Kohti parempaa

Tänään on ollut parempi päivä. Aamulla tuli ripulia, mutta iltapäivällä vatsa oli taas kunnossa. Syöminen on ollut vähän heikkoa, ei minulle ruoka meinaa maistua millään. Paitsi tänään kun emäntä laittoi kanaa! Kylläpä kananpalat katosivat nappuloiden seasta nopeasti suuhun!


Kävimme myös ulkoilemassa hieman. Minun ulkoiluni on nykyään vain kukkien haistelua ja luonnon tutkimista.


Kuvista voitte nähdä, että olen hyvin hoikassa kunnossa. Bertalta nimittäin kuulin, että narttukoirat saattavat lihoa steriloinnin jälkeen. Minä en halua pullistua ja niinpä olen tarkkana figuuristani.

Takapakkia

Minun ripulini ei meinannut loppua ollenkaan. Eilen en syönyt aamulla mitään ja kakkailin vain vetistä ripulia. Päivällä Bertan isäntä kävi minun kanssani ulkona ja taas tuli vain ripulia. Iltapäivällä emäntä jo huolestui ja vei minut takaisin eläinlääkäriin.
Siellä minusta otettiin verinäyte, jotta saatiin selville, oliko minulla sisäistä verenvuotoa leikkauksesta. Onneksi ei ollut, vaan ilmeisesti kipulääke aiheutti rajun ripulin.
Sain puoli litraa nestettä ihon alle. Se oli aika inhottavaa kun pistettiin iso neula kylkeen ja siitä nestettä sisään. Kylkeen kertyi iso kyttyrä kuin kamelilla! Sitten rimpuilin niin että neula irtosi, ja se jouduttiin laittamaan uudestaan toiseen kylkeen. Minulla oli siis molemmissa kyljissä kyttyrät! Kyllä ne aika pian imeytyivät, illalla ei kummallakaan puolella ollut enää mitään havaittavissa.
Sain myös pahoinvointilääkettä pistoksena lääkärissä. Nyt on paljon parempi olo, ja eilen illalla söin jo hyvän annoksen riisiä ja nappuloita ja join paljon vettä.
Tänään aamulla tuli ensimmäinen kunnon kakka leikkauksen jälkeen! Emäntä melkein rupesi nauramaan kun se oli niin iloinen.

Vatsa kuralla

Eilen iltapäivällä olimme aika pitkään ulkona, tosin vain takapihalla (emäntä mylläsi multaa ja minä nuuhkin ilmaa ja seurailin ohikulkijoita). Söin päiväruuan hyvällä ruokahalulla, mutta muutaman tunnin päästä alkoi vatsaan koskea. Ruuat tuli ylös ja yökkäilin vielä senkin jälkeen limaa. Kuljeskelin rauhattomana ympäri olohuonetta, ja emäntä jo huolissaan soitti kasvattajallekin. Oksensin taas, ja sen jälkeen olo helpotti.
Yöllä oksensin vielä pari kertaa. Aamulenkillä pyllystä suihkusi ruskeaa vettä.
Aamuruoka kuitenkin maistui, ja nyt toivotaan että ruoka pysyy sisällä. En saanut kipulääkettä aamulla, koska voi olla että se on niin tujua että vatsani ei kestä.

Leikkauksessa

Minulla oli eilen todella kummallinen päivä. Aamulenkin jälkeen emäntä antoi aamupalan vain Rekulle ja minä jäin ilman! Se oli todella outoa, sillä en muista että niin olisi käynyt koskaan aikaisemmin. Sitten me lähdimme emännän kanssa autolla eläinlääkäriin. Minut punnittiin (vaaka näytti 26,8 kg) ja eläinlääkäri kehui minua. Olen kuulemma reipas tyttö ja sydämeni sykkii kuin "sporttipumppu"! Peppuuni pistettiin piikki, ja kummallisesti alkoi väsyttää.
Kun olin unessa, minun vatsani avattiin ja sieltä otettiin pennuntekovehkeet pois. Minulla oli kuulemma juoksutkin alkamassa taas, joten vuosin aika paljon verta leikkauksessa.
Kun heräsin, oli krapulainen olo. Ei tuntunut kivalle ollenkaan, vatsassa oli outo tunne ja päässä ihmeellinen kauluri.
Kotona Rekku oli riehakkaalla päällä, ja minua hävetti se kamala kauluri enkä osannut liikkua sen kanssa ollenkaan. Pistin vain hännän koipien väliin ja seistä jökötin paikoillani. Onneksi Rekku siitä lähtikin jonnekin hoitoon, niin ei tarvitse hävetä sen edessä.
Illalla uikutin aika paljon, kun koski joka paikkaan.

Yöllä opettelin vähän liikkumaan kauluri päässä, mutta törmäilin sen kanssa koko ajan seiniin ja huonekaluihin. Aamulenkillä olisin halunnut riehua vähän, mutta emäntä ei päästänyt minua remmistä vapaaksi. Ruoka ei kyllä maistunut yhtään. Pikkaisen maistelin vain.
Nyt nukuttaa vain.

Onneksi tämä leikkaus on nyt hoidettu, niin ei tule juoksuja enää. Minulla olikin hormonit vähän sekaisin, kun juoksuja pukkaa vähän väliä. Eläinlääkäri sanoi, että minulle voi tulla valeraskaus viikon tai parin kuluttua.

Hivuttautuja

Minä en oikeastaan saisi tulla makuuhuoneen puolelle ollenkaan. Joskus se on hyvin vaikeaa - esimerkiksi silloin kun isäntä jää sänkyyn laiskottelemaan kun me voisimme Rekun kanssa jo aivan hyvin lähteä toiselle aamulenkille. Silloin saatan unohtaa säännön, jonka mukaan tassu ei saa tulla makuuhuoneen kynnyksen toiselle puolelle. Vähitellen hivuttaudun vaivihkaa lähemmäs ja toivon ettei kukaan huomaa (huomaamattomuutta ei tosin edesauta se, että saatan piipata samalla hieman). Sitäpaitsi jos aivan tarkkoja ollaan, eivät minun tassuni ole makuuhuoneen lattialla - nehän ovat makuuhuoneen seinällä, tai siis oikeastaan sen ovea vasten! Eikä säännöissä sanottu mitään koiran muista ruumiinosista kuten kuonosta.

Paimenkoira

Toisinaan ihmisiltä unohtuu, että minä olen valkoinenpaimenkoira. Elämäntehtäväkseni on siis ainakin joskus kaukaisessa menneisyydessä suunniteltu paimennushommia. Harjoittelen paimentamista melkein päivittäin Rekun kanssa, mutta se on aika vaikeaa, koska Rekku ei mielellään suostu olemaan paimennettava. Siksi oli mukavaa kun pääsiäisenä saimme vauvoja vieraaksi. Niiden kanssa on helppo harjoitella paimentamista sekä sisällä että ulkosalla. Isäntäväki ei vaan anna minun paimentaa napsimalla, mikä tekee tehtävästä hiukan hankalemman, mutta onnistuu se paimentaminen kai lipaisemallakin (lampaat kuulemma tosin tottelevat vain näykkäyksiä).


Kas niin, nyt kiltisti matonreunan suuntaisesti eteenpäin!

Odottavan aika on pitkä

Blogissani minä kirjoittelen enimmäkseen kaikista mukavista asioista, tapahtumista, matkoista, treeneistä ja sen semmoisista. Totuuden nimessä on mainittava, että melko suuri osa ajastani kuluu myös odotteluun (vaikka olenkin varsin hyvä järjestämään itse itselleni viihdyttävää tekemistä). Uudessa kodissa on mukavampi odotella kuin vanhassa, sillä uuden kodin takaikkunasta voi tähystää kadulle, ja kadulla kulkee usein toisia koiria. Odottamisesta puheen ollen: Milloinkohan se isäntä taas tulee? Alan jo vähitellen kyllästyä odottamaan sitä. Onneksi koirien aikakäsitys on melko lyhyt.


Kyllä kannatti odottaa!

Kuvia

Nyt vihdoin pääsen lisäämään kuvat Amin tapaamisesta! Meillä on kone temppuillut enkä siksi voinut lisätä kuvia aikaisemmin.

Treenikuulumiset

Eiliset treenit sujui oikein hyvin. Aluksi tosin meinasin olla ihan sekaisin, kun treenikenttä oli kuin jääkenttä, eikä siinä oikein pystynyt kävelemäänkään. Kentän takareunassa oli kuitenkin lumisempi kohta, niin päästiin harjoittelemaan.
PK-treenit alkaa aina ilmoittautumisella, sirun lukemisella (leikisti) ja juoksujen/pallien tarkastuksella. Sen jälkeen tehdään henkilöryhmä (jossa minä sekoilin kun olisin vain halunnut haistella maata).
Sitten jakauduttiin ryhmiin. Me pääsimme taas kahden koirakon ryhmään ja saatiin hyvää opetusta. Toinen koira oli aina paikallaanolossa samaan tapaan kuin BH-kokeessa. Se meni minulta ihan hyvin, paitsi kerran nousin istumaan.
Harjoittelimme myös seuraamista ja liikkeestä maahanmenoa. Tällä kertaa lumen nuuhkiminen ei ollut sallittua, ja minä hiffasinkin sen aika pian. Tästä emäntä ilostui niin, että treeneistä jäi hyvä mieli.
Lopuksi otimme vielä liikkeestä maahanmenosta luoksetulon, ja emäntä (torvi!) palkkasi minut vinosta luoksetulosta. No, täytyy se antaa hänelle anteeksi. Pikkuhiljaa emäntäkin oppii miten koiria koulutetaan!

PK-treenit

Eilen oli taas treenipäivä. Olin yhden toisen koiran kanssa kahdestaan samassa ryhmässä, joten saimme hyvää tukiopetusta. Alamme nyt hioa BH-kokeeseen tulevia liikkeitä - tekemistä siis riittää keväälle. Tällä kertaa harjoittelimme takapään hallintaa (no se ei kyllä ole BH-liike, mutta siitä on paljon hyötyä kun istun perusasennossa vinoon). Saatiin hyviä vinkkejä, ja kun se ohjaaja otti minut vierelle istumaan, minä tiesin heti mitä pitää tehdä. Taas saatettiin todeta, että koirakoulussa ei kouluteta koiria vaan koiran ohjaajia.
Treenikentällä oli tosi kylmä ja emäntä oli ihan jäässä. Minun treenien jälkeen Rekkukin kävi treenaamassa, ja sen jälkeen me yhdessä kiersimme Haunisten altaan. Tällä kertaa ketään ei tullut vastaan.