lauantai 4. kesäkuuta 2011

Intoa piukassa

Minähän olen tunnetusti aina valmis kaikenlaiseen hauskanpitoon. Olen hauskanpidon asiantuntija, joten jos muilla on hauskaa, on minun ehdottomasti päästävä siitä osalliseksi. Jos muilla ei ole hauskaa, osaan kyllä järjestää hauskaa itselleni ihan omin päin.

Olimme tässä eräänä päivänä Maskun suunnalla kävelyllä. Jossain vaiheessa Rekku vetäytyi syrjemmäksi luonnollisilla tarpeillaan käymään. En kuitenkaan voinut olla aivan varma siitä, ettei Rekku vetäytynyt syrjään pitääkseen hauskaa. Toimin siis kuten aina: heti kun Rekku palaa asioiltaan, ryntään hänen luokseen tarkastamaan, ettei hän vaan ole pitänyt hauskaa ilman minua.

Missäs kävit? Löysitkö syötävää vai piditkö muuten vaan hauskaa yksinäsi? Kerro heti kaikki!

Minun pitää tunnustaa, että olen suohullu. Kun pääsen suolle minulla alkaa välittömästi tassuja kuumottaa ja päässä viirata. Ehkä se johtuu suokaasuista tai pehmeästä turpeesta, mistäs minä tietäisin, mutta hepuli siitä joka tapauksessa seuraa. Ja kun hepuli iskee, silloin on mentävä.

Lähdetkös mukaan, Rekku? Tajuatko, me ollaan suolla! Nyt pitää ravata päättömästi ympyrää niin että turve lentää kaaressa! (Tämän jälkeen lähdin viipottamaan sellaista kyytiä, että kuvaan tallentui vain valkoinen viiva horisontissa!)

Kai sentään veteen tulet, Rekku? Sinä olet sentään vesilintujen noutaja, jolla on nopeasti kuivuva turkki. No, tule jo!

Hah, osaan tehdä isompia aaltoja kuin sinä!

Tämä on vielä aika kylmää. Alkaa tassut taas viilentyä suojuoksun jälkeen.

4 kommenttia:

  1. Kiitos! Minä tulisin varmasti hyvin toimeen Lunan ja Badiksen kanssa.

    VastaaPoista
  2. Moi Villa! Olipa hauska lukea, että osaat pitää hauskaa niinkuin kunnon valkkarin pitääkin. Minäkin osaan pitää hauskaa itsekseni. Juoksen pihalla aina kun joku menee ohi tai kuuluu haukku jostain ja vastaan samalla mitalla tai yleensä vielä äänekkäämmin. Olenhan sentään oman tien kingi. Omistajani tosin eivät oikein pidä lustin pidostani ja suunnittelevat jopa pippuripannan hankintaa. Olen kuulemma aika riiviö vieläkin, vaikka ikää tulee jo kohta 2 vuotta. Hauskaa kesää sinulle ihana Villa ja toivottavasti näemme syksymmällä leirillä Mäntsälässä. T: Ikuinen ihailijasi Rafu

    VastaaPoista
  3. Moi Rafu! Sun kannattaa ottaa välillä vähän rauhallisemmin, niin toivottavasti et joudu pippuripantaan. Leirillä sitten saamme varmasti riiviöidä yhdessä!

    VastaaPoista