torstai 7. kesäkuuta 2012

Kesäilta

Kesä on siitä mukavaa aikaa, että myöhään illalla on vielä valoisaa ja voi lenkkeillä metsässä. Eilen kävimme myöhäisiltalenkillä.

 

Tuo musta möykky kaukana takanani on Rekku. Hän aina tutkii kaikki pensaat ja ojat niin tarkkaan, että minä en jaksa odottaa. Sen sijaan minä tykkään tutkailla kaikkea, mikä liikkuu. Esimerkiksi kettuja ja jäniksiä. Peuraakin olen kerran ajanut takaa, mutta vain pienen matkan.



Minusta on vaikea ottaa kuvia edestäpäin, sillä olen aina joukon etummainen. Minä tahdon aina nähdä ja kuulla kaiken ensimmmäisenä. 




Selkäluukku näkyy vielä.




 Istuimme kivelle, koska käskettiin. Palkaksi poseeraamisesta saatiin vielä yhdet lisänamit.




Lopulta olimme melkein kotona jo, ja silloin alkaa painit! Me emme halua mennä sisälle iltalenkin jälkeen, joten melkein joka ilta aloitamme hurjat painit vähän ennen kotipihaa. Isäntäväki kutsuu sitä viivytystaktiikaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti