Intoa piukassa

Minähän olen tunnetusti aina valmis kaikenlaiseen hauskanpitoon. Olen hauskanpidon asiantuntija, joten jos muilla on hauskaa, on minun ehdottomasti päästävä siitä osalliseksi. Jos muilla ei ole hauskaa, osaan kyllä järjestää hauskaa itselleni ihan omin päin.

Olimme tässä eräänä päivänä Maskun suunnalla kävelyllä. Jossain vaiheessa Rekku vetäytyi syrjemmäksi luonnollisilla tarpeillaan käymään. En kuitenkaan voinut olla aivan varma siitä, ettei Rekku vetäytynyt syrjään pitääkseen hauskaa. Toimin siis kuten aina: heti kun Rekku palaa asioiltaan, ryntään hänen luokseen tarkastamaan, ettei hän vaan ole pitänyt hauskaa ilman minua.

Missäs kävit? Löysitkö syötävää vai piditkö muuten vaan hauskaa yksinäsi? Kerro heti kaikki!

Minun pitää tunnustaa, että olen suohullu. Kun pääsen suolle minulla alkaa välittömästi tassuja kuumottaa ja päässä viirata. Ehkä se johtuu suokaasuista tai pehmeästä turpeesta, mistäs minä tietäisin, mutta hepuli siitä joka tapauksessa seuraa. Ja kun hepuli iskee, silloin on mentävä.

Lähdetkös mukaan, Rekku? Tajuatko, me ollaan suolla! Nyt pitää ravata päättömästi ympyrää niin että turve lentää kaaressa! (Tämän jälkeen lähdin viipottamaan sellaista kyytiä, että kuvaan tallentui vain valkoinen viiva horisontissa!)

Kai sentään veteen tulet, Rekku? Sinä olet sentään vesilintujen noutaja, jolla on nopeasti kuivuva turkki. No, tule jo!

Hah, osaan tehdä isompia aaltoja kuin sinä!

Tämä on vielä aika kylmää. Alkaa tassut taas viilentyä suojuoksun jälkeen.