Vaeltamassa

Kävin isännän kanssa vähän tavallista pidemmällä päiväkävelyllä. Lähdimme aamupäivällä ja kävelimme metsäpolkuja pitkin koko päivän, monta tuntia pimeän tulon jälkeenkin. Illalla minulla oli punainen valo kaulapannassa. Valo auttoi isäntää näkemään minne polku (tai siis minä) olin menossa. Ja olihan se punainen loisto varsin tyylikäskin pilkkopimeässä metsässä. Kun iltakymmeneltä tulimme laavulle, oli takana jo melkein kolmekymmentä kilometriä. Isännällä siis, minähän olin poukkoillut sinne sun tänne koko matkan ajan niin, että minulla oli varmasti takana ainakin viisikymmentä kilometriä. Silti minua ei väsyttänyt yhtään, vaan leikin kävyillä ja juoksentelin reippaasti kuten aamullakin. Laavulla sain iltapalaksi sporttinappuloita, mutta ne eivät oikein maistuneet ja söin kupillisesta vain puolet.

Yöllä oli pakkasta ja minulle meinasi tulla vähän kylmä. Sain alustaksi isännän puseron ja peitoksi takin ja ne auttoivat vähän. Mutta oikein lämmin minulle tuli vasta aamulla, kun pääsin hetkeksi isännän makuupussiin! Aamupalaksi minun piti saada loput eilisistä sporttinappuloista, mutta ne olivat jäätyneet yhdeksi kalikaksi. Onneksi isäntä keitti vettä niin että nappulat saatiin sulamaan. En olisi silti oikein huolinut niitä, ellei niihin olisi lisätty hieman puuroa. (Minusta on viime aikoina tullut melko nirso: jätän mieluusti joko aamu- tai iltaruoan kokonaan väliin.) Aamulla kävelimme vielä lounasaikaan asti ja saimme autokyydin kotiin. Sitten kyllä väsytti, täytyy myöntää.

Parturi-Kampaamo Villa

Olen nyt tullut siihen ikään, että on aika ruveta harkitsemaan mikä minusta tulee isona. Ammatinvalinta on vakava kysymys. Minullahan siis olisi taipumuksia vaikka mihin: jälkikoiraksi, vetokoiraksi, hakukoiraksi ja tietenkin erinomaiseksi seurakoiraksi. Pastorin ammattia olen jo kokeillut ainakin kahdesti - suurella menestyksellä. Olen myös kokeillut suurtilallisen uraa. Varteenotettavia vaihtoehtoja on kuitenkin paljon, paljon useampia. Viime viikonloppuna Lahdessa käydessäni oivalsin, että minulla olisi paljon annettavaa myös kauneudenhoidon alalla. Olisinhan tällöin itse kiiltävine turkkeineni parasta mainosta ehostajan taidoilleni.


Ainakin liikkeen nimi kalskahtaa sangen komealta.

P.S.: Tänään eräs fanini lahjoitti minulle n. 400 grammaa erittäin rasvaista porsaanlihaa. Kovin ystävällistä. Saimmekin jo maistiaiset Rekun kanssa. Isäntä laittoi lihan parvekkeelle odottamaan, ja nyt Rekku päivystää parvekkeen oven edessä.

Isäntä tuli kotiin!

Isäntä tuli kotiin taas! Kylläpäs se olikin poissa kauan (vaikka eihän meillä koirilla ole yhtä tarkkaa aikakäsitystä kuin ihmisillä). Ja nyt tiedän mistä yllätyksestä kummitäti hiljattain vihjaili.
Pääsimme Rekun kanssa heti reissun päälle isäntäväen kanssa. Kävimme Lahdessa, jossa kiipesimme Etelä-Suomen korkeimman kohdan Tiirismaan rinteille. Paluumatkalla piipahdimme Bertan luona, jossa minä melkein jouduin tappeluun: Aioin hieman lainata erästä Bertan lelua, mutta hän rupesi rähisemään minulle. Siitä minä sen verran säikähdin, että rähisin takaisin, ja tappelu oli valmis. Me kuitenkin jouduimme lopettamaan nahistelun melkein ennen kuin pääsimme alkuunkaan, kun emäntä tuli väliin, ja pian olimme taas kavereita. Kyllä minulla luonnetta riittää, mutta sitä alistumista vanhemmille nartuille voisi ehkä hieman vielä harjoitella.

