lauantai 29. lokakuuta 2016

Saksalaiskavereita

Viime viikonloppu oli erityisen kiva, koska minun "kummitätini" tuli Suomesta käymään. Olisin voinut mennä lentokentällekin häntä vastaan, mutta tällä kertaa jäimme Sipin kanssa kotiin odottamaan. Kyllä ilo oli suuri, kun tuttu ihminen astui ovesta sisään!
Kävimme heti yhdessä iltalenkillä, mikä oli minusta kivaa. Seuraavana aamuna kummitäti vei meidät aamupäivälenkille, mutta eksytimme hänet tietenkin heti uusille kaduille! Ei se haitannut, kun emme olleet kaukana.

Koko viikonlopun ajan teimme kaikkea hauskaa yhdessä. Sunnuntaina menimme Wedeliin tapaamaan uusia kavereita, joista toinen oli 9-vuotias valkkarinarttu ja toinen nuori jackrusselnarttu. Meillä oli oikein hauskaa ja tulimme hyvin juttuun, koska kaikki maailman koirat onneksi ymmärtävät toisiaan vaikka olisivatkin kasvaneet eri maissa.
Tuo pieni pippurinen jackrussel oli aika hauska kaveri, joka jaksoi juosta vaikka kuinka pitkään.


Kävimme uimassa eräässä lammessa (jonka nimi on Katastrophenteich!) ja se oli kivaa. Juoksimme myös hiekkadyyneillä ja menimme aivan likaisiksi. Onneksi pääsimme pesulle jälkeenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti