tiistai 2. tammikuuta 2024

Uudenvuoden vastaanotto

Vuosi vaihtui ja me juhlimme ystäviemme Urpon ja Kärsän luona, kuten monesti aiemminkin. Siellä on niin mukavaa, kun ei paukut kuulu. Ja tietysti tarjolla on hyvää seuraa. 

Ensin kävimme ulkoilemassa kipakassa 20 asteen pakkasessa Paimion parantolan luona. Sää oli mitä parhain, eikä minua edes palellut. Meillä kaikilla oli takit varmuuden vuoksi. 


Aurinko paistoi matalalta ja värjäsi kaiken kullanväriseksi.


Kun jouduimme poseeraamaan valokuvia varten, meinasi Kärsän kärsivällisyys loppua. Hän lähti menemään, kun ei valokuvaus tuntunut loppuvan lainkaan. Sipi ja minä otamme tämän homman tosissaan.


Sisällä oli lämmin ja seisojat menivät sohvalle ihan lähekkäin, jottei vain tulisi kylmä. 


Seuraavana aamuna lähdimme aamukävelylle auringonnousun aikaan. Urpo ei halunnut lähteä, joten otimme mukaan vain Kärsän. Oli edelleen tosi kylmä.  

Presidentin uudenvuodenpuheen jälkeen kävimme vielä haukkaamassa happea ennen kuin lähdimme ajamaan kotiin. Urpokin lähti mukaan, mutta hän varmaan totesi että se oli virhe, koska oli edelleen tosi kylmä. Juuri ja juuri maltoimme pysähtyä kuvattaviksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti