Tapaaminen Turon kanssa

Savonlinnassa tapasin kauhean ison saksanpaimenkoirauroksen nimeltään Turo. Turo oli päättänyt ottaa minulta luulot pois heti ensi tapaamisella, ja niin hän tottavie tekikin: hän meni minun päälleni seisomaan ja räyhäsi kovasti. Aluksi minä pelkäsin Turoa niin paljon, että huusin suoraa huutoa heti jos Turo vähänkään katsoi minuun päin ja juoksin häntä koipien välissä karkuun takaisin auton luo. Mutta ei aikaakaan, kun jo uskalsin käydä tekemään lähempää tuttavuutta. Sitten Turo otti kepin ja antoi minun jahdata itseään. Mukavaksi pojaksi se sittenkin osoittautui.

Sisälle siirryttyämme seurustelimme jo paljon rauhallisemmin ja sivistyneemmin, kuten seuraava kuvasarja osoittaa:


Hei, minä olen Villa. Tapasimme äsken ulkona pihalla, jos muistat. Olen nyt täällä sisätiloisssa, suloistamassa sinun kotiasi läsnäolollani. Leikittäisiinkö jotakin rauhallista?


Leikitäänkö rippikoulua? Minä siunaan sinut, Turo, laittamalla tassuni tähän otsasi päälle. Ai ei ole kiva leikki. Jaaha. Tuota, tarkemmin ajatellen, voisitkin pysyä kauempana.


Etkö, Turo, millään voisi olla tujoittamatta minua noin intensiivisesti? (Siunaukseni ei ilmeisestikään tehonnut.) Tunnen oloni hieman voimattomaksi. Ei leikitä enää, jooko?


Äh, nyt nousit ylös. Olet niin suuri että mahtuisin kulkemaan sinun altasi selkä suorana. Leikittäisiinkö jotain muuta, vaikka matoa? Minä voin olla ensiksi mato.


Kas näin, mato matala kiemurtelee selällään. Madolla ei ole korvia lainkaan, eikä juuri jalkojakaan.