perjantai 24. helmikuuta 2012

Piilossa

Tänään minun teki mieli piiloutua. Menin omaan häkkiin ja laitoin peiton silmien eteen.
Ei siihen ollut mitään erityistä syytä, mutta joskus minusta tuntuu, että minun täytyy saada olla ihan omassa maailmassa.
Kotona ei ollut muita kuin isäntä ja minä. Rekku oli hoitopaikassa koko päivän ja me isännän kanssa vietimme laatuaikaa kahdestaan. Viime perjantaina olin isännän työpaikalla koko päivän, tänään oli isännän vuoro tutustua minun arkipäivääni. Se sujuu aika pitkälti loikoilun ja nukkumisen merkeissä.


2 kommenttia:

  1. Hei Villa, olisit varmaankin innokkaasti halunnut tulla tänne Lahteen. Kun et päässytkään päätit mennä piiloon ja nukkumaan, niinkö ?
    Joko isännän vointi on parempi?

    VastaaPoista
  2. Joskus vaan on hyvä mennä piiloon. Karhut kuulemma menevät talviunille, mikä voisi olla hyvä idea sekin. Lahteen olisi ollut kyllä mukava tulla taas kylään.

    VastaaPoista