lauantai 26. joulukuuta 2015

Sipin kolme jouluateriaa

Kerronpa teille nyt tarinan siitä, miten Sipi antoi itselleen lahjaksi kolmannen jouluaterian. Joulupäivänä menimme Lahdessa käymään. Siellähän on aina mukava käydä: kivoja ulkoilulenkkejä ja ennen kaikkea hyvää ruokaa. Siellä oli käymässä myös koirakaverimme Miska. Tulemme Miskan kanssa hyvin toimeen, siis jos emme päädy liian lähekkäin (käytännössä kaikki sujuu hyvin, koska me väistelemme Miskaa ja Miska meitä). Ennen kuin saavuimme, Miskan ruokakuppi ruokineen oli piilotettu makuuhuoneeseen, jonne emme Lahdessakaan saa mennä (ks. edellistä edeltävä blogimerkintä), ja varmuuden vuoksi makuuhuoneen ovi oli kiinni. Jossain vaiheessa iltaa makuuhuoneen ovi oli kuitenkin jäänyt auki, ja sieltä leijaileva nappuloiden tuoksu osui Sipin kirsuun. Niinpä Sipi päätti ottaa joulujuhlasta ilon irti: illan pimeydessä, isäntäväen silmän välttäessä hän hipsi muina koirina makuuhuoneeseen ja pisteli poskeensa Miskan ruokakupin koko sisällön! Rikos huomattiin välittömästi, mutta liian myöhään, joten Sipi vieläpä välttyi (suuremmilta) toruilta. Eipä Sipi sitä kai tahallaan tehnyt. Sillä on vaan niin valtava ruokahalu - ja aika kehno itsekuri. Ylimääräisen kulhollisen lisäksi Sipi oli jo saanut aamiais- ja päivällisnappulansa. Näin Sipi siis sai kolme joulupäivän ateriaa.

3 kommenttia:

  1. Ihanaa! Kärsä olisi toiminut täsmälleen samalla tavalla.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tuo Sipi-kaverisi on melkoinen veijari. Söi kolme joulunajan ateriaa.
    Jos nyt olisitte täällä Lahdessa, olisi lisäkaloreile käyttöä. Olimme juuri Ilon kanssa kävelyllä - 23 ast. C.
    Se tuntuu varpaissa ja sormissa.

    Loppiaisterkkuja Sipille ja isännälle ja emännälle.
    Mufa ja Ilo

    VastaaPoista
  3. Sipi tarvii kyllä kaikki tarjolla olevat kalorit. Kauhea meno päällä koko ajan ja ruokahalu sen mukainen. Sipi ja Kärsä taitavat siinä suhteessa olla aika samanlaisia.

    VastaaPoista