Pakkasta

Emäntä osti minulle uudet Y-valjaat. Niissä on tehokkaita heijastimia, mikä on hyvä asia, ja lisäksi ne ovat oikein mukavat ja pehmustetut, niin että ne päällä ei tunnu ikävältä vaikka vetäisi remmissä vähän enemmän, mikä on (kuulemma) huono asia. En minä silti vedä mielestäni liikaa.

Nyt ulkona on paukkupakkanen. Kylmä keli saa minut aina riehaantumaan tavallistakin enemmän. En tiedä miksi, mutta jokin talvessa on vaan niin valloittavaa. Rekku sen sijaan ei erityisemmin pidä pakkasesta, sillä hänen tassunsa tuppaavat kylmettymään.

Lumimyräkkä

Tänään on ollut kauhea lumimyräkkä. Minä hullaannuin aivan täysin! Riehaannuin ja hyökkäilin Rekun kimppuun. Olihan meidän tietysti myös pysyteltävä lämpimänä, joten riehuminen teki hyvää.
Lunta tuli ainakin yhtä paljon kuin kaksi vuotta sitten, kun vietin toista päivääni nykyisessä laumassani.

Veljen kanssa peuhaamassa

Kävimme veljeni Everin kanssa hieman pöllyttämässä lunta raisiolaisella pellolla. Meillä oli huisin hauskaa, kuten kuvista näkyy, sillä tulemme varsin hyvin toimeen keskenämme. Olemme lisäksi niin samannäköiset, että emäntäkin erehtyi kutsumaan Everiä Villaksi ainakin kerran.

Nirppanokka

Syöminen ei ole mielipuuhaani. Aloitan ateriahetkeni aina hyvin, hyvin varovasti nuuhkaisemalla omaa kuppiani, minkä jälkeen tarkistan joka kerta mitä Rekulle tarjotaan. (Siinä vaiheessa Rekku on yleensä syönyt jo puolet omasta annoksestaan.) Vasta sitten nuuhkin taas omaa kuppiani, mikä voi viedä vielä tovin. Jos minua hiukoo riittävästi, nuolaisen ruokaa muutaman kerran kielen kärjellä, noin niinkuin koemielessä. Jos maku miellyttää - ja kyllähän se useimmiten miellyttää - käyn pitkin hampain syömään. Syömiseni yleensä kiihtyy loppua kohden ja syönkin melkein aina kupin tyhjäksi, minkä jälkeen nuolen vielä Rekunkin kupin aivan puhtaaksi.

Olen viime aikoina saanut tavanomaisten nappuloideni seassa aika paljon sporttinappuloita, jotta saisin vähän lihaa luitten ympärille. Se ei ole minusta ollenkaan hyvä idea, joten toisinaan olen jättänyt aterian kokonaan väliin. Muutenkin kaikki uudet maut epäilyttävät minua: jos ruoassa on vaikkapa yrjölän puuroa, piimää, makkaraa tai öljyä pitää kaikki maistella perusteellisesti läpi ennen kuin vakuutun uuden ruokalajin syömäkelpoisuudesta. Hiljattain sain matolääkkeen herkulliseen palvikinkkuun käärittynä, mutta minäpä en halunnutkaan syödä kumpaakaan!

Kävin sunnuntaina tottelevaisuusharjoituksissa. Siellä joku tarjosi meille hirvensorkkia mukaan kotiin vietäviksi. Rekku rouskutti iloisesti oman sorkkansa luuta ja kiskoi sen jänteitä poikki, mutta minusta se sorkka oli aivan hirveä. Nuolaisin vain vähän verta luun päästä ja nuuhkin nilkkakarvoja, mutta enhän toki voinut kuvitellakaan syöväni mitään sellaista. Se on ehkä vähän harmi, sillä tottelevaisuustreenien jälkeen tekemissämme vetotreeneissä kului paljon energiaa. No, pysynpähän solakkana.

Lunta!

Tänään tuli ensilumi! Tein lenkillä ainakin kymmenen lumienkeliä maahan, vaikka lunta ei ollut montaa senttiä. Jouduin myös ravistelemaan päätä ainakin yhtä monta kertaa, kun lunta pyrytti korviin.

Äijä

Minusta on tullut vähän äijä. Minusta on hauskaa merkkailla ulkona kaikki risteykset ja pusikot. Olen katsonut Rekulta mallia miten se tehdään. Yleensä Rekku merkkaa minun pissat, mutta jonkun kerran on käynyt niinkin, että minä merkkaan Rekun pissan ja nostan pissatessa toisen takajalan ilmaan.
Siitä syystä olen saanut uuden lempinimen Äijä.

Treffeillä

Kävin Ruskolla valkkarien yhteislenkillä. Aluksi olin hieman varautunut ison, valkoisen lauman vouhotuksen keskellä. On aina hyvä ajatus tarkkailla ensin sivusta pelin henkeä ennen kuin ryntää suin päin mukaan touhuamaan. Oivalsin kuitenkin pian - heti kaikkien hajut tarkastettuani - miten porukassa pitää olla. Siitä onkin pidempi aika kun pääsin peuhaamaan laumassa, se taisi olla kesän leirikoulussa.


Vauhtia riitti joka suuntaan. Meitä ei kuulemma millään tahtonut kaikkia saada samaan kuvaan.


Kuljimme porukalla sorakuopan reunaa ja crossipyörien tekemiä uria pitkin.


Välillä oli pakko pysähtyä poseeraamaan, vaikka se olikin vaikeaa. Ilma ei ollut kovin viileä mutta meno sitäkin reippaampaa, mikä näkyy kielten pituudesta.


En hyvästä ruokahalusta ja hormonitoiminnan muutoksista huolimatta ole vielä tätä tukevampi. Liikuntaa ja lepoa on siis sopivassa suhteessa.


Lenkin lopuksi päätin hurmata nuoren uroksen ja hain hänet rohkeasti leikkimään, lauman hupipoliisien vastalauseista huolimatta.


Liian tuttavalliset lähentely-yritykset kuitenkin torjun aina päättäväisesti.

Viihtyisä viikonloppu

Perjantaina pääsin pitkälle lenkille isännän ja Rekun kanssa. Kävimme saman lenkin jo edeltävänä päivänä, joten Rekku ja minä bongasimme monta tuttua keppiä polun varresta. Lauantaina emäntä sai toruja kun me kuljimme vapaina. Joku ärsyttävä setä katsoi asiakseen huomauttaa meidän kytkemättömyydestämme, vaikka olimme keskellä peltoa, aivan emännän lähettyvillä ja tosi kiltisti. Eikä siellä ollut ketään muita ihmisiä! Joidenkin pitää sitten aina päästä sanomaan.


Suojavärini alkaa tepsiä aina vaan paremmin sitä mukaa kun kuura haalistaa heinikkoa.

Sunnuntaina pääsin emännän kanssa yksityisjuoksulenkille. Minä juoksin kylmässä sateessa tosi reippaasti, ainakin kymmenen kilometriä! (Rekku kävi sillä välin noutamassa tennispalloa.) Saimme molemmat omat herkkuluut ylimääräistä energiankulutusta korvaamaan.

Tekemisiä

Viime päivinä olen puuhastellut paljon, kuten aina.

• Hukkasin narupallon pellolle, koska minulle tuli kiire Rekun luo ja samalla avasin suuni niin, että narupallo jäi matkan varrelle.
• Kävin isännän kanssa postissa polkupyörällä. Osasin ravata nätisti polkupyörän vieressä, vaikka olin ensimmäistä kertaa pyörälenkillä. Palkinnoksi sain riehua kepin kanssa, minkä Rekku kuitenkin keskeytti.
  
• Olin kummitädin luona hoidossa. Sairastin samalla lievän ripulin, jolloin kummitäti joutui viemään minut ulos kolme kertaa keskellä yötä. En ollut siis kovin vieraskorea, mutta hätä ei lue lakia.
• Tein lyhyen vetotreenin uusissa vetovaljaissani. En ole vielä oikein oivaltanut että vetäminen on valjaissa sallittua ja hauskaa ihan ominkin päin, mutta jos joku juoksee edellä patukan tai pallon kanssa kiskon kuin viimeistä päivää.
• Löydän kotiin tai ulos kalliolle piilotetut namit jo melkein yhtä nopeasti kuin Rekku.
• Osaan myös hypätä betoniporsaan päälle käskystä.
• Kasvatan myös parasta aikaa paksua aluskarvaa talven varalle. Oikeastaan sitä voisi kutsua villakarvaksi.
  

Hammasesittely

Meillä oli Rekun kanssa pieni matsi yhdellä lenkillä, joten jouduin näyttämään koko hammaskalustoni. Onneksi Rekku ymmärsi, että kyseessä on vain leikki, eikä siitä tullut sen kummempia seurauksia.


Näytin näitä samoja muuveja Bertalle viikonloppuna kun oltiin saaristossa mökkeilemässä, mutta Bertta ottikin sen ihan tosissaan! Minä hyppäsin Bertan niskaan ja yritin esittää, että tästä lähtien meistä kahdesta minä olen kovempi, mutta en ehtinyt kertoa sitä tarpeeksi selvästi ennen kuin meidät erotettiin.

Bertta häkeltyi minun käytöksestäni sen verran, että seuraavana päivänä hän pisti pään ampiaispesään! Koko Bertan turkki oli täynnä ampiaisia, ja Rekunkin kimpussa oli muutama. Onneksi minulla on aina päälläni tämä mehiläishoitajan puku, niin vältyin amppareilta.