keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Vieraita koirapuistossa

Meillä kävi viime viikonloppuna kivoja vieraita: Urpo ja Kärsä. Tällä kertaa he tulivat ihan yökylään, mikä oli meidän naapureiden mielestä varmaan aika kamalaa. Me neljä nimittäin ryntäsimme ovelle haukkuen ainakin viisi kertaa illan ja yön aikana. Kerrostalossa kuuluu kaikenlaisia ääniä rappukäytävästä, mutta eihän nuo maalaistollot Urpo ja Kärsä sitä ymmärrä. Tuli muutama väärä hälytys.


Kävimme myös lenkillä, kun kerrankin paistoi aurinko. Me emme halunneet mennä poikien viereen, paras pitää pieni hajurako.


 Koirapuistoon jonotimme näin hienosti. Sipi ja Kärsä olivat innokkaimmat koirapuistoilijat, eivätkä meinanneet malttaa odottaa nätisti.



Koirapuistossa aloitimme sellaisen takaa-ajoleikin, että Kärsä juoksee edellä ja kaikki muut jahtaavat häntä. Se oli meidän muiden mielestä hauska leikki, mutta en kyllä tiedä nauttiko Kärsä siitä oikeasti. Ainakin hän tuntui kerjäävän huomiota meiltä koko ajan.



Meno näytti aika pahalta, minua alkoi jo melkein kaduttaa ja koitin jättää leikin kesken.



Oikeasti meillä oli hauskaa, saimme kerrankin kunnon juoksukavereita, joilta ei kunto lopu ihan heti. Ja pääsimme valoisalla koirapuistoilemaan. Ihan hyvä päivä siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti