Rostockin valoviikoilla

Viki on harjoittelut kaikkia koiran elämässä tarvittavia taitoja. Tavallisia asioita, jotka pitää osata, ovat esimerkiksi sisäsiisteys, remmissä kävely, ihmisten ja muiden eläinten ohittaminen, yksin kotona oleminen ja kaupungilla kävely.

Suurin osa näistä on jo hyvällä mallilla. Esimerkiksi sisäsiisteys on Vikillä jo suurinpiirtein hallinnassa. Hän kyllä tietää, että tarpeet tehdään ulos, mutta ihan aina ei vaan ehdi pidättää. Yöt sujuu kuitenkin jo hyvin ja päivälläkin pieniä vahinkoja tapahtuu enää muutama viikossa. 

Remmikävely on vähän vaikeaa vielä, kun Viki tykkäisi edetä niin nopeasti että remmi on usein ihan tiukalla. Paremmin se sujuu silloin, kun emme ole yhdessä kävelyllä vaan Viki on privaattilenkillä. Kun olemme yhdessä ulkona, me haluaisimme vain painia. 

Muiden ohittaminen sujuu yleensä ihan hyvin. Täällä Saksassa koirien ei ole tapana tervehtiä ihmisiä, vaikka ne pysähtyisivät juttelemaan isäntäväelle. Meidän pitää siis malttaa olla innostumatta vastaantulijoista. Muita eläimiäkään ei yleensä tervehditä, paitsi tietysti jos ollaan ilman remmiä. Täällä on paljon koiria ja myös kissoja. Peltolenkillä tulee usein ratsastajia vastaan. Minä hallitsen nämä tilanteet yleensä suhteellisen hyvin (paitsi kissoja inhoan). Vikin pitäisi myös opetella ohittamaan muut eläimet ihan rennosti, mutta se on vielä työn alla.

Yksin kotona oleminen on myös harjoitteluvaiheessa. Olemme olleet kahdestaan kotona muutamia tunteja kerrallaan ja se on sujunut tosi hyvin. Viki on jaksanut pidättää tarpeensa eikä ole tuhonnut paikkoja. Tästä olen oikeasti vähän yllättynyt, koska minulle yksinolon opettelu oli tosi paljon vaikeampaa. 

Tällä viikolla opettelimme yhdessä kaupungilla kävelyä. Rostockissa on meneillään valoviikot ja se tarkoittaa sitä, että keskustassa on tosi paljon ihmisiä liikkeellä. Isäntäväki halusi mennä katsomaan valoesityksiä ja samalla päätimme harjoitella kaupungilla liikkumista. 

Aluksi se oli tosi ihmeellistä Vikille. Hän haukkui kaikkea ja oli vähän stressaantunut. Mutta sitten menimme vähän syrjemmäs ja katselimme ihmisiä kauempaa. Vikikin rentoutui ja lopulta pystyimme menemään lähemmäs valoesityksiä. Ne olivatkin aika hienoja! 

Tässä olemme vanhankaupungin reunalla Kröpeliner Torilla. Isäntä katsoo valoshow'ta ja me katsomme emäntää, joka ottaa meistä valokuvan.

Tässä olen laservalossa kävelykadulla. Kuvasta ei näy, miten hieno tämä valoinstallaatio oli.

Nukka 5 vuotta!

Täytän tänään 5 vuotta! Joka vuosi sama ihmetys, että miten on taas vuosi jo mennyt. 
Tänään päätimme lähteä viettämään juhlapäivää rannalle. Menimme tällä kertaa Hohe Dünen puolelle, koska emme olleet vielä käyneet siellä. 

Ranta olikin aivan kiva ja riehuimme Vikin kanssa niin paljon, että olimme ihan poikki. 

Kävelimme ensin veden äärellä ja sitten vähän korkeammalla dyynillä. Kun käännyimme takaisin päin, menimme tietä pitkin vähän kauempana rannasta. Sitten isäntäväelle tuli nälkä ja pysähdyimme ravintolaan pitsalle. Oli alkanut sataa ja olimme aika märkiä ja kylmissämme. Sentään ravintolassa oli katettu terassi, joten meidän päälle ei satanut enempää. 

Kotona meitä nukutti makeasti! 

Viime vuonna kävin synttärikävelyllä Sipin kanssa Lohjalla. Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus.

Kirppuja!

Yhtenä päivänä emäntä huomasi, että minussa kävelee jotain mustia loisia. Niitä käveli minun päässäni, kaulassani ja joka puolella. Tietysti niitä oli myös Vikissä, kun olemme koko ajan vierekkäin. Sitten niitä oli meidän pedissä ja joka puolella. 

Emäntä vei meidät eläinlääkäriin ja jouduimme autoon odottamaan vuoroamme, jottemme levitä kirppuja muihin odottajiin. Kirppuja ne tosiaan olivat, ja niitä oli aika paljon meissä molemmissa. 
Eläinlääkäri antoi meille loishäätöön tarkoitetut tabletit sekä matokuurin. Kotona piti tehdä hyönteiskarkoitus. 

Onneksi loishäätö ja hyönteiskarkoitus toimivat nopeasti ja pääsimme tästä inhottavasta vaivasta nopeasti eroon. Kyllä se oli ällöttävää, kun kutitti koko ajan joka paikkaa ja tunsin, kun turkissa vilisti jotain ylimääräistä.

Eläinlääkärissä saimme tietää painomme. Minä painan 26 kiloa ja Viki 13,5 kiloa. Aivan sopivasti.

Arkea uudessa kodissa

Olemme viettäneet mukavia päiviä yhdessä uudessa kotimaassamme. Meillä kotona on kiva ikkuna, josta voimme vahtia kadulla tapahtuvaa liikehdintää. 

Usein makoilemme tässä patjalla ja vaan seuraamme ihmisiä.

Vahdimme myös isännän autoa samalla. 

Tietysti ulkoilemme monta kertaa joka päivä. Olen näyttänyt Vikille peltolenkin ja se on meidän molempien mieleen. Siellä saamme riehua ja jahdata toisiamme yllin kyllin.

Teemme myös remmilenkkejä. Se alkaa sujua ihan hyvin, vaikka välillä remmit menevät pahasti solmuun, kun ei Viki vielä ymmärrä pysyä reunassa vaan poukkoilee edestakaisin. 

Usein Viki tulee minun viereeni ja nukumme ihan lähekkäin.

Ja vaikkemme nukkuisikaan niin olemme usein ihan vierekkäin. 

Viki tykkää kiivetä minun päälleni, kun olen pedissä lepäämässä.

Joskus nukkumisesta ei tulekaan silloin mitään, vaan alamme riehumaan. Koskaan ei voi tietää, kumpi aloittaa riehumisen. 

Päiväretki Itämeren rannalle

Olin niin iloinen aamulla, kun Viki oli täällä minun kanssani. Lisäksi meillä oli kylässä kummitätini sekä minua fanittava pikkupoika (fanitus on toki molemminpuolista). Meillä oli siis ihan kunnon porukka kasassa, joten päätimme lähteä rannalle. 

Siellä koirat saavat olla vapaana, eikä siellä tähän aikaan vuodesta ole juurikaan väkeä. 

Kun saavuimme Warnemündeen, satoi vettä ja rannalla oli kova tuuli. Ei niin kiva ulkoilukeli, mutta urheasti me jaksoimme kävellä hiekalla ja vähän vedessäkin. Viki oli aivan ihmeissään, hän kun oli edellisenä päivänä vielä ollut kasvattajan luona tutussa paikassa ja nauttinut ihanaa rauhallista pennun elämää isossa laumassa. Nyt hän olikin yhtäkkiä Saksassa ihan vieraassa paikassa. Mutta hyvin se pentu sopeutuu. Minä lupasin pitää hänestä hyvää huolta. 

Kastuimme aika märiksi sateessa, joten isäntäväki vei meidät autoon kuivattelemaan ja lämmittelemään. Sitten ajelimme ympäri uutta kotikaupunkiamme ja näytimme vieraille kaikkia hienoja paikkoja. Iltapäivällä sade lakkasi, joten kävimme vähän kävelyllä vanhassakaupungissakin. 

Ihmiset täällä ovat todella kiinnostuneita meistä. Olemme tietysti näyttävä parivaljakko, aikuinen ja pentu, ja lisäksi täällä ei ole kovin paljon samanrotuisia koiria. Meistä on vaan kiva, kun saamme huomiota ihmisiltä. 
Muilta koirilta sen sijaan en kaipaa yhtään huomiota. Minusta on parasta, jos vaan saan kävellä ohi tervehtimättä. En ymmärrä tätä saksalaisten tapaa tulla lähietäisyydelle nuuhkimaan ihan vieraita. Minusta se on tyhmää, enkä päästä ketään lähelleni. Ehkäpä Vikistä kasvaa vähän sosiaalisempi.

Isännän kanssa Potsdamissa

Lauantaina heräsimme tosi aikaisin, oikeastaan keskellä yötä, ja lähdimme ajamaan kohti Berliiniä. Emäntä meni lentokentälle ja sen jälkeen isäntä ja minä ajoimme Potsdamiin. Siellä vietimme hauskan päivän erilaisissa puistoissa kulkien ja katsomassa nähtävyyksiä.

Ensin menimme Sanssoucin linnan puistoon. Menimme rauhalliseen tahtiin, meillä ei ollut kiire minnekään.

Isäntä pisti minut poseeraamaan nähtävyyksien luona, kuten tässä yliopiston kampuksella.

Tässä olen linnan puutarhan suihkulähteellä. 

Tässä on kiinalainen teehuoneen paviljonki. Melko pramea minun makuuni.

Onneksi puutarhassa oli mukava kävellä ja vähän rentoutua. Välillä pysähdyimme kahvilaan, jossa isäntä söi lounasta. 

Sitten illalla kun oli jo pimeää, ajoimme takaisin Berliinin lentokentälle. Emäntä oli jo tulossa takaisin. Voitte varmasti uskoa miten hämmästynyt olin, kun autoon hyppäsi emännän lisäksi minun pentuni Viki! Olimme olleet erossa 2,5 viikkoa, mutta nyt olemme taas yhdessä. Mikä ihana yllätys näin kivan päivän päätteeksi. 

Uudessa kotimaassa

Olen aloittanut elämän uudessa kotimaassani. Uuvuttavan laivamatkan jälkeen pääsin ulkoilemaan Lyypekissä ja kylläpä tuntui hyvälle kävellä maankamaralla ja haistella oikeaa nurmikkoa. Hotellissa olisin päässyt isäntäväen sänkyyn, mutta halusin mieluummin olla lattialla. Seuraavana aamuna teimme pitkän kävelylenkin Trave-kanavan varrella. Olin ensimmäistä kertaa Saksassa.

Sitten lähdimme tarkistamaan Lyypekin nähtävyyksiä. Halusin nähdä vanhankaupungin, joten menimme sinne.  

Bongasin hauskan kyltin ja halusin selfien sen vieressä. Olen jo vähän opetellut saksaa, joten tiedän että tuo kyltti tarkoitaa "saa silittää".

Tunsin itseni suureksi tässä pienessä porttikongissa. 

Meillä ei ollut mitään aikataulua, joten ajoimme merenrannan kautta Rostockiin. Warnemündessä pääsin koirarannalle uimaan! Koin kultturishokin, kun huomasin että täällä koirat tosiaan kulkevat ilman remmiä eivätkä tappele yhtään. 

Minä aloin räyhäämään muutamalle kaverille, koska en halua vielä tutustua keneenkään. Olen vähän arka ja minusta on tosi outoa, että Sipi ole puolustamassa meidän laumaa. 

Rostockissa menimme hotelliin ja vietimme siellä pari päivää. Pääsin iltalenkille vanhan kaupunginmuurin varrelle. Oli aika lämmintä ja lepakot viuhuivat pään yli koko ajan. 

Seuraavana aamuna minulle sattui ikävä vahinko. Juoksin rappuja nopeaa vauhtia isännän perässä ja jotenkin onnistuin loukkaamaan tassuni. Takajalan varpaasta lähti kynsi irti ja se näytti niin pahalle, että emäntä vei minut päivystävälle eläinlääkärille. Onneksi se saatiin nopeasti kuntoon, pienessä nukutuksessa en edes huomannut koko toimenpidettä. Jouduin kyllä pitämään typerää töppöstä jalassa muutaman päivän.

Pääsimme lopulta omaan uuteen kotiin. Se on tosi erilainen kuin vanha kotimme. Meillä ei ole edes takapihaa, mikä on minusta iso miinus. Meidän rapussa asuu kaksi muutakin koiraa, jotka haukkuvat paljon. Onneksi minä olen rauhallinen enkä provosoidu. Paitsi silloin saatan haukahtaa, jos kadulla kävelee joku ärsyttävä iso koira. 

Uuden kotimme lähellä ei ole samanlaisia kivoja metsiä kuin aiemmassa kodissa oli, mutta ihan vieressä on kyllä tosi iso peltoaukea. Käymme siellä monta kertaa viikossa. Välillä olen saanut olla vapaana siellä, mutta se on riskialtista, koska siellä viihtyvät myös peurat.

Odotan, että Viki saapuu luokseni, sitten olen onnellinen.

Saksaan

Viki ja minä olemme opetelleet elämään kahden koiran laumassa. 

Jaksamme temmeltää ja leikkiä päivän jokaisena hetkenä. Jos emme leiki, nukumme vierekkäin.

Viki on kovin ihana ja tietysti olen hurjan kiintynyt häneen ja hän minuun. 

Yöksi meidät on nyt laitettu eri huoneisiin nukkumaan, jotta muistaisimme levätä välillä. Aiemmin saatoimme aloittaa äänekkäät leikit vaikka aamuneljältä, ja siitä isäntäväki ei tykännyt.

Eräänä päivänä toinenkin minun pentuni tuli meille kylään! 

Poikapentu Mäx ja emäntänsä tulivat meille tapaamaan minua ja Vikiä. Kyllä meillä oli hauskaa! 

Meno vain yltyi, kun pentuja oli kaksi. Viki ja Mäx jaksoivat painia ja kamppailla monta tuntia. Ääntä lähti meistä kaikista, kun viiletimme menemään takapihalla. 

Sen jälkeen onkin ollut vähän rauhallisempaa. Minusta alkoi tuntua siltä, että jotain on tapahtumassa, kun isäntäväki on pakkaillut laukkuja ja siirrellyt tavaroita. Sitten meille käveli neljä muuttomiestä ja ne laittoivat kaikki tavarat laatikoihin. Yhtäkkiä koti olikin täysin tyhjä! Tiesin jo, mitä se tarkoittaa. Muistan kun aiemmin muutimme; silloin tapahtui ihan sama juttu kuin nyt. 

Kurjinta oli, että jouduin eroamaan Vikistä. Hän meni kasvattajalle hoitoon, koska hänen rokotuksensa eivät ole vielä voimassa. Viki oli hirveän iloinen kun pääsi tuttuun paikkaan tuttujen kavereiden luokse. Hänellä on siellä varmasti hauskat kaksi viikkoa. 

Ennen lähtöä vein Vikin tutustumis- ja jäähyväiskävelylle Tammisaaren keskustaan.

Minä olen nyt laivassa matkalla uuteen kotimaahani Saksaan. En ole koskaan ollut siellä, mutta Sipi kertoi että siellä on ihan kivaa. 

Uusi jännittävä elämä odottaa! Minä odotan sitä, että Viki tulee kotiin ja sitten voin taas olla onnellinen. 

Lepää rauhassa, Sipi

Sipi on poissa. Arvasin jo edellisenä iltana, että aika käy vähiin. Sipi oli kovin väsynyt ja enimmäkseen vain nukkui kodinhoitohuoneen lattialla omalla paikallaan lampaantaljalla. Hän ei kuullut enää juuri mitään ja nukkui hyvin sikeästi monen tunnin päiväunia.

Keskiviikkona emäntä soitti aamulla puhelun eläinlääkärille ja sen jälkeen mikään ei ollut enää ennallaan. Isäntäväki ja Sipi lähtivät autolla eläinlääkäriin, mutta takaisin tuli vain isäntäväki Sipin kaulapannan ja talutusremmin kanssa. Minä juoksin autolle etsimään Sipiä, mutta häntä ei ollut enää. Sipi oli nukutettu ikiuneen. 

Minä muistan Sipin rakkaana ystävänä, joka oli rohkein tapaamani koira.

Hän aina puolusti minua ja laumaa pelkäämättä mitään. Sipi oli hauska ja huumorintajuinen ystävä. Aina kun oli vettä näkyvissä, Sipi halusi kahlaamaan. 

Hän ei ollut niin innokas uimari, mutta kahlaamisesta hän piti kovasti. Hän myös jaksoi väsymättä kaivaa isoja kuoppia rantahiekkaan. 

Toinen Sipin lempiharrastus oli laulaminen. Hän oli pennusta asti kovin äänekäs ja jos hän ei haukkunut, hän tykkäsi esimerkiksi säestää huuliharpun soittoa. Sipi myös rakasti keppejä. Niitä hän kantoi suussaan pitkiäkin matkoja ja lopuksi silppusi ne nurmikolle. Joskus keppimujua tuli nieltyäkin, ja siitä eläinlääkäri antoi huonoa palautetta.

Sipin tassut kävelivät monen monta kilometriä ja elämänsä aikana Sipi liikkui laajalla alueella koko Euroopassa. Eteläisin paikka, jossa hän kävi oli Zugspitzen itävaltalainen puoli. Pohjoisin retki suuntautui Sallan kansallispuistoon. Läntisin paikka oli Hollannissa suuressa koirapuistossa ja itäisin paikka Imatralla. Eniten kilometrejä karttui tietysti ihan arkisilla jokapäiväisillä ulkoilulenkeillä lähimetsissä ja -puistoissa. 

Viime vuoden aikana Sipin askel kuitenkin lyheni ja hidastui. Hän enimmäkseen nukkui omalla paikallaan eikä oikein jaksanut enää seurustella muiden kanssa. Hänen kuulonsa heikkeni niin, ettei hän kuullut enää ovikelloa eikä huomannut, jos meillä kävi joku vieras. Iltaisin Sipi kuitenkin tuli aina olohuoneeseen nukkumaan, kun isäntäväki katsoi telkkaria.

Nyt Sipi on poissa ja lauma on saanut uuden johtajan, minut. Minusta täytyy tulla yhtä rohkea kuin Sipi oli, ja hurjan reipas. 

Retkellä kolmestaan

Viime viikonloppuna kävimme retkellä. Isäntäväki pakkasi meidät autoon ja ajoi Dagmarin puistoon. Siellä olemme käyneet monet kerrat Sipin kanssa, ja nyt oli aika näyttää upea hiekkaranta myös pennelille. Vikin piti myös harjoitella autossa matkustamista. Hän ei kylläkään päässyt vielä takakonttiin minun ja Sipin kanssa, vaan matkusti etupenkillä emännän sylissä.

Rannalla ei ollut ketään muita ja se olikin kivaa. Saimme olla vapaina ja rauhassa tutkia aaltojen tuomia keppejä, kaivaa hiekkaa ja ihmetellä laineita ja ohiajavien veneiden tekemiä aaltoja. 

Viki olikin aika innoissaan tästä kaikesta ja kyllähän minä ja Sipikin oltiin mielissämme. Viki koitti pysyä meidän perässä kun Sipin kanssa telmimme rannalla. 

Jonkin ajan päästä nousimme harjulle ja söimme mustikoita. Ne ovat minun erityisherkkuani ja syön niitä suoraan varvuista niin kauan kuin sesonki kestää. Opetimme myös Vikille, miten niitä poimitaan suoraan suuhun.

Sipille oli aika rankkaa nousta jyrkkää harjua pitkin, mutta etenimme hitaasti kaikkien voimat huomioiden. Retki oli kuitenkin onnistunut. Pentukin nukkui rauhallisesti monta tuntia ulkoilun jälkeen ja siitähän me kaikki nautimme. 

Emme onneksi vielä tienneet, että tämä olisi meidän kolmen viimeinen yhteinen retki.

Kotiutuminen pentulasta

Viikonloppuna tapahtui se, mitä olen odottanut koko kesän: isäntäväki tuli hakemaan minut kotiin pentulasta! Aavistelin jotain, kun pentuja oli muutamana päivänä jo häipynyt uusiin koteihinsa ja pentulaatikko alkoi tuntua tyhjälle.

Olin niin onnellinen, kun pääsin auton kyytiin ja Sipi oli takakontissa minun kanssani niin kuin aina ennenkin.

Hiukan kyllä yllätyin, kun pinkkipantainen tyttöpentu lähti mukaan. Se matkusti etupenkillä emännän sylissä ja tuli ihan muina koirina minun kylkiäisenä laumamme jäseneksi.

Ihan mukavasti meillä alkoi sitten kuitenkin sujua. Minä en raaski komentaa sitä yhtään, mutta onneksi Sipi vähän pitää kuria. Aina kun Sipi korottaa ääntä pennulle, minä menen siihen väliin rauhanlähettilääksi. Isäntäväki alkoi sanoa minua Ahtisaareksi, mitähän sekin tarkoittaa.

Hoidan pentua vaistojeni varassa ja annan sille vielä maitoa melkein aina kun se haluaa. Olen havainnut, että kaikilla on mukavampaa ja rauhallisempaa, kun pentu on rauhallinen. Varsinkin yöllä isäntäväki on tyytyväinen kun annan pennun ottaa maitoa sen sijaan, että alamme riehua ja herätämme kaikki muutkin.

Mukavaa kun ollaan saatu olla pihalla paljon ja olla yhdessä.

Ainiin, pennulle tuli nimeksi Viki.

Iltakävely Lappohjassa

Sunnuntaina oli Sipin onnenpäivä, sillä hän pääsi iltakävelylle hiekkarannalle Lappohjaan Hangon ja Tammisaaren väliin. 

Rannalla ei ollut ketään muita, joten Sipi pääsi tutkimaan paikkoja itsenäisesti. Se oli erittäin hyvä päätös, jos Sipiltä kysytään.

Hiekkarantaa oli pitkästi ja oli niin kiva kahlailla matalassa rantavedessä. 

Vanhus ilahtui suuresti tästä erityisen kivasta iltakävelystä. Askel oli kevyt varsinkin menomatkalla. Paluumatkalla alkoi jo väsyttää ja hiukan myös harmittaa, että piti jo lähteä takaisin.

Rannalta löytyi pitkä keppi, jota Sipi kantoi mukanaan kauan. Lopulta se piti jättää seuraaville koirille, koska se ei olisi joka tapauksessa mahtunut autoon. Sipin mielestä se oli tylsä päätös.

Sipi Ramsholmenissa

Eräänä aurinkoisena iltana Sipi pääsi iltakävelylle Ramsholmeniin. Siellä on alkamassa siltaremontti, eikä sinne pääse pitkään aikaan. Isäntäväki armahti Sipiä ja ajoi auton vähän lähemmäs siltaa, jotta kävelylenkistä ei tulisi ihan hirveän pitkä. 

Sipi oli silminnähden iloinen, kun pääsi kivaan tuttuun paikkaan pitkästä aikaa. Ilta-aurinko paistoi ja puisto oli vehreä. Puiden lomassa näkyi ensin supikoiranpentu ja hetkeä myöhemmin melko kesy peura.

Sipi käveli määrätietoisesti tuttua uimapaikkaa kohti.

Siellä ei onneksi ollut ketään muita, niin Sipi pääsi tutkimaan paikkoja rauhassa.

Vesi oli tosi lämmintä ja pehmeää. Kahlailu tuntui hyvälle.

Paluumatkalla piti vielä ottaa kuva sillalla. Tässä on otettu monta kuvaa eri kokoonpanoissa ja eri vuodenaikoina. Tällä kertaa kuvassa on yksinäinen vanhus elokuun auringonlaskussa.