sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Sadepäivä

Sunnuntai ja sataa vettä. Onneksi eilen teimme pitkän, noin kahden tunnin lenkin. Menimme S-Bahnilla pari pysäkinväliä ja tulimme jalan (eli tassuin) takaisin kotiin. Minä en ollut aikaisemmin mennyt sitä lenkkiä, mutta Sipi on hölkännyt sen emännän kanssa muutaman kerran. Menimme monen puiston läpi ja yhdessä puistossa oli lampi, jossa uimme tietenkin. Onneksi kelluvat vesilelut olivat mukana.
Kotona olin aivan uupunut. Sipi myös, vaikka esittikin energistä.
Tänään olemme enimmäkseen levänneet, koska on sadepäivä. Teimme vain noin tunnin lenkin Volksparkissa. Satoi vettä, niin siellä ei ollut juuri ketään muita. Muutama koiranulkoiluttaja vain.

2 kommenttia:

  1. Moi Villa, mahtaisitkohan jaksaa juosta vielä puolukka- ja sienimetsässä, jos olisit täällä kotikonnulla?

    VastaaPoista
  2. Varmasti jaksaisin! Täällä olen syönyt pääasiassa karhunvatukoita, suoraan pensaasta tietenkin.

    VastaaPoista