Kolme vuotta!

Tänään on tarkalleen kolme vuotta siitä, kun ilmestyin maailmaan kaikkien elämää sulostuttamaan. Kolme vuotta on mennyt hurjan nopeasti. Tuntuu siltä kuin vasta ihan vähän aikaa sitten olisin ollut pieni pentu, joka ei osannut vielä yhtään mitään paitsi hurmata kaikki vastaantulijat. Nykyään osaan jo yhtä ja toista eikä hurmaavuuteni ei ole vuosien varrella kadonnut minnekään, mutta pennuksi minua ei taida enää oikein voida kutsua.

Riehakkaat onnentoivotukset kaikille sisaruksille ympäri Suomea ja Ruotsia, eli Oikulle, Onnille, Daikille, Everille ja Assille!!!

Suohullu

Tänään isäntä vei minut ja Rekun taas vähän pidemmälle lenkille. Kävelimme n. 19 kilometrin lenkin Vaskijärven luonnonpuistossa ja sen lähimaastoissa. Kesken lenkin kävimme ruskeavetisessä ojassa uimassa. Oja olikin syvempi kuin miltä se näytti joten kastuimme molemmat haisevaan suoveteen kaulaa myöten. Sen jälkeen suohulluus valtasi minut. Aloin juoksemaan ympyrää ja hyppimään edestakaisin. Hetkeä myöhemmin hepuli tarttui Rekkuunkin ja hän alkoi juoksemaan ympäriinsä. Onneksi suohulluuskohtaus meni melko nopeasti ohi niin että meille jäi vielä voimia kävellä takaisin autolle.

Kasvattajan leirillä

Viime viikonloppuna menimme kasvattajani Safe Guardian's kennelin leirille. Se on tarkoitettu vain valkoisillepaimenkoirille, joten Rekku ei päässyt mukaan. (Rekku pääsi sen sijaan hoitopaikkaan joka on hänen mielestä paljon kivempi kuin leiri , ja sitäpaitsi viime vuonna leirillä vieraili muitakin koiria kuin valkkareita, joten ei se niin tarkkaa taida olla.)

Leirillä oli huippuhauskaa! Meitä oli yhteensä 17 valkoistapaimenkoiraa. Tapasin paljon tuttuja, mm. emäni Minton, sisarukseni Oikun ja Daikin, Rontin, Biten, Chilin ja monta muuta kaveria. Ehkäpä hauskinta oli kuitenkin tavata vanha kaverini Rafu, sillä hänen kanssa leikkiessäni en malttanut olla kiljahtelematta toistuvasti.

Vaikka tuttujen tapaaminen, leikki ja riehuminen veivät suurimman osan ajasta, oli leirillä järjestetty monenlaista muutakin ohjelmaa: pääsin valokuvaukseen, tottelevaisuusharjoituksiin ja näyttelyharjoituksiin. Näyttelyharjoitus, josta käytettiin nimeä "mätsäri" (eli Match Show) meni minulta niin hyvin, että voitin koko näyttelyn! Sain merkiksi kauneudestani asiaankuuluvan pokaalin ja BIS-ruusukkeen (Best In Show), joka on nyt kiinnitetty häkkiini sinisen nauhan viereen. Hauskanpidon ja treenaamisen lisäksi sain leirillä myös uida Keravanjärvessä ja syödä hyvin (mm. makkaraa, spagettikastiketta ja vanilijakiisseliä!)

Kiitokset kasvattajalle hyvin järjestetystä ja huippuhauskasta leiristä! Tässä muutamia tuokiokuvia viikonlopun ajalta:


Jälleennäkemisen riemua kavereiden kanssa. Miksi minä jään yleensä aina aluksi alakynteen?


Rontille on parasta varmuuden vuoksi mielistellä vähän myöhäisemmässäkin vaiheessa.


Muistatkos minua Minto-emä? Olen se pinkkiä pantaa käyttänyt pentu sieltä pentulaatikosta.


Rafu bongasi minut sviittinsä ikkunasta. (Hän ei päässyt minua heti tervehtimään, kun pihalla oli muita uroksia vapaana.)


Nyt on sinun vuorosi ajaa minua takaa, Rafu!

Takaa-ajon jälkeen vaihdoimme Rafun kanssa kuulumiset

Emäntä ohjasi minua mätsärikehässä.


Tällä kertaa tuomari arvioi minut kaikkein sievimmäksi valkkariksi!


Tässä treenaan seuraamista isännän kanssa. Kyllä se kohta oppii seuraamaan minua!


Majoituksessa päätin omin luvin mennä sänkyyn nukkumaan. Aluksi isäntä komensi minut omaan häkkiin, mutta hän luovutti kolmannen kerran jälkeen.


Tässä poseeraamme kaikki kiltisti ryhmäkuvassa. Tai yritämme poseerata, sillä ei ole niin helppoa saada seitsemäätoista koiraa pysymään paikallaan ja katsomaan samaan suuntaan.

Kolmen päivän lenkki

Nyt väsyttää. Palasimme juuri isännän ja Rekun kanssa kolmen päivän lenkiltä. Saimme maanantaina autokyydin Pöytyälle, mistä kävelimme koko matkan kotiin Raisioon. Matkalla yövyimme kahdella eri laavulla. Kävelimme arviolta n. 50 kilometriä (tosin osan matkasta myös juoksimme, loikimme ja uimme). Välillä satoi rankasti mutta toisinaan paistoi. Yölläkin oli välillä kuutamo ja välillä sumua. Reitin varrella minä säntäilin erilaisten jälkien perässä ja pörhistelin oudoille esineille. Toisena yönä nostin kamalan mekkalan kun metsästä kuului jotain epäilyttävää, vaikka eihän siellä oikeasti mitään ollut. Kolmen päivän lenkki oli niin hauska, että loppumatkasta jaksoimme Rekun kanssa vain kulkea jonossa isännän perässä. Nyt menen omaan häkkiin enkä lähde vähän aikaan ulos ollenkaan.