Rokotuksissa

Minä kävin eilen rokotettavana. Minuun laitettiin kaksi piikkiä, ja sain rokotteet seuraavia tauteja vastaan: penikkatauti, parvoripuli, tarttuva maksatulehdus, kennelyskä ja raivotauti. Aika monta erilaista, mutta päätettiin että parempi laittaa kaikki kerralla, niin ei tarvitse tulla uudestaan heti.
En minä kyllä mitään piikkejä huomannut, kun söin emännän kädestä herkkuja samalla kun eläinlääkäritäti pisti minua niskaan.
Uusien määräysten mukaan rokotukset ovat voimassa jopa kolme vuotta, paitsi kennelyskärokote vain vuoden. Minun ei siis tarvitse käydä lääkärissä nyt ainakaan vuoteen, jos pysyn terveenä.

PS. Painoni on nyt 27,4 kg.

1-vuotias!

Tänään on minun syntymäpäiväni! On kulunut tasan vuosi siitä, kun me seitsemän pientä palleroa putkahdimme maailmaan. Pienestä rääpäleestä(?!?) on kasvanut kaunis koira ja tosi kiva kaveri! Minä hurmaan kenet vain!


Onnittelen myös koko muuta Safe Keeper'sin E-pentuetta!

Kuvia aamulenkiltä

Tänään teimme tavallista pidemmän aamulenkin, koska on sunnuntai ja aurinko paistoi niin mukavasti, ja koska ylihuomenna on minun syntymäpäiväni! (Ehkä vähän myös siksi, että eilen ulkoilut jäi vähemmälle. Kävimme tosin illalla kummitädin luona sotkemassa ja kerjäämässä ruokaa.)
Aamulenkillä näimme yhden dobermannin sekä kolme shelttiä. Koirapuistossa oli myös yksi kovaääninen saksanpaimenkoira, mutta emme menneet tällä kertaa puistoilemaan vaan kävelimme vain ohi. Onneksi minulla on aina oma painikaveri mukana, niin lenkit eivät käy tylsiksi.

Hoitopäivä Bertan luona

Meillä oli eilen hoitopäivä, ja niinpä matkasimme Bertan luokse maalle. Siellä oli aluksi kurjaa, kun emäntä lähti ja jätti meidät koirat sinne! Minä itkin ainakin puoli tuntia.
Piristyin kyllä kun lähdimme metsään pitkälle kävelylenkille. Minä fanitan Berttaa edelleen, ja tein selväksi etten halua uhata hänen valta-asemaansa. Alistuin Bertalle monta kertaa, ja niinpä pystyimme leikkimään yhdessä ongelmitta. Riehuimme metsässä aivan läkähdyksiin asti! Poimimme mustikoita, puolukoita ja sieniä samalla, tai no minä taisin lähinnä talloa niitä.
Lenkin jälkeen Rekku halusikin mennä naapuriin koko päiväksi, ja minä menin Bertan kanssa kahdestaan Bertan kotiin. Kun lekottelimme terassilla, kuulin kun Rekku haukkui naapurin pihalla, ja meinasin rynnätä sinne. Harmi vaan minua ei päästetty lähtemään.
Illalla emäntä tuli kummitätini kanssa hakemaan meitä, ja voi pojat että meillä oli mukava jälleennäkeminen! Olisi ollut paljon kerrottavaa, mutta sitten tuli väsy. Kotona rojahdettiin Rekun kanssa matolle ja nukuttiin aamuun asti.

Kuvaa jäljestyksestä

Vihdoin Rekku auttoi minua laittamaan videoita nettiin. Tässä kuvaa toisista jäljestystreeneistäni.
Kiitokseksi avusta annoin Rekulle mojovan pusun kylkeen. Niin mojovan, että siitä tulee verta.

Päivittäinen herkutteluhetki

Minulla on hyvä ruokahalu. En kuitenkaan syö hillittömästi hotkien niin kuin Rekku, vaan nautin herkkuateriani - joka muuten tarjoillaan kahdesti päivässä veden kera puolipehmeäksi liotettuna - sofistikoituneesti nautiskellen. Koko ruokailutapahtuma kestää yleensä noin kaksi minuuttia, mikä on ehkä noin neljä kertaa kauemmin kuin Rekulla. Minä olen syönyt yleensä vasta puolet, kun Rekku on jo juonut ruoan päälle ja häipyy olohuoneeseen röyhtäilemään, nuolemaan huuliaan ja loikoilemaan. Silloin minä viimeistelen nappula-annokseni, tarkastan Rekun kupin tähteiden varalta, juon, tiskaan oman kuppini kielelläni, juon taas ja tiskaan Rekun kupin samaan hintaan. Vasta tämän jälkeen siirryn takaisin muiden seuraan. Röytäilyä en liiemmin harrasta - kas ilmaa ei tule nieltyä niin paljon kun noudattaa hyviä pöytätapoja.

Tässä tyylinäyte ateriointitavoistani videolla:

Parsittu kirsu

Minun kirsuni näyttää siltä kuin se olisi parsittu kiinni kuonooni.