sunnuntai 29. tammikuuta 2012

"Good Power"

Olen päättänyt ryhtyä hyväksi! En ole enää lainkaan paha. Esimerkiksi yhtenä päivänä kun olimme yksin kotona, oli joltain pudonnut keskelle eteisen lattiaa pussillinen Froliceja. Minä vain katsoin ja haistelin pussia, mutta en ottanut sieltä yhtäkään. Olen niin hyvä. Kun emäntä tuli kotiin illalla, me saimme makupalat kiitokseksi siitä, että olemme niin hyviä.
Täten lupaan olla jatkossakin hyvä, enkä enää lainkaan paha. (Paitsi ehkä välillä, jos on pakko. Jos esimerkiksi Rekun kylkeen ei ole kukaan juossut moneen minuuttiin, saatan tehdä sen.)
Olen myös siunannut taas. Urpo oli meillä viime viikonloppuna ja minun oli aivan pakko siunata hänet osaksi faniklubiani.

3 kommenttia:

  1. Voi ihana Villa-tyttö! Olet kyllä aivan valloittavan ihana!!

    Vuf vuf Rafu
    jälleennäkemisen toivossa

    VastaaPoista
  2. Olen aivan siunatussa tilassa nyt!

    VastaaPoista
  3. Et kai sentään, Urpo? Sehän on vain leikkiä.

    VastaaPoista