan, ja välillä emäntä meni minun taakseni, niin etten edes nähnyt sitä. Vasta kaiken tämän jälkeen sain riehua patukan kanssa!
Treenien jälkeen kiersimme Haunisten altaan, vaikka satoi vettä ja oli kurja sää. Mihin se talvi hävisi?

Edistystä treeneissä

Eilisissä treeneissä meni tosi hyvin. Vanhat vahvuusalueeni paikallaolo ja luoksetulo olivat ennallaan, mutta seuraamisessa olin kehittynyt tosi paljon! Seurasin isäntää lapa hienosti polven kohdalla, enkä seurannut kättä ollenkaan, vaikka siinä oli herkkuja, vaan tapitin isäntää silmiin, kuten seuratessa kuuluu. Seuraaminen onnistui myös muita koiria pujotellen ja vastaantulevia kohdaten. Olin siis loistava, mutta tietenkin vain siksi, että isännällä oli takin sisällä se ISO motivaatioesine, jonka kanssa pääsin riehumaan aina välillä, kun olin ollut oikein etevä. Loistavuuskin on vain tahdonvoimasta kiinni.

Treenien jälkeen kävimme tervehtimässä vanhaa ystäväämme Berttaa, jonka kotimetsissä kävelimme yli kahden tunnin lenkin. Saimme olla vapaana melkein koko matkan. Bertta sai kaksi hepulia ja Rekku ja minä jahtasimme sitä pitkin metsää ja kuraojia. Kotiin päästyä edessä oli tietysti pesu, jonka jälkeen kulhollinen nappuloita ja unta palloon. Tämä se on oikeaa koiranelämää.

Kurainen Paimenkoira

Isäntä on ollut taas vaihteeksi kotosalla kaikki päivät, ja niinpä me olemme ulkoilleet tavallista enemmän. Harmi vaan, että ulkona on niin kuraista, että joudumme pesulle melkein jokaisen lenkin jälkeen. Ainakin käytyämme jossain pidemmällä on aivan varmaa, että kaikki jalat, vatsanalus, ja joskus kyljetkin pitää huuhdella. Se ei ole mukavaa, mutta kai se vaan on kestettävä. Toivottavasti kuitenkin lumi tulee taas pian.

Tänään kiersimme taas peltoja ja polkuja niin, että olimme Rekun kanssa kurassa aina selkäkarvoja myöten. Tapasimme tanskandogin, joka oli niin iso, että minua vähän jännitti, mutta me leikittiin kuitenkin lopulta ihan sovussa. Myöhemmin kun isäntä heitti meille palloa, kaikki hämmästelivät juoksunopeuttani. Kun laitan korvat päätä myöten ja annan palaa täysillä minkä tassuista pääsee, kiihdyn sänkipellolla huimaan vauhtiin. Savi vaan lentää ilmassa kun painelen menemään. Ainakin saan Rekun nykyään leikiten kiinni!

Karvanlähtö

Tänään yhdellä harjauskerralla minusta irtosi näin paljon karvaa! Olisikohan juoksut taas tulossa, ja tämä olisi pesäntekokarvaa?