tiistai 17. helmikuuta 2009

Isoksikasvua ja uusia rutiineja

Minulla on enää yksi maitohammas suussa. Se on vasen yläkulmahammas, se joka katkesi aikaisemmin. Sen viereen on jo tulossa kirkkaanvalkoinen torahammas, ja vanha, keltainen tynkä heiluukin jo lupaavasti. Hampaiden vaihtuminen on siis vihdoinkin loppusuoralla ja se on helpotus. Ruokakaan ei ole aina maistunut, ja puruleluissa on ollut verta, kun pelkillä ikenillä on joutunut pureskelemaan.

Hammasuudistuksen myötä sain luvan siirtyä nauttimaan vain kaksi ateriaa päivässä. Vastaavasti aterioiden kokoa hieman kasvatetaan, toivottavasti. Olen siis jo melkein aikuinen (viiden päivän päästä tulee viisi kuukautta täyteen), ainakin ruoka-annosten määrällä mitattuna. Tosin olen kuullut, että jotkin aikuiset koirat syövät vain kerran päivässä, mutta ei kai meidän perheessä niin tehdä. Eihän?

Taidan olla tulossa aikuiseksi muillakin tavoin, sillä eräät uroskoirat ovat viime aikoina olleet kiinnostuneita minusta myös "sillä tavalla". Enhän minä siitä mitään tajua, totean vain että "onpas omituinen leikki, lopeta jo tuo nyhjääminen", lähden tieheni ja toivon että tajuavat mokomat jättää minut rauhaan.

Talveen ei kyllästy koskaan. Lumi on parasta.

Jäällä on tilaa juosta. Kerrankin olen Rekkua edellä.


Rekku saa minut kuitenkin aina kiinni, ja silloin jään joskus jalkoihin. Tällöin maa pöllyää, talvella jää.


Olen jo melko iso, mutta en vielä aivan riittävän iso.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti