Viki puolivuotias

Tänään on kulunut puoli vuotta siitä, kun putkautin 8 pentua maailmaan. Yksi niistä on Viki. Juhlimme merkkipäivää pitkällä metsäkävelyllä Bad Doberanissa. 

Löysimme sieltä huikean hienon pyökkimetsäalueen, jossa menee paljon kivoja lenkkipolkuja. Varmasti käymme siellä vielä monta kertaa. 

Sattui taas aurinkoinen ja kiva ulkoilusää. 

Viki oli vapaana ja hän härnäsi minua koko ajan juoksemalla ohitseni täysillä. Minua ärsyttää, etten voi juosta vapaana. Tosin tälläkin lenkillä kuonooni osui joku erittäin kiinnostava haju, ja olisin kyllä juossut sen perässä vaikka miten kauas, jos vaan olisin päässyt remmistä irti. 

Viki otti kaiken irti lenkistä. Kotona hän oli aika hiljainen vähän aikaa, kunnes akut oli ladattu ja hän oli taas valmis riehumaan! Harmi että pennuilla on tuo pikalataus. Aikuiset eivät jaksa telmiviä pentuja ihan koko ajan. 

Joulunviettoa

Vietimme Vikin ensimmäisen ja minun kuudennen joulun kotona Saksassa.

Aattona kävimme eläintarhan takana metsäkävelyllä. Minulle se on tuttu reitti, mutta Viki oli siellä ensimmäistä kertaa. Menimme sinne autolla, jottei lenkistä olisi tullut Vikille liian pitkä. Metsässä oli kiva juosta ja telmiä. 

Pysähdyimme valokuvattaviksi ja Viki otti homman vakavasti. Minä en jaksanut niin kauheasti välittää.

Joulupäivänä oli pilvetön taivas ja mahtava ulkoilusää. Päätimme lähteä Warnemündeen rantakävelylle. Siellä oli hirveästi ihmisiä! Kun kävelimme riittävän kauas, pääsimme sentään juoksemaan vapaina, kun ihmisiä ja koiria oli vähemmän. Lenkistä tuli vahingossa aika pitkä, mutta se ei meitä haitannut. 

Joulupukkia ei tänä vuonna meillä näkynyt. Näimme kyllä ikkunasta, kun se käveli meidän kadulla, mutta ehkä olemme olleet tuhmia kun se ei tullut meille. Saimme sentään isäntäväeltä eläinkaupasta ostetut koirille tarkoitetut juustotikut. Minä hotkaisin omani alta aikayksikön. 

Oli kiva viettää erilainen joulu Saksassa. Viime vuonna olimme Kuusamossa ja siellä oli paljon lunta ja pakkasta. Sipikin oli vielä mukana. Minulla on vieläkin kova ikävä laumanjohtajaa. 

Jouluretki Stralsundiin

Isäntäväellä oli lomapäivä, joten päätimme yksissä tuumin lähteä käymään pienellä jouluretkellä. Matkakohteeksi valikoitui Stralsund. 

Perille päästyämme oli sää mitä parhain. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta eikä ollut kovin kylmäkään. 

Menimme ensin käymään joulutorilla. Siellä ei ollut juuri ketään, koska kello oli vasta niin vähän. Minä ja Viki löysimme vaikka kuinka paljon kaikkea hyvää maasta: makkaranpaloja, leipää, kaikenlaisia herkullisia sattumia. 

Kiertelimme vähän ympäri kaupunkia. Kävimme merenrannassa ja kävelykaduilla ja puistoissa. Vikin tassu ei ole vielä täysin terve, joten kävelyvauhti oli rauhallinen ja pidimme taukoja myös. Isäntäväki käytti tauot hyödykseen syömällä kalaleivät ja kakkukahvit. Minä ja Viki vahdimme tietysti tarkkaavaisina.

Kävimme myös katsomassa hienoja kirkkoja ulkopuolelta. Tässä poseeraamme Marienkirchen edessä. 

Liikkeellä oli paljon ihmisiä, mutta onneksi välillä menimme tällaisille rauhallisimmille sivukaduille. 

Oli hauska päivä uudessa paikassa! Kivointa oli kuitenkin se, kun tulimme kotiin ja pääsin omaan petiin nukkumaan. 

Vikin tassuhaava

Yhtenä aamuna aamulenkillä Vikillä alkoi tassusta vuotaa kauheasti verta. Kotona emäntä huomasi, että jalassa on iso haava. Ensin isäntäväki koitti sitoa haavan kotona, mutta verenvuoto ei loppunut ja jalka alkoi näyttää tosi kipeälle, joten eläinlääkärireissuhan siitä seurasi. 

Viki rauhoitettiin kevyeen uneen ja haava ommeltiin viidellä tikillä. 

Sitten jalka paketoitiin kunnolla ja Vikillä oli tuollainen iso tötsä jalassa. 

Hän oli aika surkeana muutaman päivän, koska jalkaa sattui ja kävely oli vaikeaa jalka paketissa. Pitkät lenkit ja riehuminen oli kielletty, Viki pääsi vain lyhyille remmikävelyille. 

Minä koitin lohduttaa Vikiä parhaani mukaan. 

Onneksi haava parantui niin hyvin, että jo muutaman päivän jälkeen paketti voitiin ottaa pois. Tikit ovat vielä haavassa ja niiden poistoon menee vielä viikko. Siihen asti Vikillä on edelleen riehuntakielto ja vain lyhyet lenkit on sallittu. Mutta kävely on tietysti paljon helpompaa, kun jalka on vapaana. 

Kaikenlaista meille onkin sattunut jo näiden muutaman kuukauden aikana täällä Saksassa. Toivottavasti ensi vuosi olisi vähän vähemmän tapaturmainen! 

Itsenäisyyspäivä Berliinissä

Lähdimme viettämään itsenäisyyspäivää Berliiniin. Tämä oli minulle toinen kerta Berliinissä ja Vikille myös. Ensimmäisellä kerralla minä olin Vikiä vastassa lentokentällä, kun hän saapui Suomesta Saksaan. 

Nyt matkustimme yhdessä autolla ja olimme Tiergartenin vieressä hotellissa yötä. Lähdimmekin heti vähän verryttelemään ja haukkaamaan happea pitkän automatkan jälkeen. 

Sää oli mitä surkein: harmaa ja sumuinen. Onneksi ei sentään satanut vettä. 

Ei se meitä kuitenkaan haitannut. Olimme iloisia uudesta isosta puistosta ja pääkaupungin humusta. 

Hotellihuoneessa Viki sai heti juonesta kiinni. Meidän kuuluu päästä sängylle.

Totta kai näin myös tapahtui. Tässä loikoilimme sen aikaa, kun isäntäväki oli juhlissa. 

Illalla kävimme kävelyllä Berliinin kaduilla ja kuuntelimme eläintarhan ääniä. 
Seuraavana aamuna kävimme vielä Tiergartenissa ulkoilemassa ja sitten ajoimme kotiin. Oli mukava, vaikkakin aika lyhyt reissu.

Tuholainen ja varas

Kuten viime viikolla ennustin, Viki on alkanut käyttää uusia hampaitaan. Ensin vaikutti siltä, että Viki ei tee juuri mitään tuhoja täällä kotona, mutta nyt hän on päässyt siihen vaiheeseen. Tiedän kokemuksesta, että sille ei voi oikein mitään, kun uudet hampaat alkavat kasvaa ja ikeniä kutittaa. Silloin on pakko päästä järsimään ihan mitä hyvänsä. Meillä on toki paljon erilaisia leluja tähän tarkoitukseen, mutta aina ei vaan jaksa kaluta samoja juttuja. 

Silloin on iskettävä hampaat siihen, mikä ensimmäiseksi osuu tielle. 

Oli se sitten seinä tai lattialista. Isäntäväki ei ollut kovin iloinen, kun nämä tuhot paljastuivat. Onneksi se en ollut tällä kertaa minä, joka sain huutia. 

Minä nimittäin sain myös osani moitteista, mutta eri syystä. Jäin huolimattomuuttani kiinni itse teossa, kun nappasin ruokapöydältä vähän juustoa ja kinkkua, joiden piti mennä isännän leivän päälle. Mitäs jätti ne siihen pöydän reunalle aivan minun kuononi korkeudelle. Sain kovat huudot, mutta rehellisesti sanoen se oli sen arvoista. 

Viki ja ensilumi

Kun muutimme tänne Saksaan, mietin että näkeeköhän Viki lainkaan lunta pentuaikana. Täällähän ei ole sellaisia lumisia talvia kuin vaikka Suomessa. Lumi ja pakkanen ovat minun lemppareitani. On mukavaa, kun tassujen alla narskuu pakkaslumi. Pysyn myös puhtaana silloin, eikä tarvitse joka lenkin jälkeen pestä tassuja ja massua.

No, maanantaina aamulla kun heräsimme, ulkona oli kova lumipyry ja maa oli aivan valkoisena uudesta lumesta! Viki oli aivan hämmästynyt tästä eikä tiennyt, mitä oli tapahtunut. Minä olin tietysti innoissani ja se innostus tarttui myös Vikiin. Olimme aivan riemuissamme aamulenkillä ja telmimme lumessa. 

Harmi vaan, että lumet sulivat jo seuraavana päivänä ja nyt on taas kuraista ja pimeää. 

Hampaat vaihtuu

Vikillä on ollut tällä viikolla hampaidenvaihtoviikko. Huterat pentuajan maitohampaat putoavat suusta ja tilalle kasvavat loppuelämää varten rautahampaat. Välillä hampaat irtoavat kesken vauhdikkaan leikin ja silloin ikenistä tihkuvaa verta on esimerkiksi minun kaulassani tai kyljessäni. Yksi maitohammas onnistuttiin paikallistamaan lattialta, mutta muut Viki on nielaissut.

On hankalaa syödä, kun melkein kaikki poskihampaat puuttuvat. Sen takia Vikillä on ollut tällä viikolla hiukan hitaampi ruokailutahti. Tavallisesti ruoka katoaa tuulen suojaan salamannopeasti, mutta joinakin päivinä Viki on mutustellut ruokaa hitaasti. Isäntäväki onkin kiinnittänyt huomiota siihen, että ruoka turvotetaan nyt erityisen pehmeäksi, jotta syöminen olisi vähän mukavampaa. 

Äkkiä ne hampaat sieltä taas kasvavat takaisin ja sitten Viki voi entistä paremmin järsiä luita ja leluja. Ehkä hän aloittaa sitten myös huonekalujen järsimisen. Se jää nähtäväksi.

Rostockin valoviikoilla

Viki on harjoittelut kaikkia koiran elämässä tarvittavia taitoja. Tavallisia asioita, jotka pitää osata, on esimerkiksi sisäsiisteys, remmissä kävely, ihmisten ja muiden eläinten ohittaminen, yksin kotona oleminen ja kaupungilla kävely.

Suurin osa näistä on jo hyvällä mallilla. Esimerkiksi sisäsiisteys on Vikillä jo suurinpiirtein hallinnassa. Hän kyllä tietää, että tarpeet tehdään ulos, mutta ihan aina ei vaan ehdi pidättää. Yöt sujuu kuitenkin jo hyvin ja päivälläkin pieniä vahinkoja tapahtuu enää muutama viikossa. 

Remmikävely on vähän vaikeaa vielä, kun Viki tykkäisi edetä niin nopeasti että remmi on usein ihan tiukalla. Paremmin se sujuu silloin, kun emme ole yhdessä kävelyllä vaan Viki on privaattilenkillä. Kun olemme yhdessä ulkona, me haluaisimme vain painia. 

Muiden ohittaminen sujuu yleensä ihan hyvin. Täällä Saksassa koirien ei ole tapana tervehtiä ihmisiä, vaikka ne pysähtyisivät juttelemaan isäntäväelle. Meidän pitää siis malttaa olla innostumatta vastaantulijoista. Muita eläimiäkään ei yleensä tervehditä, paitsi tietysti jos ollaan ilman remmiä. Täällä on paljon koiria ja myös kissoja. Peltolenkillä tulee usein ratsastajia vastaan. Minä hallitsen nämä tilanteet yleensä suhteellisen hyvin (paitsi kissoja inhoan). Vikin pitäisi myös opetella ohittamaan muut eläimet ihan rennosti, mutta se on vielä työn alla.

Yksin kotona oleminen on myös harjoitteluvaiheessa. Olemme olleet kahdestaan kotona muutamia tunteja kerrallaan ja se on sujunut tosi hyvin. Viki on jaksanut pidättää tarpeensa eikä ole tuhonnut paikkoja. Tästä olen oikeasti vähän yllättynyt, koska minulle yksinolon opettelu oli tosi paljon vaikeampaa. 

Tällä viikolla opettelimme yhdessä kaupungilla kävelyä. Rostockissa on meneillään valoviikot ja se tarkoittaa sitä, että keskustassa on tosi paljon ihmisiä liikkeellä. Isäntäväki halusi mennä katsomaan valoesityksiä ja samalla päätimme harjoitella kaupungilla liikkumista. 

Aluksi se oli tosi ihmeellistä Vikille. Hän haukkui kaikkea ja oli vähän stressaantunut. Mutta sitten menimme vähän syrjemmäs ja katselimme ihmisiä kauempaa. Vikikin rentoutui ja lopulta pystyimme menemään lähemmäs valoesityksiä. Ne olivatkin aika hienoja! 

Tässä olemme vanhankaupungin reunalla Kröpeliner Torilla. Isäntä katsoo valoshow'ta ja me katsomme emäntää, joka ottaa meistä valokuvan.

Tässä olen laservalossa kävelykadulla. Kuvasta ei näy, miten hieno tämä valoinstallaatio oli.

Nukka 5 vuotta!

Täytän tänään 5 vuotta! Joka vuosi sama ihmetys, että miten on taas vuosi jo mennyt. 
Tänään päätimme lähteä viettämään juhlapäivää rannalle. Menimme tällä kertaa Hohe Dünen puolelle, koska emme olleet vielä käyneet siellä. 

Ranta olikin aivan kiva ja riehuimme Vikin kanssa niin paljon, että olimme ihan poikki. 

Kävelimme ensin veden äärellä ja sitten vähän korkeammalla dyynillä. Kun käännyimme takaisin päin, menimme tietä pitkin vähän kauempana rannasta. Sitten isäntäväelle tuli nälkä ja pysähdyimme ravintolaan pitsalle. Oli alkanut sataa ja olimme aika märkiä ja kylmissämme. Sentään ravintolassa oli katettu terassi, joten meidän päälle ei satanut enempää. 

Kotona meitä nukutti makeasti! 

Viime vuonna kävin synttärikävelyllä Sipin kanssa Lohjalla. Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus.

Kirppuja!

Yhtenä päivänä emäntä huomasi, että minussa kävelee jotain mustia loisia. Niitä käveli minun päässäni, kaulassani ja joka puolella. Tietysti niitä oli myös Vikissä, kun olemme koko ajan vierekkäin. Sitten niitä oli meidän pedissä ja joka puolella. 

Emäntä vei meidät eläinlääkäriin ja jouduimme autoon odottamaan vuoroamme, jottemme levitä kirppuja muihin odottajiin. Kirppuja ne tosiaan olivat, ja niitä oli aika paljon meissä molemmissa. 
Eläinlääkäri antoi meille loishäätöön tarkoitetut tabletit sekä matokuurin. Kotona piti tehdä hyönteiskarkoitus. 

Onneksi loishäätö ja hyönteiskarkoitus toimivat nopeasti ja pääsimme tästä inhottavasta vaivasta nopeasti eroon. Kyllä se oli ällöttävää, kun kutitti koko ajan joka paikkaa ja tunsin, kun turkissa vilisti jotain ylimääräistä.

Eläinlääkärissä saimme tietää painomme. Minä painan 26 kiloa ja Viki 13,5 kiloa. Aivan sopivasti.

Arkea uudessa kodissa

Olemme viettäneet mukavia päiviä yhdessä uudessa kotimaassamme. Meillä kotona on kiva ikkuna, josta voimme vahtia kadulla tapahtuvaa liikehdintää. 

Usein makoilemme tässä patjalla ja vaan seuraamme ihmisiä.

Vahdimme myös isännän autoa samalla. 

Tietysti ulkoilemme monta kertaa joka päivä. Olen näyttänyt Vikille peltolenkin ja se on meidän molempien mieleen. Siellä saamme riehua ja jahdata toisiamme yllin kyllin.

Teemme myös remmilenkkejä. Se alkaa sujua ihan hyvin, vaikka välillä remmit menevät pahasti solmuun, kun ei Viki vielä ymmärrä pysyä reunassa vaan poukkoilee edestakaisin. 

Usein Viki tulee minun viereeni ja nukumme ihan lähekkäin.

Ja vaikkemme nukkuisikaan niin olemme usein ihan vierekkäin. 

Viki tykkää kiivetä minun päälleni, kun olen pedissä lepäämässä.

Joskus nukkumisesta ei tulekaan silloin mitään, vaan alamme riehumaan. Koskaan ei voi tietää, kumpi aloittaa riehumisen. 

Päiväretki Itämeren rannalle

Olin niin iloinen aamulla, kun Viki oli täällä minun kanssani. Lisäksi meillä oli kylässä kummitätini sekä minua fanittava pikkupoika (fanitus on toki molemminpuolista). Meillä oli siis ihan kunnon porukka kasassa, joten päätimme lähteä rannalle. 

Siellä koirat saavat olla vapaana, eikä siellä tähän aikaan vuodesta ole juurikaan väkeä. 

Kun saavuimme Warnemündeen, satoi vettä ja rannalla oli kova tuuli. Ei niin kiva ulkoilukeli, mutta urheasti me jaksoimme kävellä hiekalla ja vähän vedessäkin. Viki oli aivan ihmeissään, hän kun oli edellisenä päivänä vielä ollut kasvattajan luona tutussa paikassa ja nauttinut ihanaa rauhallista pennun elämää isossa laumassa. Nyt hän olikin yhtäkkiä Saksassa ihan vieraassa paikassa. Mutta hyvin se pentu sopeutuu. Minä lupasin pitää hänestä hyvää huolta. 

Kastuimme aika märiksi sateessa, joten isäntäväki vei meidät autoon kuivattelemaan ja lämmittelemään. Sitten ajelimme ympäri uutta kotikaupunkiamme ja näytimme vieraille kaikkia hienoja paikkoja. Iltapäivällä sade lakkasi, joten kävimme vähän kävelyllä vanhassakaupungissakin. 

Ihmiset täällä ovat todella kiinnostuneita meistä. Olemme tietysti näyttävä parivaljakko, aikuinen ja pentu, ja lisäksi täällä ei ole kovin paljon samanrotuisia koiria. Meistä on vaan kiva, kun saamme huomiota ihmisiltä. 
Muilta koirilta sen sijaan en kaipaa yhtään huomiota. Minusta on parasta, jos vaan saan kävellä ohi tervehtimättä. En ymmärrä tätä saksalaisten tapaa tulla lähietäisyydelle nuuhkimaan ihan vieraita. Minusta se on tyhmää, enkä päästä ketään lähelleni. Ehkäpä Vikistä kasvaa vähän sosiaalisempi.

Isännän kanssa Potsdamissa

Lauantaina heräsimme tosi aikaisin, oikeastaan keskellä yötä, ja lähdimme ajamaan kohti Berliiniä. Emäntä meni lentokentälle ja sen jälkeen isäntä ja minä ajoimme Potsdamiin. Siellä vietimme hauskan päivän erilaisissa puistoissa kulkien ja katsomassa nähtävyyksiä.

Ensin menimme Sanssoucin linnan puistoon. Menimme rauhalliseen tahtiin, meillä ei ollut kiire minnekään.

Isäntä pisti minut poseeraamaan nähtävyyksien luona, kuten tässä yliopiston kampuksella.

Tässä olen linnan puutarhan suihkulähteellä. 

Tässä on kiinalainen teehuoneen paviljonki. Melko pramea minun makuuni.

Onneksi puutarhassa oli mukava kävellä ja vähän rentoutua. Välillä pysähdyimme kahvilaan, jossa isäntä söi lounasta. 

Sitten illalla kun oli jo pimeää, ajoimme takaisin Berliinin lentokentälle. Emäntä oli jo tulossa takaisin. Voitte varmasti uskoa miten hämmästynyt olin, kun autoon hyppäsi emännän lisäksi minun pentuni Viki! Olimme olleet erossa 2,5 viikkoa, mutta nyt olemme taas yhdessä. Mikä ihana yllätys näin kivan päivän päätteeksi. 

Uudessa kotimaassa

Olen aloittanut elämän uudessa kotimaassani. Uuvuttavan laivamatkan jälkeen pääsin ulkoilemaan Lyypekissä ja kylläpä tuntui hyvälle kävellä maankamaralla ja haistella oikeaa nurmikkoa. Hotellissa olisin päässyt isäntäväen sänkyyn, mutta halusin mieluummin olla lattialla. Seuraavana aamuna teimme pitkän kävelylenkin Trave-kanavan varrella. Olin ensimmäistä kertaa Saksassa.

Sitten lähdimme tarkistamaan Lyypekin nähtävyyksiä. Halusin nähdä vanhankaupungin, joten menimme sinne.  

Bongasin hauskan kyltin ja halusin selfien sen vieressä. Olen jo vähän opetellut saksaa, joten tiedän että tuo kyltti tarkoitaa "saa silittää".

Tunsin itseni suureksi tässä pienessä porttikongissa. 

Meillä ei ollut mitään aikataulua, joten ajoimme merenrannan kautta Rostockiin. Warnemündessä pääsin koirarannalle uimaan! Koin kultturishokin, kun huomasin että täällä koirat tosiaan kulkevat ilman remmiä eivätkä tappele yhtään. 

Minä aloin räyhäämään muutamalle kaverille, koska en halua vielä tutustua keneenkään. Olen vähän arka ja minusta on tosi outoa, että Sipi ole puolustamassa meidän laumaa. 

Rostockissa menimme hotelliin ja vietimme siellä pari päivää. Pääsin iltalenkille vanhan kaupunginmuurin varrelle. Oli aika lämmintä ja lepakot viuhuivat pään yli koko ajan. 

Seuraavana aamuna minulle sattui ikävä vahinko. Juoksin rappuja nopeaa vauhtia isännän perässä ja jotenkin onnistuin loukkaamaan tassuni. Takajalan varpaasta lähti kynsi irti ja se näytti niin pahalle, että emäntä vei minut päivystävälle eläinlääkärille. Onneksi se saatiin nopeasti kuntoon, pienessä nukutuksessa en edes huomannut koko toimenpidettä. Jouduin kyllä pitämään typerää töppöstä jalassa muutaman päivän.

Pääsimme lopulta omaan uuteen kotiin. Se on tosi erilainen kuin vanha kotimme. Meillä ei ole edes takapihaa, mikä on minusta iso miinus. Meidän rapussa asuu kaksi muutakin koiraa, jotka haukkuvat paljon. Onneksi minä olen rauhallinen enkä provosoidu. Paitsi silloin saatan haukahtaa, jos kadulla kävelee joku ärsyttävä iso koira. 

Uuden kotimme lähellä ei ole samanlaisia kivoja metsiä kuin aiemmassa kodissa oli, mutta ihan vieressä on kyllä tosi iso peltoaukea. Käymme siellä monta kertaa viikossa. Välillä olen saanut olla vapaana siellä, mutta se on riskialtista, koska siellä viihtyvät myös peurat.

Odotan, että Viki saapuu luokseni, sitten olen onnellinen.

Saksaan

Viki ja minä olemme opetelleet elämään kahden koiran laumassa. 

Jaksamme temmeltää ja leikkiä päivän jokaisena hetkenä. Jos emme leiki, nukumme vierekkäin.

Viki on kovin ihana ja tietysti olen hurjan kiintynyt häneen ja hän minuun. 

Yöksi meidät on nyt laitettu eri huoneisiin nukkumaan, jotta muistaisimme levätä välillä. Aiemmin saatoimme aloittaa äänekkäät leikit vaikka aamuneljältä, ja siitä isäntäväki ei tykännyt.

Eräänä päivänä toinenkin minun pentuni tuli meille kylään! 

Poikapentu Mäx ja emäntänsä tulivat meille tapaamaan minua ja Vikiä. Kyllä meillä oli hauskaa! 

Meno vain yltyi, kun pentuja oli kaksi. Viki ja Mäx jaksoivat painia ja kamppailla monta tuntia. Ääntä lähti meistä kaikista, kun viiletimme menemään takapihalla. 

Sen jälkeen onkin ollut vähän rauhallisempaa. Minusta alkoi tuntua siltä, että jotain on tapahtumassa, kun isäntäväki on pakkaillut laukkuja ja siirrellyt tavaroita. Sitten meille käveli neljä muuttomiestä ja ne laittoivat kaikki tavarat laatikoihin. Yhtäkkiä koti olikin täysin tyhjä! Tiesin jo, mitä se tarkoittaa. Muistan kun aiemmin muutimme; silloin tapahtui ihan sama juttu kuin nyt. 

Kurjinta oli, että jouduin eroamaan Vikistä. Hän meni kasvattajalle hoitoon, koska hänen rokotuksensa eivät ole vielä voimassa. Viki oli hirveän iloinen kun pääsi tuttuun paikkaan tuttujen kavereiden luokse. Hänellä on siellä varmasti hauskat kaksi viikkoa. 

Ennen lähtöä vein Vikin tutustumis- ja jäähyväiskävelylle Tammisaaren keskustaan.

Minä olen nyt laivassa matkalla uuteen kotimaahani Saksaan. En ole koskaan ollut siellä, mutta Sipi kertoi että siellä on ihan kivaa. 

Uusi jännittävä elämä odottaa! Minä odotan sitä, että Viki tulee kotiin ja sitten voin taas olla onnellinen.