Kesäpainit

Keskiviikkona olimme isäntäväen mukana hoitamassa asioita isännän työpaikalla. Meistä oli aika tylsää odotella auton luona, joten päätimme taas pistää pystyyn pienet kesäpainit. Ainahan paini piristää päivää!

Koivuluodossa sunnuntailenkillä

Sunnuntaipäivän kunniaksi päätimmme lähteä Koivuluotoon. Siellä isäntä ja emäntä vain poimivat vadelmia. Se oli meidän mielestä niin tappavan tylsää puuhaa, että aloimme painimaan.

Poljen sinut niittyyn, Rekku. Painu sinne vaan heinän sekaan!

Ja pysykin siellä. Ei mitään asiaa ylös.

Apua, nyt se nousee! Kylläpäs Rekku kiivastuikin pienestä pomotuksesta.

Huh, nyt saa kyllä riittää painiminen. Jätetään nuo kaksi rypemään vadelmapensaissa ja lähdetään rantaan.

Rekku kysyi minulta jaksaisinko uida vastarannalle asti. Vastasin että tietysti jaksaisin, ja vielä paljon nopeammin kuin hän!

Uinnin jälkeen minä haastoin Rekun nousemaan kiven päälle kuivattelemaan. Yllätyksekseni Rekku pääsi ylös jopa ketterämmin kuin minä, mutta ei meinannut uskaltaa tulla alas!

Ai niin, isäntä piilotti tulomatkalla tennispallon tien viereen. Mutta minä muistan TARKALLEEN minne se jäi!

Pitkällä lenkillä

Kävimme eilen isännän ja Rekun kanssa vähän pidemmällä lenkillä. Lähdimme kotoa liikkeelle puolen päivän jälkeen ja kävelimme metsäpolkuja Raision, Maskun ja Ruskon takamailla yli neljä tuntia. Isäntä käveli noin 20 kilometriä, mutta me säntäilimme Rekun kanssa tietysti paljon enemmän. Ja uimme, ainakin kolme kertaa! Uimalenkkien ansioista jaksoimme reippaasti koko matkan, vaikka välillä olikin todella kuuma. Rekku löysi tennispallon, jonka minä tietenkin pian varastin. Lenkin lopuksi poimimme reilun kasan kanttarelleja ja sitten emäntä tuli meitä vastaan. Illalla ruoka ja uni maistuivat.

Rauhoita häntä

Turun kaupunki on antanut viralliset ohjeet pelastuskoirille. Niissä sanotaan, että kun koira näkee pelastettavan henkilön, on kiireellisintä aivan ensiksi keskeyttää hännän heiluttaminen. (Mikäli hädässä olevasta on vasta kuulo- tai hajuhavainto, on hännän heilutus edelleen sallittua.) Ohje on oikeastaan varsin järkevä, sillä jos pelastuskoiran häntä heiluu kiivaasti pelastettava henkilö saattaa luulla, että pelastuskoira on iloinen toisen pulassa olemisesta. Muistakaa siis varsinkin kaikki vesipelastuskoirat ja muutkin veden äärellä viihtyvät hännälliset, että hädässä olevan nähdessänne on ensimmäinen tehtävänne rauhoittaa häntä.

Vihreä pullo

Eilen aamulenkillä näin kadulla vihreän muovipullon. En tiennyt aivan tarkalleen mitä se aikoi, joten varmuuden vuoksi nostin KAIKKI karvat pystyyn ja haukuin koko pullon aivan matalaksi. Jossain välissä enemmänkin ulvoin kuin haukuin. Pullo vaan röyhkeästi jatkoi oleskeluaan keskellä minun reittiäni. Kun pääsimme pullon luo nuuhkaisin sitä pari kertaa ja otin sen suuhuni. Kannoin sitä jonkin matkaa ja jätin sen sitten tien viereen säikyttelemään muita koiria. Siitäs sai mokoma pullo.

Rekun häkissä

Olen päättänyt tuoda vähän vaihtelua elämääni loikoilemalla välillä Rekun häkissä. Emäntä ja isäntä eivät jostain syystä pidä siitä, että minä menen Rekun häkkiin. He luulevat, että se on juoni jolla pomotan Rekkua (missä he harmillista kyllä ovat aivan oikeassa). Niinpä he komentavat minut heti huomatessaan pois Rekun häkistä ja menemään omaan häkkiini. Joskus olen kyllä saanut olla Rekun häkissä pitkäänkin, kun isäntäväki ei ole huomannut mitään. Rekku ei tunnu välittävän aluevaltauksestani, tai ainakaan hän ei ole tehnyt asialle mitään.

Eilen kun isäntä komensi minut siirtymään Rekun häkistä (joka on musta sinisellä matolla) omaan häkkiini (joka on hopeinen vihreällä matolla), en suostunut heti siirtymään. Sen sijaan Rekku änkesi myös omaan häkkiinsä! Siellä me olimme vähän aikaa hölmistyneinä molemmmat. Isäntä komensi meidät sivulle ja sitten menemään takaisin häkkiin. Minä menin omaan häkkiini, mutta nyt Rekku tuli MINUN häkkiini! Hyvin me sinne mahduimme, minä takaseinälle ja Rekku oviaukon ääreen. Isännälle ei kelvannut sekään: komento kuului taas sivulle ja sieltä omiin häkkeihin. Ihme sekoilua!