keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Juoksut häiritsevät keskittymistä

Minulla on ollut nyt juoksut jo neljä viikkoa. Olen ollut tosi väsynyt ja pallo hukassa. En oikein jaksa keskittyä mihinkään, en edes tottelevaisuuskurssilla, jolla käymme joka viikko. Minä vaan haluan koko ajan mennä omalle peitolleni rauhoittumaan enkä haluaisi opetella mitään uusia juttuja. Oikeastaan en haluaisi tehdä yhtään mitään nyt. Haluaisin vain olla kotona ja viettää aikaa Sipin kanssa. Siitä minulle tulee turvallinen ja hyvä olo.

Juoksut ovat nyt kyllä jo loppuneet, mutta en ole vielä oikein palautunut. Vieläkin on vaikea keskittyä mihinkään. Joskus aiemmin minulla oli niin paljon energiaa, että saatoin juosta talon ympäri kolme kertaa ennen aamupalaa ihan vaan juoksemisen ilosta. Sellaista vauhtia minussa ei ole enää. Toivottavasti pian palaudun ennalleni. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti